lauantai 19. helmikuuta 2011

Siivooja, kokki ja kosmetologi

Melkein saavutin tavoitteet, jotka olin tälle lauantaipäivälleni asettanut. Heräsin suhteellisen aikaisin aamulla ja ryhdyin tekemään töitä. Teinkin niitä tovin hyvin keskittyneesti, kunnes eräs mies otti minuun yhteyden.

Mies on eräs hyvin vanha ystävä, joka kaipasi kuuntelijaa. Ihmisen elämä voi mennä hyvin monimutkaiseksi hänen itsensä siihen mitenkään vaikuttamatta. Toivottavasti kuuntelemisestani oli jotain apua, sillä kuten hänellekin totesin, kuunnella osaan ja mielipiteenikin kerron, mutta vastauksia minulla ei ole. Kaikkiin asioihin niitä ei ole kenelläkään, on vain valittava jokin tie.

Oli miten oli, tämä asianselvittely lohkaisi hyvän palan aamupäivästä. Päätin siis keskeyttää työni ja siirtyä suoraan imurointiin.

Imuroinnissa muuten vastenmielisintä on imurin kova ääni, ei niinkään itse siivoustoiminta, vaikkei siinäkään mitään hohtoa ole. No, tänään varustauduin. Ensin korville Spotify-lista nappikorvakuulokkeista. Näiden kuulokkeiden päälle toiset, paljon suuremmat kuulokkeet, jotka eristävät tehokkaasti imurin äänen. Olinpa melkoinen näky, mutta eipä sitä ollut kukaan näkemässä. Siistiä tuli, vaihdon vuodevaatteetkin. Sinne on tänään luksusta pujahtaa, puhtaaseen tuoksuvuuteen.

Sitten oli itsensä hemmottelun vuoro. Valmistin itselleni broilerpastaa, sekin on jo ylellisyyttä sinänsä, syön niin vähän lihaa nykyisin. Pastakastikkeen, johon käytin luomukermaa, maustoin paitsi perinteisellä curryllä, myös harissa-tahnalla ja dijon-sinapilla. Ei annoksella ehkä MasterChefissä kovin korkealle olisi kannattanut pyrkiä, mutta minusta se oli aika hyvää. En ole kovin arka kokeilemaan keittiössä, antoipa eräs tuttu keittiömestari hetken työskentelyäni seurattuaan minun käyttää veitsiään (suurin saavutukseni). En raaskinut ostaa parmegiano reggiano -juustoa, sillä palat olivat todella suuria, vaan tyydyin Asmonte-juustoon, joka oikein hienosti sopeutui lastuiksi pastani päälle. Kauniit astiat, lautasliina ja hyvää viikonloppua, urhoollinen siivoja-Unska.

Ensi viikonloppuna on ystävän syntymäpäivä ja minä päätin kokeilla sitä smoky eyes -puikulaani, sillä todennäköisesti lähdemme tutustumaan kaupungin yöelämään. Luin ohjeita mukaan ottamastani lappusesta ja huiskin pötikällä silmien suuntaan. Ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä sekään piirustelu. Kun kuvasin lopputuloksen, näytti minusta siltä, että silmäni ovat päässäni ylösalaisin. Onneksi ne päässä ollessaan näyttävät olevan suunnilleen oikein päin (tiedoksi potentiaalisille sulhoehdokkaille, joita täällä blogissa lienee pilvin pimein, kovin vain hiljaisia ovat). Lisäksi pitäisi tehdä kai tehdä vielä mustat rajaukset, mutta en nyt kokeilussani viitsinyt. Tässä ne kuitenkin ovat, mitäs sanotte, panda vai smoky?


Äänestys on käynnissä.

9 kommenttia:

  1. Kokki, varas, vaimo ja rakastaja. Karmaiseva ja kaunis! (Kuulemma moni lähti kesken pois elokuvista. Olen nähnyt vain videolta.)

    Ihminen ei aina voi vaikuttaa siihen miten hänen elämänsä menee; olosuhteet ja muut ihmiset kun eivät ole kenenkään vallassa. Vain oma itse on, joten fokus oikeaan osoitteeseen! :)

    Eli siis pois kärvistelystä ja vatkaamisesta.

    Ei ole aina helppoa ;)

    Silmät ovat hienoisesti ja siististi meikatut ja kulmakarvojen kaari - tyhjän kohdan voi arvata - kuin Raili Hulkkosen oppikirjasta! (Jos hän on sellaisen kirjoittanut.)

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. ps. Imurin ääni ei häiritse, jos ei omista imuria! Yksi parhaista ulkoisen (ja sisäisen) hälyn poistajista on se, kun luopuu telkkarista.

    VastaaPoista
  3. Ihana, ehdottomasti smokey eyes!!

    VastaaPoista
  4. Hyvinhän sinä onnistuit, ei ollenkaan pandamainen lopputulos :)

    VastaaPoista
  5. MoilasHoo: Hmm... elämäni ilman imuria. Nyt kun asian noin esitit, ja puhtaanapidon vaihtoehto olisi lakaisu ja moppaus, niin imurointi alkoi hetkessä kuulostaa suorastaan juhlavalta.

    Semminkin, kun on näitä kaikki-karvansa-karistavia kavereita kaksin kappalein ja tietty pitkäturkkisina (tosin toinen vain osittain). Minulla on siis asennevamma paitsi yksinoloon, myös imurointiin. Voi voi, olisi tässä Ben Furmanilla työsarkaa :)

    Ja wau, kiitos kehuista, ei se pulikkayritys sitten ihan metsään mennytkään.

    Susa ja Tulilatva: No hieno juttu, tällaisen sitten uskallan uloskin laittaa, kun on maltillinen noiden määrien suhteen, niin ei voi mennä kovin isosti pieleenkään ;-)

    VastaaPoista
  6. Totta - karvaisten kaverien kanssa ei pärjää ilman imuria! Olen joskus asunut imurin kanssa yhdessä - ja osaan sellaista jopa käyttää :) - mutta en enää viime vuosina. Se veisi niin kamalasti tilaakin siivouskomerossa, jota ei ole! (Yleensä tyydyn pelkkään moppaukseen, mitä nyt eteisestä saa harjailla kiviä.)

    B. Furman on ihan symppis tyyppi, tosin turhan lällykkä ;) Muistan aikanaan kun tuli joku hänen ohjelmansa, että hänellä oli tapana lähes lässyttää ihmisille.

    Voi kai sitä olla empaattinen ihan normiäänensävylläkin!

    VastaaPoista
  7. Aijai, kuulostipa hyvältä tuo vapautumisesi imurin ikeestä. Hieno homma!

    Ah ha haa... Jäin virnulemaan ajatukselle siitä, miten menisin vieraaksi B. Furmanin TV-showhun ja miten hän sitten kyselisi minulta kysymyksiä, kuten: "Mistä sä luulet, Karenina, että sulle on tullut tällainen taipumus ihannoida parisuhdetta?" (Tähän kuuluu juurikin se lällykkä äänensävy).

    Pääsen hyväntuulisena nukkumaan :D

    VastaaPoista
  8. Uummama! Kyllä noilla silmillä kelpaa! ;)

    VastaaPoista
  9. Kiitos kiitos :D. Sainpa tuossa eilen avustusta taiteilija-ystävältä ja olipahan kumma, miten oikeasti intensiivinen katse siitä syntyi, kun tekijällä oli näkemystä ja otetta piirtotyökaluun.

    Kynnetkin kukkivat ja kimmeltävät - kyllä nyt kelpaa.

    VastaaPoista