Mielleyhtymäin ilottelu

Kun vihdoin tänään sain työasiani siihen pisteeseen, että annoin itselleni luvan viettää rauhallista koti-iltaa, avasin television. Rekisteröin sieltä seuraavaa: Joensuussa Martat opettavat miespuolisille omaishoitajille ruoanlaittoa. Joensuuhun meni myös Kenoarvonnan yli 30 000 euron suuruinen voitto (toivoin salaa, että omaishoitajalle). Minä en ole koskaan pelannut Kenoa, mutta olen nähnyt Aku Hirviniemen teatterissa painitrikoissa ja käynyt Joensuussa kaksi kertaa.

Ensimmäisen kerran vierailin Joensuussa arviolta vuonna -93. Ystävättäreni opiskeli Joensuun yliopistossa, senkin olen unohtanut, mitä. Hänestä tuli lopulta lääkäri. Minä puolestani sairastuin Joensuussa vatsatautiin. Nukuin patjalla kylpyhuoneen lattialla palvelujen läheisyydessä. Silloin oli talvi ja Joensuussa ihmiset hymyilivät minulle, tuntemattomalle, kadulla. Se oli mukavaa ja mieleenpainuvaa.

Toisen kerran olin Joensuussa, kun olin matkalla kesämökille, jonka olimme vuokranneet Kolilta (voih, mitkä maisemat, mitkä patikointimahdollisuudet). Kävimme Carelicumissa ja ruokaostoksilla. Carelicum oli melko kiintoisa ja muistan, että siellä avautui merkityksiä termistölle, jota A.W. Yrjänä oli käyttänyt synkähköissä lyriikoissaan - Karsikkopuu taisi olla teoksen nimi ja näin siinä lauletaan:

kaupungin laidalla, karsikkopuussa
laulaa vainottu kirjava lintu
laulaa laulua surullisempaa
laulua iäksi rikkoutunutta

olen lintu ontoin luin
ja siivin monenkirjavin
kynsissäni puristaen nauhaa
käsinkirjailtua
korkealla ylläni
siiveniskun tuollapuolen
lentää lintu suurin
lintu kultasulkaisin

Siltä varalta, että termi on teillekin vieras, kerrottakoon, että karsikkopuu oli puu, josta karsittiin alaoksat ja johon veistettiin vainajan kuolinaika, nimikirjaimet ja risti. Toimenpide tehtiin, sillä uskottiin, että ruumis oli vielä kuolleenakin kuuleva, näkevä ja muistava ja saattoi ikävöidä kotiaan ja palata - ja mikä pahinta, vainajan uskottiin voivan viedä eläviä mukanaan niin halutessaan. Siksi vainajan saattomatkan puoleenväliin tehtiin karsikkopuu pysäyttämään vainaja paluumatkaltaan.

Ja nyt samalla muistan, että minun pitäisi kiireesti etsiä ensi kesän vuokrattava kesämökki jostain kauniista Suomen kolkasta, olen ollut unohtaa koko asian. Minun on ehkä pakko ihan pikkuisen etsiä sitä oikeaa, ennen kuin menen petiin. Siis mökkiä.

Pääni on kertakaikkisessa hurinassa, sillä olen yhdessä parin kumppanin kanssa päättänyt ottaa nenistämme kiinni ja hypätä syvään päähän. Ja sinne olemme oikeastaan jo molskahtaneet - paperit kaupparekisteriin ovat tulostusta vaille valmiit ja sen jälkeen humpsahdamme uusille urille. Ehkä kyse on lisääntyneestä auringonvalosta, mistä lie, mutta minulla on juuri nyt aikaa, energiaa ja ideoita ryhtyä johonkin aivan uuteen. Mistään rahasammosta ei taatusti ole kysymys, mutta luvasta toteuttaa itseään kylläkin. Eikä siinä vielä kaikki: olen päättänyt ryhtyä myös eräänlaiseen kulturaaliseen hyvinvointiprojektiin, jota myös olemme suunnitelleet jo pidemmän aikaa.

Huh huh, äkkiä kaikki muuttuu todelliseksi. Mutta hei - miksipä ei!