Punainen lanka?

Nyt on kyllä sellainen olo, että minulla ei ole oikeastaan mitään käsitystä siitä, mitä aion kirjoittaa. Päivä on ollut sekava vyyhti aivan kaikkea sitä, mitä olen alulle sysännyt ja vielä päällepäätteeksi puhelu mieheltä, jonka puoliso on kiinnostunut valitsemastani tiestä ja harkitsee samaa toimintatapaa omalle kohdalleen.

Minä kerroin miehelle innostuneesti ja mielestäni hyvinkin jäsennellysti asiaa toimintatavoistamme, ja hän tarjosi minulle mahdollisuutta ottaa häneen yhteyden, jos tarvitsemme tietoa hänen osaamisalueestaan. Ja mehän tarvitsemme. Tuntui hyvältä olla asiantuntija, kertoa omista kokemuksistaan ja saada innostunut vastaanotto. Yllättäen tulin myös tietoiseksi siitä, että se tietämys, joka minulle on itsestäänselvää, on muille arvokasta tietoa. Silloin tällöin kun mieleen tulee ajatus, että minä en ole asiantuntija juuri missään. Ja sitten ymmärtää olevansa sitä lukuisissakin eri asioissa.

Mistä ihmeestä ne osaanko-minä-sittenkään-mitään -tunteet oikein tulevat? Eräs mies, jota olen pitänyt kovasti arvossa hänen rautaisen ammattitaitonsa vuoksi, paljasti minulle kerran sivulauseessa epäilyksensä omasta kyvykkyydestään. Silloin tulin ajatelleeksi, että edes alansa kovimmat asiantuntijat, vaikkapa tutkijat, eivät varmastikaan ole turvassa siltä, että joskus iltateen äärellä mieleen hiipii ajatus siitä, onko koko tutkimusryhmä kuitenkin väärillä jäljillä ja olisiko sittenkin pitänyt ryhtyä tekemään työkseen jotain aivan muuta.

Mutta osaan minä jotain, ainakin vähäsen. Osaan nimittäin pukea porraskaiteeni lämpimästi ja värikkäästi. Idea tuli näpertelyblogi Hupsistarallaan emännältä Norsikselta, joka oli käsityöryhmänsä kanssa tehnyt hienoa jälkeä Jyväskylän yliopiston (?) porraskaiteisiin. Ja nyt on soma minunkin sisääntuloväyläni, neuloin siihen kaikkia mieleentulleita variaatioita ja jämälankakerävarastoni supistuivat huomattavasti. Saattaa olla, että kevään edistyessä graffiti alkaa kukkia ja helmeillä, ei mistään tiedä. Minusta nyt vain tuntuu siltä.