Talvipäivän valoa

Eilen minulta hävisi Internet alta. Kovasti se laittaa orvoksi olon, sen havaitsin. En voinut lähettää haluamiani sähköposteja, en lukea viikonlopun aikana päivittyneitä blogeja. Tietokone pysyi itsepintaisen mykkänä. Huolissani ajattelin myös tulevaa työpäivää, jos Internet-yhteys olisi edelleen poikki, olisin pulassa. Mutta eipä hätää, aamulla se oli palautunut. Latasin ensi töikseni koneelleni Nokia Ovi Suiten web-asennusohjelman, jotta saisin käytettyä tarvittaessa puhelintani mokkulana. Etenkin työasioissa jokin vaihtoehtoinen suunnitelma on oltava. En kiellä silti sitäkään, etten olisi kärsinyt siitä, etten voinut sunnuntaina päivittää kuulumisiani - toisaalta olin niin väsynyt, etten tiedä, olisiko tuotanto kovin laadukasta ollutkaan.

Nyt istun työhuoneessani ja valmistaudun aloittamaan uuden työprojektin. Olen lataillut tiedostoja ja päivittänyt ohjelmistoja ja lukenut ohjeistuksia. Hermostuttaa. Katselen ulos huikean aurinkoista pihaa ja seuraan talitinttien toimia. Pieni lintu näyttää napsivan lunta nokkaansa talon katolta ja samalla pudottelee sitä räystäältä alas pieninä tupsahduksina, kuin koristelisi leivonnaisia tomusokerilla. Sen keltainen pyöreys on jotenkin niin vetoavaa, että linnusta on vaikea irrottaa katsettaan. Kaksi kertaa se kävi ikkunan takana räpsyttelemässä siipiään, kenties se halusi nähdä, mitä minä sisällä puuhailen. Kissa sai linnun vierailusta huikeaa jännitystä ja terästäytyi salamannopeasti tarkkailemaan tilannetta.

Tukholmanmatkamme oli upea. Kevät oli saapunut Ruotsiin, kaupunki kylpi huikaisevassa ja lämmittävässä auringonvalossa - ensimmäinen kerta tänä keväänä, kun selkeästi tunnen auringosta säteilevän lämmön. Kadut olivat petollisen liukkaita, mutta hipsuttelimme varovaisesti eteenpäin. Tein muutamia harkittuja vaateostoksia, joihin olen hyvin tyytyväinen. Hankkimani musta villatakki tuli käyttöön jo heti kotisatamaan palattuamme: pakkasta oli - 18 astetta!

Ystävätär yllätti minut tällä matkallamme ihan täysin. Tavallisen hytin sijaan hän johdatti meidät huikean ylelliseen commodore-luokan hyttiin (jollaisessa en ole koskaaan ollut). Hytti oli tietenkin suuri kuin hotellihuone nojatuoleineen ja sohvineen. Olin aivan ihastuksissani ja suorastaan pökerryksissä, kun heti laivalle saavuttuamme pääsimme kyseisessä hyttiluokassa matkustaville varattujen lounge-palvelujen pariin. Teetä ja ihania leivonnaisia nautimme siellä sohvalla ja minä en oikeastaan edes tiennyt, millä sanoin olisin ystävääni tästä lahjasta kiittänyt. Totesin hänelle, että ehkä sydämeni on tällä hetkellä vähän ruhjeilla, kun asiat eivät ole rakkauselämässä sujuneet kovin suotuisasti. Mutta, lisäsin, se ei ole mitään siihen maailmankaatumiskatastrofiin nähden, mikä seuraisi, jos hän ystävänä minun maailmastani häviäisi. Sillä hän on se, joka kannattelee minua henkeä haukkovana veden pinnan yläpuolella silloin, kun elämä murjoo.

Iltaravintolassa kävimme vain pikaisesti. Monet päättävät laivamatkalla irrotella kunnolla, joten meidän yhden drinkin linjamme ei aivan nostanut meitä samalle tasolle kuin yleinen riehakas ilmapiiri oli. Sain kaksi lähestymisyritystä. Molemmat miehet olivat parrakkaita ja pukeutuneet pipoon. Ikää heillä kummallakaan ei varmasti ollut vielä 25:ttä vuotta. Ensimmäisen herran lähestymisestä menin jotenkin suorastaan kipsiin, sillä tunsin oloni jotenkin rikolliseksi, vääränlaiseksi. Toiselle herralle totesin, että hän on ottanut ehkä sen verran liikaa, ettei naisten iskeminen ylipäänsä siinä tilassa liene kovin viisasta (en lisännyt, että ainakaan kutakuinkin 15 vuotta itseäsi vanhempien naisten iskeminen). Sain ystäväni purskahtamaan hersyvään nauruun pipopääherra kakkosen jälkeen sanomalla: "Yritä tässä nyt sitten perustaa vakavaa parisuhdetta". Olkoonkin, että laivamatkalta se nyt varmasti  harvemmin missään tapauksessa löytyy. Olisi kuitenkin toivottavaa, että miehen ikä olisi (rivakastikin) 30 vuoden paremmalla puolella. Eipä haittaisi, jos 40 vuottakin ylittyisi.

Mitä miehiin tulee, kun nyt aiheen avasin, kaipaan heiltä kuitenkin sitä, etteivät he ole ajattelussaan luutuneet sellaisiin aikuisuuden ei-voi, ei-saa -sääntöihin. Päänsisäisen poikamaisuuden olisi hyvin toivottavaa olla tallella, mutta aikuisen miehen kuorissa. Pidän kaikenlaisesta elämänkokemuksesta ja -viisaudesta ja siitä, että mies ymmärtää elämän harmaasävyt pelkän mustan ja valkoisen sijaan. Minun ihannemieheni nauraisi ja hulluttelisi paljon ja saisi minutkin nauramaan. Hän olisi ihmisten suhteen lämmin ja viisas ja ylipäänsä pitäisi ihmisten seurasta, sillä minä olen ulospäinsuuntautunut ja kerään ihmisiä ympärilleni ja olisi hienoa että tuleva mieheni oppisi tuntemaan ja pitämään minun ystävistäni ja minä hänen, ja että kotimme olisi heille aina avoin. Joskus täynnä ruoantuoksua ja puheensorinaa, toisinaan kitaransoittoa ja laulua. Kynttilöitä, tunnelmaa ja kauneutta ja meillä pieni romanttinen sohvannurkan kotikolo, johon voisimme mönkiä toinen toistemme kylkeen kiinni villasukkajaloin.

Tänään on ystävänpäivä enkä ole tänä vuonna muistanut ystäviäni kortein. Aion tehdä jotain muuta. Muistaa kutakin ystävääni jollain pienellä eleellä kevään kuluessa, sellaisella, jonka olen miettinyt varta vasten saajaansa ajatellen. Tällä hetkellä luulen, että postitan nämä muistamiseni, mutta en välttämättä. Vielä en ole varma, mitä ne ovat, mutta kun tiedän, saatan kertoa teillekin niistä jotakin. Samalla ystävänpäivätervehdykseni teille, jotka olette lukeneet blogiani ja eritoten niille, jotka ovat kommentoineet, jotkut teistä ovat onnistuneet sanomaan hyvin tärkeitä sanoja juuri oikealla hetkellä ja eikö se ole sitä, mitä ystävien kesken tapahtuu?