En enää kirjoitakaan blogiani ihan salaa. Melkein salaa vain. Kävi nimittäin niin, että Jääskeläinen viittasi blogissaan kirjoitukseeni ja hänen blogiaan puolestaan seuraa minulle hyvin läheinen pariskunta, joka oli napsauttanut sivulinkkiä ja tunnistanut minut.
Tänä aamuna Herra A sitten väijytti minut sanomalla kevyeen keskustelusävyyn, että Jääskeläinen oli sitten kommentoinut kirjoituksiasi blogissaan. En tiennyt mitä sanoa, mutten voinut kieltääkään. Kerroin, niin kuin totta olikin, etten eilen kotikoneeltani päässyt Jääskeläisen blogiin (hän oli varmaankin uusimassa bloginsa ilmettä juuri silloin) ja olin epätietoinen koko kirjoituksen sisällöstä.
Luin kyseisen postauksen työkoneeni ääressä ja tietenkin kauhukseni tunsin liikutuksen vesien nousevan silmiini. Turvauduin tietenkin lähimpään oljenkorteen, nappasin pöydällä olevan matkapuhelimen käsiini ja esitin siellä olevan jotain hyvin akuuttia, jotta saisin utuisen katseeni painettua alas ja silmäni huomaamatta kuivateltua. Samassa tietokoneen ruudulle syttyi vielä Skype-viesti, samaisen pariskunnan kauniimpi osapuoli kirjoitti: "tunnistin sinut kyllä siitä kuvauksesta".
Niin minäkin.
Kirjailijan on varmasti hyvin kummallista, ja kuten hän itse sanoo, aavemaista, löytää kuvitellun lukijansa yksi todellinen olomuoto. Vähintään yhtä epätodellista oli todeta olevansa kuviteltu lukija. Syntyy kummallinen tuntemus siitä, että Jääskeläinen on kirjoittaessaan katsonut suoraan lävitseni. Tiedättehän, samaan tapaan kuin kotikissat joskus istahtavat täydellisen kauniisti paikalleen, kääntävät suuret tummat ja iättömän viisaat silmänsä omistajaansa kohti ja tuntuvat sanovan: "Minä näen sinut".
Olen itse jotenkin muutoinkin elänyt varsinkin unissani Harjukapungin salakäytävien luomissa jälkifiiliksissä, ja kun yhtäkkiä itsekin luin Jääskeläisen blogista itsestäni Lukijana, menin melkein sekaisin :) Ensin hän heijasti jotain hienoa kirjallaan minuun Lukijana ja sitten minä kommentoimalla kirjaa häneen päin vuorostaan, samoin kuin sinä ja muutamaa muukin kirjabloggaaja. Aika hienoa, sanoisin ;)
VastaaPoistaTerveisin Susa "Järjellä ja Tunteella"-blogista
Susa: Aivoni ovat nyrjähtää, sillä mieleen tunkee liikaa asioita, joilla voisin sinulle vastata. Aloitan tällä: Ihanaa kun kommentoit - kävin kyllä heti lukemassa blogiasi ja kirjoitit kauniisti.
VastaaPoistaMinunkin uneni ovat menneet jopa entistäkin kummallisemmiksi (ja jos on jo nähnyt unta olevansa humanoidiuroskoira - vaikkei koira kai voi olla humanoidi...) niin voi vain miettiä, miten kummallisia ne nyt ovat ;)
Mutta kyllä, olet oikeassa, tämä satunnainen kohtaaminen on hienoa ja vielä vähän enemmän.
Tein jo viime yönä mitä merkillisimpiä ajatusmatkoja siihen, mihin kaikkeen satunnaiset tapahtumajatkumot voisivat johtaa, ja siinä ajatuksessani oli olennaisena osana nainen, jolla oli kamera.
Mitäs siihen sanot?
Humanoidiuroskoira kuulostaa juuri sellaiselta, joka tulisi ulos jonain hämyisenä iltana jonkun mystisen salakäytävän suuaukolta ;)
VastaaPoistaJa nyt jäinkin kovasti tuumailemaan ajatusta satunnaisista tapahtumojatkumoista ja naisesta kameran kanssa!! :)
Susa, sinä kun siellä harjukaupungissa asustelet, niin voit ihan hyvin löytää salakäytävän. Niin tiedoksesi, että minä olen sitten ihan tavallisen dalmatialaisen näköinen, kun sieltä ulos pullahdan. Mutta vaikka varmasti ilahdun näkemisestäsi, niin älä anna minun nuolaista, sylkeni on nimittäin valitettavasti syövyttävää...
VastaaPoistaSatunnainen tapahtumajatkumo veisi höpöjä naisia sinne sopivan nuhjuiseen kahvilaan - koska sellaisen tapaamisen järjestäminen olisi hyvin cinemaattista. Spektaakkelimainen kokoontumisemme dokumentoitaisiin sopivaksi katsotuin valokuvaotoksin ja siitä raportoitaisiin lukuisissa blogeissa. Epäilen, että myös maailman tila kohenisi piirun verran. Ja on minulla vielä yksi Ajatus...
Sellainen sopivan nuhjuinen kahvila suorastaan huutaa jo tuollaista sangen cinemaattista tapaamista!
VastaaPoistaPoskeni eivät enää koiran sylkeä kavahda, ovat siihen niin tottuneet. Dalmatialaisen sylki voisi olla vaihtelua suorastaan!
Voi, pitäisikö sellaista täysin järjetöntä ja höpöä ajatusta (kahvilointia) pitää oikein ryhtyä järjestelemään. Pitäisi ensin tehdä sellainen Suomen kartta, johon päärynänaisten esiintymät paalutettaisiin ja sitten miettiä, minne.
VastaaPoistaMe olemme ainakin tutustumisessamme edenneet aika vauhtia, kun varoitin sinua jo nuolaisuista - olkoonkin, että välissä vaihtui sukupuoli, planeetta ja nisäkäslaji ;-)
Siis ehdottomasti päärynänaisten tapaaminen kuulostaa huikealta, kehittelemisen arvoiselta. Eli ei kun kartan piirtoon ensin!! Ajankohtana kenties vaikka ystävänpäivän tienoo :)
VastaaPoistaPitäisiköhän siitä tehdä blogikirjoitus... Mietin vain keinoja tavoittaa naiset. Tai kenties poimin heidät Pasin kommentoijista. Kovin suurta armeijaa emme tietenkään voi minnekään marssittaa.
VastaaPoistaOlet oikeassa ajankohdan suhteen, ensi vuoteen se on siirrettävä, kohta tulevat tontut - ystävän tytär näki sellaisen ja sanoi että se oli vanha ja kauhean ryppyinen - ja sitten joulu ja vuodenvaihde, hulinaa siis.