Unska löytää itsensä ja pitsinsä

Tänään on ollut jollain tapaa hirvittävän hyvä päivä. Aamulla jotenkin energisoiduin, pakkasin rikkinäiset pitkävartiset maihinnousukenkäni ja rikkinäisen olkalaukkuni kassiin ja suuntasin suutarille. Kauppakeskuksen suutarinliike olikin muuttanut lastenvaateliikkeen alta, mutta löysin sen onneksi siirtymällä kauppakäytävällä eteenpäin. Käyn aina samassa suutarinliikkeessä, molemmat siellä työskentelevät miehet ovat ystävällisiä ja nauravaisia ja hinnat ovat niin kohtuullisia, että ne ovat ihmetyttäneet sekä itseäni että ystäviäni.

Mies selitti minulle, miten aikoo saapikkaat korjata ja syyn nahan murtumiseen: joko se on saapikkaiden pitkien varsien taipuminen sivulle säilytettäessä tai pakkanen, joka on jäykistänyt nahan niin, että se taipuessaan on revennyt. Oli miten oli, saappaistani tulee entistä ehommat, samoin kuin käsilaukusta - iloisesti hymyävä suutarismies lupasi pidentää remmiä siten, että laukku sopivasti piiloutuu olalla ollessaan kainalon alle.

Suutarista tullessani ajattelin poiketa vaatekaupassa. Sieltä löytyi suuri alennusvaatetanko. Täynnä kaikkea sitä, mitä sieluni halajaa. Pitsejä ja kerrostettuja helmoja, hippimekkoja ja -tunikoita. Kokeilin niitä ihastuksissani ja ymmärsin jotenkin ällistyttävän selvästi, että minun ei tarvitse pukeutua tavalla, joka ei ole minulle ominainen. Jos haluan olla pitseissä ja runsaissa helmoissa, niin minä voin. Voih, tämä onneton yritys kuvata tätä havaintoa kuulostaa niin pinnalliselta, mutta ainakaan mielessäni se ei ollut sitä. Se oli kuin aurinko pilven reunan takaa. Leimahduksena hulmahtanut ymmärrys siitä, että minun tulee kuunnella itseäni, oli asia mikä hyvänsä. Kasvattaa rohkeutta sanoa, että nyt en jaksa ja toisaalta olla rehellisesti sitä, mitä olen.

Ostin siis useamman vaatekappaleen ja nolostelin nostaessani ne kassapöydälle. Tässä naistenvaateliikkeessä sattui myyjänä nimittäin kaikenkukkuraksi olevan erittäin trendikäs nuori mieshenkilö, jolle kevennyksenä tokaisin: "Mä ostin kaikki, mitä teillä oli". Hän naurahti ja totesi sen olevankin hyvin toimittu, sillä hinnat olivat tosiaan edullisia. Jutustelimme niitä näitä ja hän pakkasi vaatteeni pussiin. Kun hän ojensi pussin minulle, hän sanoi: "Oletsä huomannut, että meillä on kaikki rintsikat tarjouksessa tuolla yläkerrassa?". Kiittelin häntä kovasti tiedosta, mutta totesin, että lienen nyt ostanut tarpeeksi yhdelle kerralle. Sisäisesti minä hihitin: tällaisessa kohtuullisen pienessä kaupungissä miesmyyjä on outo otus ja saada kehoitus mennä tutustumaan alusvaatteisiin tuntui vieläkin hihityttävämmältä. Huvituin kuitenkin niin paljon omasta sisäisestä reaktiostani täysin asialliseen myyjätoimintaan, että sekin ryyditti päivääni hyvään mieleen.

Illalla suuntasimme vielä ystävien kanssa kahvilaan, jossa nautimme herkkuja kaksin käsin ja minä tietysti kerroin kaiken, mikä mieltä painaa. Ei liene yllätys, että sielu keveni.

Yllätin kissan juuri pyörimässä nautinnollisesti lattialla, oli kurkistettava, mistä lienee kysymys. Tyttö oli huomannut läppälaukkuni avoimen läpän ja pyörii ja istuskelee nyt voitonriemuisena sen päällä. Unskalla on siis tarranauharullausta ohjelmassa Tukholmanmatkapakkailun lisäksi. Mikähän siinä on, että kissat onnistuvat valikoimaan ne epäsuotuisimmat paikat pyöriskellä? Näkisittepä tuon laukunkarvoittamisen syvän nautinnollisuuden.

Vetäydyn siis matkailemaan ja olen pari päivää latautumassa ja haalimassa teille lisää kerrottavaa oikein ulkomailla asti. Vallankin mullistavia ovat varmasti uutiseni ensi kerralla.