Mielen salakäytävät

Minä sain tänään käsiini, eli siis ostin, Pasi Ilmari Jääskeläisen uusimman teoksen. Tilasin sen suoraan kustantajalta, ja äärimmäisen uteliaana kääntelin sivuja, kunnes näin, että siinä todellakin lukee "syyskuussa 2010" ja sen alla signeeraus, jonka hyväntahtoisena ja käsialoja tunnistavana ihmisenä voin tulkita joksikin sen kaltaiseksi kuin "PJaa". Se on siis nimikirjoitus. Onkohan se sen näköinen, jonka Pasi kirjoittaa - tai kirjoitti - ennen näitä numerovekottimia, pankkikortin kuitteihin? Vai onkohan hän kehittänyt oman sigeeraamistavan, jota käyttää pelkästään kirjojen signeeraukseen? Minulla on nimittäin oma tapa kirjoittaa nimeni silloin, kun kirjoitan sen taidenäyttelyn vieraskirjaan. Se on minun vieraskirja-signeeraukseni.

Koska tämä on sekalaisen elämäntiedon ja -kokemusten blogi, tänään tämä on kirjablogi. Harjukaupungin salakäytävät nimittäin on jo 30 ensimmäisellä sivullaan vakuuttanut minut, että saan sitä, mitä haluan. Istuin sohvalla, kehräävää kissaa hajamielisesti päälaelta rapsuttaen ja luin. Yritin lukea hitaasti, ei saa hotkia, sillä kirjailija on nähnyt kovasti vaivaa lauseiden ja kappaleiden muotoilemiseen ja niille on annettava myös asianmukainen kunnioitus ja sopiva ajankäyttö. Minä vertailen itseäni päähenkilöön, näen mieleni pohjalla kirjassa kuvattuja naisia ja heidän vaatetustaan. Koska olen käynyt Jyväskylässä vain muutaman kerran, minua harmittaa etten tiedä kaikkia tapahtumapaikkoja (sikäli, että ne ovat olemassa...) - haluaisin nähdä nekin mielessäni, mutta tyydyn kohtalooni, kaikkea ei voi saada.

Jääskeläinen kirjoittaa outoudesta. Outous on ihanaa. Minusta oli järjettömän outoa ja hassua, että ryhdyin lukemaan hänen isänsä blogia sattumalta, ajattelin, että tässäpä mukavan lupsakka tapa kirjoittaa ja elää, tulee hyvä mieli sitä lukiessa. Jossakin vaiheessa ymmärrän, että olen vahingossa päätynyt lukemaan sekä isän että pojan tekstejä ymmärtämättä yhteyttä. Eihän isä malta olla jossain vaiheessa kehumatta esikoisensa ansioita, se on selvää. Ja silloin tämä yhteys selviää minullekin, niin pieni on maailma.

Jääskeläisen outoon ja kiertyneeseen maailmaan minut johti veli. Sain häneltä joululahjaksi Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjan, josta humahdin aikamoiseen tärinään enkä innostuneisuudeltani tahtonut saada edes nukutuksi. Onneksi oli joululoma. Seuraavaksi ilmestyi novellikokoelma, joka omakohtaisella tasolla sisältää seuraavanlaisen tarinan: Annoin kirjan lahjaksi silloiselle miesystävälle, joka ei pitänytkään siitä (kaikkia outous ei miellytä). Lopulta kävi niin, ettei tämä mies sitten miellyttänytkään minua (sananvalinta pelkästään rytmityksen vuoksi edelliseen lauseeseen: parisuhteiden anatomia ja kaikkinainen romuttuminen ansaitsisi niin pitkän vuodatuksen, että sitä ei jaksa kukaan lukea) - kirja sen sijaan jäi hyllyyni ja tuli minun lukemakseni. Sanomattakin lienee selvää, että minä siitä pidin.

Ja nyt sitten tämä: Harjukaupungin salakäytävät. Tekisi mieleni kysyä kirjoittajalta kysymys jo ensimmäisen lauseen luettuani: "Miksi Suomisen Olli?" - minusta sekin oli jo hyvä merkki. Kirja alkoi keskustella kanssani jo ensimmäisestä lauseesta.

Kyllä minä muistakin kirjoista ja kirjailijoista vaikutun, mutta minua viehättää ajatus siitä, että kirjan on kirjoittanut tavallinen, perheellinen suomalainen mies. Siellä hän jossakin elelee elämäänsä, tekee päivätyötään ja miettii, mihin aikaansa käyttää. Luultavasti sellaisia seikkoja pyörii hänen mielessään, kuin vieläkö kirjoittaisin kirjan, saako perhe tarpeeksi aikaani ja mitä tänään syötäisiin.

Hakeehan sitä tietysti (minäkin, vaikka en kirjaa ole kirjoittanutkaan) alitajuisesti  elämästä herkullisuuksia. Kulkee kaupungilla ja kuulee keskustelunpätkiä. Muovailee tarinoita siitä, mihin kaikkeen keskustelut voisivat liittyä, jos niiden antaa kasvaa tarinoiksi omassa päässään. Mielellä pitää olla aina askarreltavaa, se on sen tehtävä ja niissä puuhissaan se lakkaamatta toimii.

Ja tällaiset kirjat ruokkivat juuri sitä rönsyilevää osaa minussa. Jo tämän kirjoituksen pituudesta voi päätellä, miten se väkevöityy, ja minä olen lukenut vasta ihan vähän. On ihanaa avata portit ja päästää se irti.