Kari Väänänen muutti takaisin Kemijärvelle ja teki TV-sarjan Taivaan tulet, joka sijoittuu pohjoiseen. Minä ihailen Väänäsen ratkaisua (siis muuttoa, en niinkään TV-sarjaa, joka sekin on muuten erittäin hyvä) ja ymmärrän hyvin senkin, että ihmisellä on juuret. Ja vaikka pohjoisesta muuttaisi etelään, ei muutu eteläsuomalaiseksi, vaan kantaa pohjoista ydintään. Niin vahva ydin Väänäsellä oli, että se veti hänet takaisin juurilleen, vaikka työmahdollisuudet siellä varmasti ovatkin kapeammat kuin eteläisemässä Suomessa.
Tapasin taannoin miehen pohjoisesta, ihan sieltä asti, mistä Suomi on jo haarautunut kahtia. Hän on varmasti lapsena seurannut monia taivaan tulia, siinä missä minä, etelän kasvatti, olen nähnyt niitä vain kahdesti enkä koskaan monivärisinä. Niinä kahtena kertana olen tosin seissyt ulkona niin kauan kunnes niskaa on särkenyt ja nenä on kohmettunut, ihmetellyt sitä kauneutta, minkä hiukkasten törmääminen ilmakehään aiheuttaa.
Ajattelen häntä ja sitä, miten erilaisissa oloissa hän on kasvanut minuun nähden. Hän kertoi myös etelän ihmisten olevan erilaisia kuin pohjoisessa, vakavampia, sellaisia, joiden nauru ei kuplahda kepeänä ilmoille. Hän itse oli iloinen, vilpittömän ja rehdin tuntuinen mies, jonka puheessa kuulin pohjoisen - sekä hänen kertomissaan tarinoissa että puheenparressa. Saapa nähdä, vieläkö hän perheineen palaa pohjoiseen - ehkäpä.
Ystävätär, joka on aina rakastanut pohjoista kertoi minulle vuosia sitten, että revontulet ritisevät. Silloin vielä tutkijat olivat sitä mieltä, etteivät taivalla lainehtivat ja loimuavat aurinkotuulet aiheuta ääntä. Riemukasta oli se, kun tunnustettiin, että ääniä saattaa tosiaan kuulua - pyysivätpä he ihmisiltä kokemuksia siitä, millaisia ääniä he ovat kuulleet. Olisipa mukava vielä itsekin päästä kokemaan se ääni, ja ellei ääntä, niin se kauneus, joka taivaalla lainehtii.
Miten minä nyt vasta tulin ajatelleeksi tätä: revontulet - tulirepo - firefox. Sinä olet tietysti tämän oivaltanut jo ajat sitten?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti