Kolmessa minuutissa voi kuulla mieltäliikuttavan musiikkiteoksen. Siinä ajassa ehtii lukea artikkelin sanomalehdestä. Hampaat ehtii harjata kunnolla ja huuhdella vielä suunkin. Siinä ehtii paijata hörisevää kissaa, ja laittaa jokusen astian astianpesukoneeseen. Ja siinä ajassa ehtii todeta, ettei halua tavata toista ihmistä tai vaikkapa, että on myöhästynyt sovitusta ajankohdasta. Jos tapaaminen on junan tai bussin kanssa, on kolmen minuutin viive fataali. Entä silloin, jos tapaa ihmisen? Voisiko ihminen odottaa toista ihmistä kolme minuuttia, ennen kuin poistuisi? Elämä on täynnä kaikenlaisia kolmiminuuttisia, kaikenlaisia ratkaisuja ja kysymyksiä.
Minä olen käynyt kirjeenvaihtoa erään mielenkiintoisen herran kanssa. Olen taas havainnut, mihin ihminen on kykenevä: tuntemaan kiintymystä henkilöön, jota ei tunne. Ihailen hänen tapaansa ajatella ja asetella sanojaan. Pidän siitä, että aina kun luen hänen postinsa, hän yllättää minut jollakin tapaa. Toki se on helpompaa silloin, kun ihmistä ei tunne. Nyt aion tavata hänet, mutta en tiedä, haluaako hän tutustua minuun oikeana ja kolmiulotteisena. Samalla pelkään itseäni ja kaikkea siinä välissä - sanat ovat aitoja ja tosia ja samalla petollisia, sillä ihmisen todellinen olemus on ääntä, tuoksua ja kolmiulotteisuutta. Sanat ja ajatukset ovat ihmisyyden pinnan alla uivia kauniita karppeja, jotka silloin tällöin tulevat kyllin lähelle pintaa, jolloin voi nähdä niiden ihmellisen värikkään kauneuden.
Elämä on ihanaa, hurjaa ja pelottavaa: täynnä kolmiminuuttisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti