Ars longa?

Estetiikka ja kauneus on ihmiselle tärkeää, heillekin, jotka eivät sitä itse ymmärrä. Kuitenkin ihmisen sielu lepää ja luovuus kukoistaa ympäristössä, jossa esimerkiksi luonto ja rakennukset ovat sovussa. Tällaiselle puheelle on helppo hymähdellä, mutta nähtyään sellaisia asuinalueita, kuten vaikkapa Vanha Porvoo tai Vanha Rauma, tai vaikkapa Kristiinankaupungin puutalot, ymmärtää, että tällainen ympäristö ravitsee ihmisen sielua aivan eri tapaan, kuin täyteenrakennettu, asvaltoitu ja harmaa kerrostaloryteikkö. Jopa ilma tuntuu kevyemmältä hengittää.

Sama merkitys on kauniilla musiikilla, joillekin suurempi kuin toisille, mutta kenellekään musiikki tuskin lienee merkityksetöntä. Jopa he, jotka eivät kuule, voivat luoda musiikkia ja tanssia sen tahtiin ja varmasti kokevat musiikin tuottaman hyvänolontunteen.

Ja sitten on vielä taide. Taide, jota niin paljon syyllistetään ja jo pelkkänä ilmaisuna syljetään joskus ulos kuin kirosana. Toki on sanomattakin selvää, että ainoa elollinen olento, jota taidetta tehdessään saa vahingoittaa on taiteilija itse - mieluummin tietysti niin, ettei kukaan liiallisen paljon taiteen luomisesta vahingoittuisi. Mutta mitäpä me olisimme ilman taidetta ja miten kauas yli aikojen on säilynyt kirjallisuus, musiikki ja taide. Ne ovat vaikuttaneet ihmisiin yli vuosisatojen ja meilläkö olisi tässä ajassa oikeus julistaa ne merkityksettömiksi?

Minä olen jo henkilökohtaisesti oppinut tuntemaan jonkinlaista paljaan seinän kammoa. Mitä valkoisempi seinä, sen suurempi kammo. Haluan ripustaa seinilleni kauneutta ja merkitystä. Valitsen kauneuden elämässäni siellä missä voin: asuinympäristössäni, kuultavakseni ja nähtäväkseni. En ymmärrä ihmisiä, jotka haluavat viedä taiteelta tuen ja rahoituksen sillä verukkeella, ettei taide tuota mitään.

Mihin maailma menisi, jos kaiken arvokkuus mitattaisiin pelkästään taloudellisesti. Hyvinvoinnilla, lapsen hymyllä ja ihmisten onnellisuudella ei ole hintaa. Kukaan ei rikastu sillä, että ihmisen annetaan vanheta arvokkaasti, virikkeellisesti ja onnellisena.

Tiedän, kaikki tämä on sanottu jo lukemattomia kertoja, mutta sanon sen silti tässä vielä kerran: tuetaan kirjoittamista, musiikkia, kulttuuria, teatteria ja taidetta ja opetetaan niiden arvo lapsillemmekin. Opetetaan arvo niillekin asioille, jotka eivät kukkaron pohjalla kahahtele.