Tänään tuuli ulisee nurkissa, pimeys saapuu kaupunkiin entistä aikaisemmin, puut luopuvat vastahakoisesti viimeisistä lehdistään, teillä aletaan laskea nopeusrajoituksia ja ihmiset eroavat kirkosta. Olisin itsekin voinut hyvin olla yksi noista eroajista, mutta olen jo ehtinyt eroni suorittaa. Ymmärrän toki, että mielipiteitään televisio-ohjelmassa laukoi henkilö, joka ei puhunut kirkon suulla, mutta toisaalta, kirkolla ei ollut myöskään esittää selvää kantaa tai ohjeistusta ihmisten tasa-arvoisesta kohtelusta kirkollisessa mielessä.
On silti sydäntä lämmittävää, että me suomalaiset vielä ryhdymme johonkin näkyvään jonkin ihmisryhmän puolustamiseksi. Vielä toivottavampaa olisi, että ahdasmielisesti toisia ihmisiä tuomitsevat ja rajoittavat henkilöt miettisivät kantaansa toisenkin kerran, ymmärtäisivät olevansa katoava luonnonvara ja siten kenties jopa sen, että olisiko nyt niin, että minä olen väärässä. Ehkä tämä on kuitenkin liikaa toivottu.
Talven saapuminen pelottaa vähän, kaikki se pimeys ja kylmyys, kunpa se ei saisi otetta sydämestä, joka on jo valmiiksi hiukan viluinen ja elää omaa kaamosaikaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti