perjantai 4. maaliskuuta 2011

Punainen lanka?

Nyt on kyllä sellainen olo, että minulla ei ole oikeastaan mitään käsitystä siitä, mitä aion kirjoittaa. Päivä on ollut sekava vyyhti aivan kaikkea sitä, mitä olen alulle sysännyt ja vielä päällepäätteeksi puhelu mieheltä, jonka puoliso on kiinnostunut valitsemastani tiestä ja harkitsee samaa toimintatapaa omalle kohdalleen.

Minä kerroin miehelle innostuneesti ja mielestäni hyvinkin jäsennellysti asiaa toimintatavoistamme, ja hän tarjosi minulle mahdollisuutta ottaa häneen yhteyden, jos tarvitsemme tietoa hänen osaamisalueestaan. Ja mehän tarvitsemme. Tuntui hyvältä olla asiantuntija, kertoa omista kokemuksistaan ja saada innostunut vastaanotto. Yllättäen tulin myös tietoiseksi siitä, että se tietämys, joka minulle on itsestäänselvää, on muille arvokasta tietoa. Silloin tällöin kun mieleen tulee ajatus, että minä en ole asiantuntija juuri missään. Ja sitten ymmärtää olevansa sitä lukuisissakin eri asioissa.

Mistä ihmeestä ne osaanko-minä-sittenkään-mitään -tunteet oikein tulevat? Eräs mies, jota olen pitänyt kovasti arvossa hänen rautaisen ammattitaitonsa vuoksi, paljasti minulle kerran sivulauseessa epäilyksensä omasta kyvykkyydestään. Silloin tulin ajatelleeksi, että edes alansa kovimmat asiantuntijat, vaikkapa tutkijat, eivät varmastikaan ole turvassa siltä, että joskus iltateen äärellä mieleen hiipii ajatus siitä, onko koko tutkimusryhmä kuitenkin väärillä jäljillä ja olisiko sittenkin pitänyt ryhtyä tekemään työkseen jotain aivan muuta.

Mutta osaan minä jotain, ainakin vähäsen. Osaan nimittäin pukea porraskaiteeni lämpimästi ja värikkäästi. Idea tuli näpertelyblogi Hupsistarallaan emännältä Norsikselta, joka oli käsityöryhmänsä kanssa tehnyt hienoa jälkeä Jyväskylän yliopiston (?) porraskaiteisiin. Ja nyt on soma minunkin sisääntuloväyläni, neuloin siihen kaikkia mieleentulleita variaatioita ja jämälankakerävarastoni supistuivat huomattavasti. Saattaa olla, että kevään edistyessä graffiti alkaa kukkia ja helmeillä, ei mistään tiedä. Minusta nyt vain tuntuu siltä.




9 kommenttia:

  1. Täällä JKL:ssä on ollut neulegraffitteja laajemmaltikin. Meidän asuinalueen ostarin pihassa oleva muka vanha kaivo, jonka päällä katos, koristeltiin niillä ja lähikirjastomme ovensuutolpat jne. Minusta sinun pylväskaiteesi alkaa ihan selvästi keväämmällä kukkia ;)

    VastaaPoista
  2. Täällä omassa kotikaupungissamme niitä on näkynyt hyvin vähän - tarkemmin sanoen ei ollenkaan missään yleisessä paikassa. Kun kävin JKL:ssä viimeksi (kesällä), se tuntuikin hyvin elävältä kaupungilta, joten ilmankos. Itse asiassa juuri sen vuoksi aionkin tulla uudelleen ystäväni kanssa siihen tutustumaan ja kaikkeen, mitä kaupunki voisi tarjota.

    Ai sinustakin näytti, että on kaide keväämmällä kukkaan puhkeamassa? Jos niin käy, niin siitä tullee kyllä tänne kuvallista todistetta. :D

    VastaaPoista
  3. Nuo ovat symppiksiä! :)

    Muistan nähneeni täällä Mansessakin joskus jossakin, en vaan muista että missä ja milloin. (Jokin vuosi sitten.)

    En voi sanoa olevani millään lailla käsistäni kätevä tai taloustöiden mestari. Siksi olinkin onnesta soikeana, kun eilen kun tulin kotiin, ikkunat oli pesty.

    Kolminkertaiset ikkunat eli 30 pintaa. Huh.

    Äitiäitiäitikulta asialla! :)

    VastaaPoista
  4. Mansesterissa taisi olla jokin tapahtumakin joskus, jossa tekijät kävivät noita graffitejaan eri paikkoihin siellä ripustelemassa.

    Eivät nuo minultakaan nuo pesu- ja puunaushommat oikein taitu oikein sillä intensiteetillä kuin sotkun luominen. Äitisi on oikea aarre!

    VastaaPoista
  5. Äiti ON aarre!

    Ei pelkästään siksi, että hän hoitelee taloustyöt ja sisarusten lapset ja kaiken mahdollisen kun tulee paikalle (eikä silti puutu kenenkään elämään) vaan myös siksi millainen hän on.

    Empaattinen, kultainen, hauska, ymmärtäväinen, ajattelevainen ym. jne.

    On suuri siunaus kun äidistä ei ole mitään harmia - pelkästään iloa!

    Vasta aivan viime vuosina olen toden teolla ymmärtänyt, että hänenlaisiaan ei kasva joka oksalla.

    Vähänkö olen onnekas?!

    Oikein hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  6. Pakko kommentoida, että olet oikeassa, tuollaisia äitejä ei kasva joka oksalla. Äitiys ei nimittäin ihmistä muuta, ja kaikki ihmiset eivät ole äitisi kaltaisia.

    Omani on myös hyvin samankaltainen, apua ja tukea saan aina, mutta asioihini ei koskaan puututa - joskus ystävätkin lähettävät äidille erikoisterveisiä, koska hän on niin ihana.

    Onnekkaita siis tosiaan olemme, onneksi näin aikuisena ymmärtää arvostaa äitiään sellaisena ihmisenä kuin hän on.

    Ihanaa viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista
  7. Voi että taas on pakko kirjoitta ja kommentoida!

    Ensinnäkin... Voi kunpa joku tulisi ja pesisi minunkin ikkunani. Muistaakseni hitusta vaille 60 ikkunaa ja ulommissa kiinteät ruudukot ulkona ja sisällä... Vaan ei kukaan ole tarjoutunut. Saisinkohan ystäväpiirin innostumaan kunnon vanhan ajan talkoista?!?

    Ja sitten nämä äidit... Olen itse äiti ja taianomaista tietä sain kuulla mitä 16-vee tyttäreni minusta kirjoitti. Sieltä löytyi mm. paras kaverini, luotettavin ihminen, hyvä kuuntelija... Hänen mielestään minulle voi kertoa aivan kaiken!!! Oli siellä toki tiukkiskin mainittu, mutta senkin otin ilolla vastaan! Ja parasta antia oli se, että tyttöni oli tajunnut, että kaikkien kavereiden äiti-tytär -suhde ei olekaan yhtä toverillinen ja luonteva kuin meillä. Aika hienosti myönnetty!
    Mutta omasta kokemuksestani tiedän myös sen äiti-tytär -suhteen nurjankin puolen... Minä tyttärenä siis. On haukkumista, keljuilua, kateutta... Silti jaksan aina muistaa häntä, käydä luonaan, auttaakin.. Onhan hän äitini.
    Että Hoo Moilanen, olet onnekas!!! Ihanat, pyyteettömät äidit eivät ole takuujuttu kaikille...

    Ihanaa viikonloppua!!!

    VastaaPoista
  8. Ai niin...
    Ihanat kaiteet Unska! Voi kumpa minullakin olisi kaiteita joita koristella... :D

    VastaaPoista
  9. Käsittämättömän hienoa palautetta omasta äitiydestä, siitä, ettei ole lepsuillut roolissaan vanhempana, koska on "tiukkis" ja toisaalta, että on kuitenkin säilyttänyt avoimen puheyhteyden.

    Kaikessa tässä ei ole mitään itsestäänselvää. Ja erityisesti nostan hattuani sinulle siitä, että vaikka oman äitisi kanssa välit ovat toisenlaiset, olet tehnyt itse aivan toisin oman tyttäresi kanssa.

    Niin ja kiitos kaidekomplimenteista :D

    VastaaPoista