keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Kukkii ja rönsyilee

Sain jo eilen kimpullisen tulppaaneja naistenpäivän kunniaksi. Ne ovat keltaisia ja alkavat oikeastaan vasta nyt availla nuppujaan. Taloudessani oli kaksi muutakin jäsentä, jotka ilahtuivat kukista kovasti. Yritin tähdentää, että ne on annettu minulle ja kaikkea sitä, mikä on niiden tavoitettavissa, ei ole välttämättä niiden vapaaseen käyttöön osoitettu (huomatkaa The Mask -kissa).


Sain miehiltäkin muutaman naistenpäivätoivotuksen, lähinnä yleisellä tasolla Facebookin kautta. Tiesittekö, että on olemassa kansainvälinen miestenpäivä? Se on marraskuun 19. päivä, vähän sijainniltaan hassusti kovasti lähellä isänpäivää, joka tänä vuonna on 13.11 (muissa maissahan isänpäivä on eri aikaan). Tosin kaikki miehet eivät tietenkään ole isiä, enhän minäkään ole äiti. Mutta olettaen, että molempia juhlittaisiin, pitäisi puolisolle, joka on sekä isä että mies, keksiä jokin yllätys peräkkäisinä viikonloppuina. Kakku kuuluisi silloin isänpäivään, mutta onhan toki lukuisia muita tapoja yllättää puoliso. Niitä ei voi tietenkään tyhjentävästi kertoa, sillä tavat yllättää ovat kovin puolisokohtaisia. Kunhan nyt mietin lämpimikseni.

Kävin myös ystävättären luona katsomassa koiranpentuja, osa niistä oli jo lähdössä uuteen kotiin tulevana viikonloppuna. Ne olivat hämmentävän isoja jo ja niitä oli kuusi. Paijasin niistä jokaista, niiden turkki tuntui käteen erilaiselta, toisten pehmeämmältä, joidenkin karkealta. Pienet naskalihampaat iskeytyivät sormiini: vielä eivät pikkuiset olleet aivan salonkikelpoisia, mutta ehtivät hyvin vielä oppia.

En jaksanut lähteä kukkakauppaan naistenpäivän kunniaksi, joten väsäsin ystävälleni kukan itse, sillä askartelutarpeistani löytyi pitsinauhojen pätkiä. Petriina oli väsäillyt hyvin samankaltaisen alushousuista (juu juu, käykää vaikka katsomassa), mutta tämän oman versioni alkuinspiraatio löytyy Lasinen kuu -blogista, ja alunperin tein minäkin noita heijastinversioita (rusetti siis heijastinnauhaa). Ystävä minulle joskus sanoi, että voisin aivan hyvin unohtaa käytännöllisyyden - eli heijastinnauhan - ja keskittyä pelkkään estetiikkaan. Niin tein siis tällä kertaa, tosin olin hivenen tyytymätön helmien sijoitteluun, mutta materiaaleja ei ollut tarpeeksi toisen ruusukkeen tekemiseen. Joten tällaisenaan se sitten lahjoitettiin.


Ihanaa tyttöilyä naisten päivän kunniaksi siis.

5 kommenttia:

  1. Oo, ihana! Tuollaisen kun löisi rintaan tulisi ihan Hieno Rouva -olo!

    Siskontyttöni (5-vee) on sangen eläväinen persoona. Yleensä se on ihanaa mutta joskus ei.

    Kerran loimme äitini kanssa seesteisen kahvilahetken sillä, että ehdotimme, että ollaan nyt Hienoja Naisia!

    Joimme kahvia niin, että kuppi laskettiin erityisen pehmeästi tassille ja leivonnainen suussa ei puhuttu jne. Samoin toimi neito oman juomansa ja syötävänsä kanssa. Varmaan puhuttiinkin normaalia hillitymmin äänenpainoin ja hitaammin.

    Se oli hauska leikki ja hyvä osoitus siitä, että
    lapsen saa helposti innostumaan ties mistä!

    VastaaPoista
  2. Minultakin hiukan myöhästyneet Naistenpäiväonnittelut :)

    -HH

    VastaaPoista
  3. Hoo Moilaselle:
    Kyllähän noissa pitseissä suorastaan sellaista menneiden aikojen havinaa on, melkein kuin eläisi aikakautta "Ylpeys ja ennakkoluulo".

    Minäkin huomasin joskus, että lainalapsen varpaat olivat kesällä päässeet leikeissä pahasti tummiksi sierettymään ja edessä oli juhlat sandaaleineen. Sen sijaan, että olisin aiheuttanut pahaa mieltä pahasti mustuneista varpaista mainitsemalla, sanoin, että nytpä teen meille oikein prinsessojen jalkakylvyt. Ja niin me lotrasimme jalkojamme yhdessä vaahtoavissa kylvyissä ja pesimme ne putipuhtaiksi - hyvillä mielin ja ilman kyyneleitä.

    HH:
    Kiitos onnitteluista, kunpa muistaisin sitten onnitella teitä miehiä, kun teidän päivänne marraskuussa tulee :D

    VastaaPoista
  4. Epäilen, että tuosta pikkuhousurintarossista tulee minulle vielä aika risti ;-)

    Tuollainen heijastin minullekin kelpaisi, kiitos vinkistä. Jospa vaikka ensi syksyksi sitten ?

    Mukavaa keskiviikkoiltaa sinne !

    VastaaPoista
  5. Minusta keksintö on kerrassaan hykerryttävän mainio, kenellepä ei olisi käynyt pöksyvirheostoksia. Ja nyt on hyvä syy pistää pöksyt palasiksi :D

    Heijastin on tosiaan mainio, nauha- ja nappiliikkeistä saa esim. 3M:n standardoitua heijastinnauhaa, itse leikkasin sellaisen oikein paksun halki ja tein siitä ison, heijastavan rusetin keskelle.

    Mutta otetaan nyt se kevät kuitenkin ensin vastaan - ja ilolla!

    VastaaPoista