Pikkuhetki prinsessana

Palasin matkaltani niin myöhään, etten sitten ehtinytkään lupausteni mukaisesti raportoida viikonlopun tapahtumista sunnuntaina. Ja kun tänään palasin blogiini, säpsähdin sen ulkonäköä, olin jo ehtinyt itse unohtaa omat päivitykseni.

Tällä kertaa emme leikkineetkään kotia kummitytön ja hänen sisarensa kanssa, he halusivatkin tehdä kampauksia pitkiin hiuksiini. Kun hiuksiin ei sitten enää kertakaikkiaan mahtunut enää yhtään hiuslenkkiä lisää, koristeltiin otsa- ja sivuhiukset kiiltävin pinnein. Kun menin katsomaan lopputulosta peilistä, minua melkein harmitti, etten enää aikuisena tohdi laittaa hienoa kimaltelevaa kukkapinniä hiuksiini, sillä kovin olivat koreita tyttöjen laittamat hiuskoristeet. Kummityttö vielä huudahti minulle: "Karenina on kauneuden prinsessa", johon minä tokaisin tyttöjen äidille, että heille on aina yhtä ihanaa mennä kylään, kun saa kuulla muistuttavansa milloin merenneitoa, milloin prinsessaa.

Me myös leivoimme muffineja, taikina oli samanlainen kuin mokkapaloissa, mutta ilman kaakaojauhetta. Laitoimme sen sijaan muffineihin taloussuklaan murusia, mutta kun rouhin suklaan veitsellä paloiksi, jäi osa paloista niin suuriksi, että ne uunissa vajosivat muffinivuokien pohjalle. Niin meillä oli sitten leivonnaisia, jossa oli sekä suklaapohja että -kuorrute. Maku oli kuitenkin ihana, kuten olla piti, ja maistuihan se suklaa hyvältä siellä pohjallakin.

Tietenkin me lauloimme myös, mieleeni jäi tarina Rouva Hulda Huolettomasta. Itse en olisi muistanut laulun viimeistä säkeistöä: Rouva Hulda Huoleton, neljän pojan mummi on, äiti heil' on verraton, vaimo merimiehen. Hassu on tarina Rouva Hulda Huolettomasta ja verrattomasta merimiehen vaimosta.

Tuntui oudolta lähteä illalla kaikkien kotoisten puuhien jälkeen klubille. Suuntasimme kuitenkin DOM Helsinki -klubin avajaisiin, paikka on käsittääkseni aikaisemmin tunnettu nimellä Dante's Highlight, mutta on nyt vaihtanut nimeään ja sisustustaan sen kunniaksi, että musiikkitarjonta on nyt laajentunut muuhunkin kuin aivan raskaimpaan rockiin. Avajaisissa esiintyivät Jonna Geagea, Ville Tuomi, Mike Monroe ja Ilja Jalkanen. Artistit esittivät illan aikana erilaisia cover-versioita rock klassikoista.

Jonna oli illan ensimmäinen esiintyjä, ja koetimme kannustaa häntä parhaamme mukaan, koska sen verran tulee tyttöjen pitää yhtä ja toisekseen taiteilijan on ikävä esiintyä, jos yleisö ei näytä yhtään kuuntelevan ja innostuvan. Erään biisin kitarasoolon aikana Jonna istui lavalla olevalle korokkeelle joi vettä pullostaan. Se sai meidät ihmettelemään: vaikka yleisö ei ollutkaan varauksetta esiintyjän puolella, tuntui ikävältä jopa kanssamuusikoiden näkökulmasta ajatellen istuutua ja nauttia virvokkeita, ehkä päivä oli Jonnalle raskas ja kengissäkin oli niin huikeat korot, etten itse olisi varmaankaan pysynyt niillä edes pystysuorassa.

Ville Tuomi otti sen sijaan yleisön suvereenisti puolelleen esittämällä Red Hot Chili Peppers ja Faith No More -covereita, jotka olivat itselleni kaikki tuttuja ja mukana laulettavia. Välillä hän ojensi mikin yleisön edustajalle, en tiedä, oliko tämä tuntemattomaksi jäänyt mustapipoinen mies laulaja itsekin, mutta äärimmäisen taitavaa ja kaunista laulantaa suoritti hänkin, käväisipä lavalla asti. Sitäpaitsi Faith No More on todennut eräässä biisissään suuren totuuden, saman, minkä itsekin tekisi mieli rähistä aamuisin: "Don't look at me, I'm ugly in the morning".

Mike Monroeta en ollutkaan koskaan aikaisemmin nähnyt keikalla, hän oli uskomattoman energinen ja hoikka mies, hän näytti melkeinpä säilötyltä. Keikan loppupuolella hän varoittamatta otti vesipullonsa ja lähetti sen sisällön nopealla ranneliikeellä vesikäärmeenä yleisön ylle. Tuntui, kun olisin katsonut hidastettua filmiä: tajusin, mitä tapahtuu, mutten ehtinyt reagoida: vesi iskeentyi silmiini, kasvoilleni ja rinnuksille, mistä se sitten valahti puseronkauluksesta sisään.

Ilja Jalkasesta voisi todeta, että hän tuntuu aina iloitsevan esiintymisestään, oli hänen roolinsa sitten soittajana tai laulajana, joina molempina hän illan aikana esiintyi. Mukavaa on katsella artistia, joka osaa ottaa yleisönsä.

Prinsessuuteni karisi kuitenkin muunkin kuin vesisuihkun myötä. Bussi, johon yöllä pyrimme, kaaostui bussikuljettajan menetettyä malttinsa suutaan soittavaan asiakkaaseen. Paikalle tuli poliisi, tänään luin lehdestä, että bussinkuljettaja oli aikaisemmin lauantai-iltana pahoinpidelty sairaalakuntoon, joten kuljettajan huolestuneisuus oli sangen ymmärrettävää. Pääsimme kuitenkin toiseen bussiin, mutta kun minun piti poistua, jäin bussin oven väliin. Kun ovi sitten aukaistiin uudelleen, kiilautui läppälaukkuni oveen niin, etten saanut sitä irti. Ehjänä kuitenkin selvisimme, sekä laukku että minä. Sydän ehkä jäi vähän karrelle, mutta paranee sekin aikanaan (syynä siihen saattaa olla jokin muu kuin bussin ovi).