Satrapi on monella tapaa urhea nainen. Hänen sarjakuvansa on paitsi omaelämäkerrallista raadollisuuteen saakka (etenkin Persepoliksessa), myös rohkea kerrontaa siten, että se paljastaa paljon iranilaisesta kulttuurista ja elämäntavasta. Ennen kaikkea Satrapi kirjoittaa vereviä ja elämänmakuisia tarinoita naiseudesta sellaisella tavalla, joka on helppo ymmärtää, vaikka kulttuuritausta olisikin täysin erilainen.
Koko sarjakuva-albumi kertoo siitä, mitä naiset keskustelevat tehdessään kirjontatöitä, pistoksia kankaalle. Satrapin oivallukset ovat niin ikään melkoisia pistoja ja sivalluksia siitä, mitä on olla nainen ja toisaalta siitä, millaisina miehet voivat näyttäytyä. Satrapin esiinmarssittamia mieskuvia voi yhtäältä kauhistella, mutta toisaalta miettiä omia kokemuksiaan siitä, etteivät kaikki kirjan kuvaamat tilanteet ole tämän päivän länsimaisessakaan kulttuurissa mahdottomia, ne ovat vain ottaneet uuden muodon.
Mielestäni Satrapi kehottaa naisia myös hyvin oivaltavasti katsomaan itseään peiliin: asettavatko he itse odotuksensa miesten suhteen liian korkealle ja näkevät heissä vain sen, mitä haluavat nähdä. Onko suhteissa koskaan itse asiassa ollut minkäänlaista mahdollisuutta tasavertaisuuteen, vai ovatko myös naiset vain pyrkineet hyötymään miehistä tavalla tai toisella?
Ennen kaikkea sanoisin kuitenkin, että albumi oli hauskaa luettavaa. Leveä virne levisi kasvoilleni kerta toisensa jälkeen ja saatoin suorastaan kuvitella kuulevani naisten puheenpulputuksen ja naurunremakat. Ja muistamaan jälleen kerran sen, miten tärkeää on naisystävien seura.
Tässä tunnelmapala sivusta, jossa eräs seurueen nainen on juuri pudottanut pommin tunnustamalla naisseurueelle, ettei hän ole koskaan nähnyt miehen elintä. Nainen on nimittäin paitsi naimisissa, myös neljän lapsen äiti:
Ja näin muuntautui Unska hetkeksi kirjabloggaajaksi ja suosittelee tänään kaikille naissarjakuvaa.
Toi oli kyllä hauska kohta :) Mä luin tuon Pistoja viime keväänä ja kirjoitinkin siitä vanhan blogini puolella:
VastaaPoistahttp://huina-haina.blogspot.com/2010/03/sydamentuuletusta-teheranilaisittain.html
Pitäiskin taas lainata kirjastosta jotain "aikuisten" sarjakuvia, ne on kivoja!
No niinpä oletkin kirjoittanut ja hyvin oletkin (ei ole yllätys). Sarjakuva on sellainen kirjallisuuden muoto, johon en ole tarpeeksi perehtynyt, mutta Satrapi antaa ajattelemisen aihetta valtavan monessa mielessä.
VastaaPoistaHuomaan, että Guy Delisle löytyi myös listoiltasi, aika mainioita ovat hänenkin kuvitetut matkakertomuksensa. Ja mitä vielä mahtaa ollakaan kokematta...
Persepoliksen kävin kattomassa leffassa, mutta Satrapin sarjiksia en ole lukenut. Muutenkin harmittavan vähälle on jäänyt (aikuis)sarjisten lukeminen, vaikka monista lukemistani olen tykännyt.
VastaaPoistaLuin pari vuotta sitten Nasrin Alavin kirjan Me olemme Iran. Aika mielenkiintonen (tosin täytyy nyt sanoa, että mulla on lapsuudesta juontuva kiinnostus Iraniin), antaa hieman erilaista ja monipuolisempaa kuvaa Iranista (kuten Persepoliskin) kuin tavalliset uutiset sieltä.
Persepolis oli tosiaan aika huima!
VastaaPoistaUutiset eivät tosiaan aina kerro totuutta - jos ei nyt lähdetä ihan niin filosofiselle linjalle, että pohtisimme mitä on totuus?. Aina on hyvä aika yrittää kasvattaa itseään ja pitää silmänsä, korvansa ja ennen kaikkea mielensä auki. On hyvä muistaa, että itse ihmiset ovat kuitenkin joka puolella kutakuinkin samanlaisia.