Päärynäistyminen

Minä söin äsken päärynän. Kun olin sen syönyt, havahduin siihen tosiasiaan, että ennen päärynää olin syönyt päärynäviilin. Mitä tämä nyt on?

Nythän tähän asiaan siis liittyy (kuten asioihin on tapana liittyä) toinen asia. Nimittäin edellisen kerran, kun minulla oli olohuoneen pöytää komistavassa keramiikkakulhossa päärynä, ryhdyin lukemaan kirjaa. Kirjan kannessa oli päärynä ja mainittiinpa se kirjan sisälläkin. Enempää itse tarinasta paljastamatta näky tuosta yksittäisestä päärynästä muuttuikin jotenkin mystiseksi. Niin mystiseksi, että aloin vaalia tuo kauniin esineen kehystämää suloista hedelmää. Pitkään se säilyi koskemattomana, mutta nämä uudet päärynäni minä syön, yksi kerrallaan, pala palalta pois.

Äsken ovelleni toimitettiin pullollinen vadelmalikööriä. Se on ystävän itse valmistamaa, aidoista oman takapihan vadelmista. Tekee mieli samaan aikaan sekä maistaa heti että säästellä nautintoa, kunnes voi jakaa kokemuksen makeasta nektarista, sillä tiedän, miten hyvältä maistuu aidoista Suomen luonnon kasvattamista marjoista valmistettu likööri. Siinähän on koko suomalaisuuden ydin: viina ja aidot marjat, nämä kaksi yhdistämällä lopputulos on kaunis, punainen, läpikuultava, eteerinen ja herkkä. Huomannette, että osaan todella arvostaa saamiani lahjoja.

Apua, käteni kurkotti juuri kohti pöydällä olevaa juomalasia ja ei voi olla: päärynän maku! Lasissani on sellaista alkoholitonta päärynäsiiderijuomaa, joka oikeastaan oli hankittu viime viikonlopun juhlissa tarjottua boolia varten, ja koska se jäi yli, päädyin kaatamaan sitä lasiini jo vähän aikaa sitten. Jääskeläinen, perhana.

Viittasin Jääskeläisen kirjaan Harjukaupungin salakäytävät jo aiemmassa kirjoituksessani, mutta kerronpa sen verran vielä lisää, että kirja oli huikea. Minun oli siis tarkoitus kunnioittaa kirjailijan näkemää vaivaa siten, että olisin hotkimatta sanoja ja lukisin hitaasti, arvostaen ja harkiten. Mutta mitä pidemmälle etenin, sitä ahneemmaksi tulin. Pidin siitäkin, että kirjassa oli hienoinen eroottinen vire, mitä en ole aikaisemmin Jääskeläisen tuotannossa todennut. Kirja oli vähän samanlainen, kuin Miljoonasateen levy Käärmeenkantaja. Senkin miehinen väkevyys sai ihmettelemään, mitäs Salolle on nyt tapahtunut - niin että mitähän Jääskeläiselle on nyt tapahtunut?

Olipa taustalla mitä tahansa (ja kenties ei juuri mitään), kirja on sanalla sanoen loistava. Ja kirsikkana koko komeuden päällä kaksi vaihtoehtoista loppuratkaisua, joista omassa painoksessani oli blanc, josta myös pidin itse enemmän. Ihana, juovuttava, voimaannuttava, inspiroiva, väkevä, fantastinen kirja. Sääli, etten ole kirja-arvostelija, mutta onhan minulla lukijoita, joten suosittelen kirjaa kaikille erittäin lämpimästi (se joulukin tulossa).

Ehkä tekään ette sen jälkeen pääse eroon päärynöistä.