Iholla ja sen alla

Ulkona lumi sulaa vauhdilla. Kinosten pinta kiiltää harmaansävyisenä ja muoviselta näyttävänä pintana niiden päälle sataneen alijäähtyneen veden vuoksi. Aurinko paistaa ja tänään sen lämmön todella tunsi, aivan kuin vasta-alkaneen maaliskuun kunniaksi.

Minulta otettiin tänään verinäyte. Istuin odotushuoneessa ja seurasin tilassa olevia ihmisiä uteliaana. Miestä, jolla oli punainen puuvillaneule, jonka yläosassa oli vetoketju ja farkut, joiden lahkeet olivat alhaalta jännästi rypistetyt ja joiden takataskut eivät tehneet hallaa hänen olemukselleen. Mies istui odotushuoneessa ja painoi tupolla kyynärtaivettaan, hänkin oli antanut näytteen. Pari-kolme-vuotias pikkutyttö halusi juotavaa, hänen harmikseen tarjolla ei ollut maitoa, vaan vettä. Isompien tyttöjen lempeällä tavalla sievän näköinen äiti ilmoitti menevänsä kokeisiin yksin, vaikka tytöt ihmettelivät, että entäpä jos äitiä alkaa kesken kaiken pelottaa. Minä hymyilin äidille, hän palautti hymyn ja näytti entistäkin viehättävämmältä.

Kun menin näytteenottoon, oli minun kiskaistava käteni pois hupparin hihasta, jotta saisin käsivarteni esiin. Sen alla oli toppi, jossa oli pääkallonkuvia (tai onhan se ylläni edelleen). Mietin kotoa lähtiessäni, pitäisikö toppi vaihtaa sovinnaisen yksiväriseksi, mutta olin laiska, joten hippeilin laboratoriossa.

Näytteenottaja, joka oli nuori nainen, pujotti käteeni pinkin kiristysnauhan. Käsivarressani näytti suorastaan risteilevän sinisiä, pulleita ja kutsuvia suonia, yksi niistä suoraan kyynärtaipeessa. En voinut vastustaa kiusausta katsoa, miten yllättävän paksu näytteenottoneula taitavalla liikkeellä sujautettiin suonen sisälle. Kipu oli hämmästyttävän pieni, oikeastaan olematon. Seurasin, miten tummanpunainen veri juoksi käsivarrestani kuplien näyteputkiloon.

Ajattelin ohimennen harmistuneen ajatuksen siitä, etten päättänyt opiskella lääkäriksi. Jos nyt saisin päättää, suuntautuisin kirurgiaan, sillä minulla on vakaat kädet ja näppärät sormet ja opin helposti tuntuman erilaisiin materiaaleihin (oletan, että ihmisen kudokset ja niissä esiintyvät ilmiöt olisivat samalla tavoin liuenneet osaksi ymmärrystä kuin tutummat materiaalit).

***

Minulla on hienot englantilaisperäiset traditionaaliset maihinnousukengät. Ne ovat second handia, mutta niin uudet, että kantapää on niin toivottoman kova, että se kalvaa prinsessakantapääni ruvelle alle kilometrissä. Yritin kysyä ystäviltäni neuvoa ja minulle ehdotettiin seuraavaa:

• kantapäiden pieksämistä vasaralla, kunnes pehmiävät (ei siis omia, vaan kenkien)
• villasukkien ja kenkien pukemista jalkaan ja sitten suihkuun (olisipa se näky)

Äkkiseltään minua houkuttaisi enemmän vaihtoehto a, mutta ajattelin kysäistä, olisiko teillä mitään pettämätöntä vinkkiä, kuinka saisin nämä hienot kengät käyttöön niin, ettei taipaleeni olisi pelkkää kärsimystä. Vinkkejä otetaan vastaan!