Tämän päivän iltasuunnitelmani muuttuivat äkillisesti. Olin niin turhautunut, että ryhdyin imuroimaan. Kerrankin oikein ohjattua energiaa. Imuroin huolellisesti koko asunnon, vaihdoin puhtaat lakanat ja siirsin huonekaluja. Sain aikaan ilmavuutta ja avaruutta. Jos en keksi huomisellekaan tekemistä, alan ripustaa tauluja. Vaikka kotini seinät eivät enää aivan uusia olekaan, hirvittää niiden rei'ittäminen silti. Mitä jos taulu ei menekään oikeaan kohtaan? Sitten seinässä on reikä. No, ehkä kellarista vielä löytyisi vähän paikkamaalia, pakkeloiminen minulta kyllä sujuu, sitä olen tehnyt melkoisen määrän. Vaihtelevin tuloksin, tosin. Joten enköhän uskalla seiniäni rei'ittää kuitenkin, sillä komeroon näkymättömiin piilotettuna odottaa sängyn päädyn yläpuolelle hienosti sopiva diptyykki. Aiheeltaan ehkä vähän hurja, mutta eikö taiteen tarkoitus olekin herättää ajatuksia ja tunteita?
Keittiöön aion ripustaa kehystettyjä valokuvia. Oikeastaan ne ovat postikortteja, jotka on painettu erään ystävän valokuvista. Hän on hyvin taitava kuvaaja, kehystettyinä kuvat ovat häkellyttävän kauniita. Sain kortit häneltä postitse yllätyksenä. Pienillä asioilla lisää kauneutta, lämpöä, viihtyisyyttä ja yllätyksellisyyttä. Onni on oma koti.
Minä ajattelen pajunkissoja, narsisseja, tulppaaneja, leskenlehtiä ja krookuksia. Kevättä ja tulevaa kesää. En halua päivien kuluvan yhtään nopeammin, iloitsen siitä pienestä laikusta paljasta maata, joka on auennut porrasaskelmieni eteen. Koetan iloita pihan kinosten pienenemisestä, vaikka sulava lumi näyttää likaiselta. Ehkä aina ennen uuden alkua pitääkin hieman ryvettyä.
Minulla on paljon suunnitelmia keväälle. Olen varannut hotellihuoneen Tampereelta itselleni ja ystävälleni, sellaisen, johon kuuluu kaksi kylpytakkia. Tunsin melkoista hilpeyttä maksaessani enemmän hotellihuoneesta, johon kuului kylpytakki ja -tossut sekä teenkeitin. Mutta haluan hotellissa saunaan ja sinne on mukava hipsiä pitkin käytäviä kylpytakki yllään. Ehkä huonekin on vähän isompi. Luvassa on myös konsertteja ja näytelmä, jossa esiintyy ystävättären tytär. Olen hänestä ylpeä jo nyt, vaikka en ymmärrä, missä vaiheessa hän on ehtinyt kasvaa upeaksi nuoreksi naiseksi.
Koskahan minusta tulee aikuinen?
Minä olen jo tovin haaveillut pienestä omasta lomasta hotellissä yön yli, hyvän ystävän kanssa, ja nimenomaan huoneessa, johon kuuluu kylpytakki ja tossut :)
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, taiteen tarkoitus on herättää tunteita!
Ja niin, onni ON oma koti ♥
Susa: Suosittelen erittäin lämpimästi tällaista vaikkapa vain yhden yön minilomaa hotellissa hyvän ystävättären kanssa. Ensin vähän pikkutuliaisia kotiin, sitten saunomista ja hyvää ruokaa ja joka väliin sielunhoitoa ja hihittelyä. Kotiin palaisi sunnuntaina kuule voimaantunut ja uudistunut Susa. Hinnatkin voi säätää sopiviksi testaamalla eri viikonloppuja hotellivaraussivustojen kautta.
VastaaPoistaTaidetta saisi olla erilaisissa julkisissa tiloissa nykyistä enemmän. Minua ainakin ilahduttaa, jos karussa lääkärin odotustilassa on jokin kiinnekohta, esine tai taulu, johon voi ajatuksensa kohdistaa. Erityisesti pienille potilaille soisi keijukaisia ja satumetsiä tai vaikka avaruusmaisemia.
Tulipa taas hyvä mieli kommentistasi :)
Tuo on muuten tärkeä juttu, mitä en ole hoksannut ennen noin ajatellakaan: taidetta esimerkiksi lääkärien odotustiloissa jne! Itsekin huomaa hakevansa katseella herkästi jotain kiintopistettä, mitä tuijotella, varsinkin jos jännittää.
VastaaPoistaTaide saisi todellakin tulla enemmän ns. kansan keskelle, eikä olla vain museoissa, näyttelyissä.
Jokainen hetki on taidetta! :)
VastaaPoistaMinua viehättää kovasti tiibetiläisten mandalantekijöiden taide: he tekevät antaumuksella ja täydestä sydämestään kauniin työnsä ja myös mahdollinen yleisö nauttii prosessin etenemisestä ja valmiista lopputuloksesta.
Illalla kun työ on tehty, se pyyhitään pois. Sitä ei talleteta edes kameran filmille.
Seuraavana päivänä saa aloittaa taas puhtaalta pöydältä!
Susa:
VastaaPoistaTotta, ihmisten ei pitäisi turhaan pelätä mennä esim. taidenäyttelyihin, sillä ei taiteesta tarvitse "ymmärtää" mitään, riittää oma avoin mieli.
Kannatan ns. prosenttiperiaatetta, jolloin julkisten rakennusten rakennusbudjetista prosentti (tai edes puoli prosenttia) varattaisiin tilaan sijoitettaviin taideteoksiin.
Hoo Moilanen:
En tiennyt mandaloista, voi miten kauniita ovat. Niiden tekemisessä tärkeintä on siis matka, ei lopputulos. Tottahan on, että esimerkiksi luonnossa kauneus on harvoin pysyvää, joskus sitä on paikoissa, joissa sitä ei kukaan koskaan näe.
Olen kuitenkin onnellinen siitä, että seiniltäni ja tasoiltani löytyvä kauneus on paikallaan vielä seuraavanakin aamuna. Enää ei mene kauaa, kun luontokin taas iloksemme herää väreihin.
Tuonpas tänne mukaan myös oman taideterapeuttisen kantani; musta olis hirveen hyvä, jos julkisissa tiloissa olisi enemmän taidetta. Sillä on merkitystä, kuten myös julkisten (tai siis kaikkien) tilojen värityksellä. Harmi, että sitä tunnutaan osaavan käyttää vain kaupallisissa tarkotuksissa. Mutta mitä tahansa taidetta en olis laittamassa julkisiin tiloihin, varsinkaan sairaaloihin jne. Ne pitäs vähän valita tarkotukseensa ja paikkaansa sopiviksi. Museoihin ja näyttelyihin ja omiin koteihin (ja osaan julkisista tiloistakin) voi sitten laittaa vaikka minkälaista taidetta ja vaikka mitä tunteita herättäviä. Tosin en kyllä laittas omille seinille esim. julistetta Guernicasta. Sille on ehdottomasti paikkansa ja sanottavansa maailmassa, mutta en just sen ahdistavuutta haluaisi kotiin.
VastaaPoistaHieno toi sun profiilikuva!:)
Sanna, olet oikeassa, että julkisten tilojen taiteen tulisi olla tilaansa sopivaa, ei sitä kaikkein haastavinta tyyppiä. Naisten juttuihin liittyvällä tohtorillani on odotustilassaan taulu kahdesta muhkeasta alastomasta naisesta, minusta se on melko humoristinen, mutta niin on herra tohtori itsekin.
VastaaPoistaMinäkään en halua ahdistavaa taidetta kotiini. Pari melko hurjaa teosta seiniltäni löytyy, mutta niitäkään en koe hiukkaakaan ahdistavina. Kodin tulee minusta tulla olla rauhan tyyssija, uutiset ja maailmantila ovat nykyisellään riittävän haastavat.
Olet ihan oikeassa myös tuossa väriasiassa. Odotustilojen valkoinen lasikuitutapettiseinä on jotenkin ahdistavuuden huipentuma. Mukava olisi katsoa kauniinväristä seinää, jota koristaisi mielenkiintoinen ja moniulotteinen taideteos. Omassa kodissanikin on valkoista vain ovet ja puuosat.
Taiteella (vierastan hiukan sitä sanaa; puhun mieluummin vaikka kuvista, veistoksista, maalauksista...) on paikkansa aina ja kaikkialla!
VastaaPoistaVoi vaan kuvitella miten paljon mukavampaa sairaalassa makoilijan olisi katsella esim. maisemakuvaa kuin valkoista seinää. (Kauneus on katsojan silmissä; sairaaloissa hyvin neutraali tyyli purisi parhaiten.)
Meidän terveysaseman odotustilassa yhdellä tuolilla istuu hyvin juureva ja iloinen nainen! Istuukin tukevasti kuin täi tervassa, ei lähde päivän päätteeksikään kotiin. Hänessä on jotakin hyvin kerttuhorilamaista, kenen tekosia sitten lieneekin.
Omilla seinillä on itse valitut taulut, muualla toisten valitsemat. Omaan kotiin en suin surminkaan laittaisi kuin sellaisia maalauksia, jotka soivat sydämen tahtiin: rauhallista, harmonista, kaunista, herkkää. Koti kun on turvasatama.
Venetsiassa (mikä-sen-hienon-kirkon-nimi-nyt-onkaan) lähes harmitti japanilasturistien puolesta, kun he kulkivat kirkossa kameran linssi silmiensä peittona.
Eivät he kuulleet askelten kaikua korkeassa salissa eivätkä rekisteröineet tuoksuja.
Taide on tosiaan melko laaja käsite, mutta tosiaan, kuten sanoit, olisi sairaalassa mukavampi katsella vaikkapa maisemakuvaa tai asetelmaa valkean seinän sijaan.
VastaaPoistaHorilaiset ovat kieltämättä ihania. Kanaalissa kylpevät naiset saa aina hyväntuuliseksi ja osoittaa, että julkisillakin teoksilla, tässä tapauksessa veistoksilla, on paikkansa! Hyvä, Rauma!
Minulta jäävät valokuvat - jälkikäteen harmittavaisesti - ottamatta, koska jään jotenkin tilanteisiin ja hetkiin jumiin. Pitäisi löytää jokin kultainen keskitie, ettei kameran muistikortti aina kotiin palatessa paistaisi tyhjyyttään.
Ratkaisu: älä ota kameraa mukaan! :)
VastaaPoistaKuva jossakin paperilla tai tietokoneen ruudulla on vain kalpea heijastus siitä mitä kaikkea kyseiseen hetkeen sisältyi. Ei se aukea kuitenkaan ei-mukana olleille jälkeen päin ja itselle muisto on piirtynyt jonnekin päänsisäiselle kovalevylle. (Jos on ollut piirtyäkseen.)
Ennen vanhaan oli tapana mennä Eiffelin tornin äärelle seisomaan ja kuvauttaa itsensä; sellaista sentään ei harrastettane nykyään! :)
Taidan kyllä olla niin kehno kuvaajakin, että ratkaisusi olla ottamatta kameraa mukaan on kerrassaan loistava :D
VastaaPoistaMutta kyllä valokuvilla minusta on monessa asiassa paikkansa ja pidän niiden katsomisesta. Juuri näin mielenkiintoisen valokuvataidenäyttelyn. Jotkut osaavat!