On käsittämätöntä, miten vähän aikaa on siitä kuumasta kesästä, kun en olisi voinut kuvitellakaan, että voisin kotini sisätiloissa todeta palelevani. Sisäinen termostaatti on täysin kesäajassa ja terästetty puutalon ilmalämpöpumputtomalla yli kolmenkymmenen asteen sisälämpötilalla.
Viime yönä ja tänä aamuna totesin tämän termostaattiheilahduksen seuraukset. Lämpötila oli pudonnut 22 asteeseen ja on vaikea kuvitella selviävänsä talvesta, jolloin makuuhuoneen lämpötila on vielä tätäkin viileämpi. Jo nyt tein päätöksen siirtyä kesäpeitteestä talviseen, raskaampaan peittoon.
Tällaisena ensikylmän hetkenä huomaa erityisesti, että yksin nukkuminen ei ole mukavaa. Se on kolkonviileää ja turvatonta. Menneellä viikolla heräsin nimittäin uneen, jossa juuri olin kertonut peloissaan olevalle lapselle, että hän voisi milloin tahansa, jos pelko iskisi, huutaa nimeäni ääneen oikein kovaa ja minä tulisin turvaksi. Unessa minua ei pelottanut, mutta kuinka ollakaan, kun avasin silmäni makuuhuoneen pimeyteen, pelkäsin totisesti. Sellaisina hetkinä ajattelee, että kunpa vieressä olisi nukkuva, tuttu selkä johon voisi hipihiljaa, ihan varovaisesti, herättämättä painautua kiinni, hengittää lohduksi ihon tuoksua, tuntea hengitys, sydämen lyönnit. Tuntea olonsa turvatuksi ja nukahtaa rauhallisin mielin.
Sen sijaan sitä pälyilee ympärilleen varjoihin, kuuntelee rasahduksia. Kun liikahtaa peiton alla uuteen paikkaan, tuntee pelkkää viileää tyhjyyttä ympärillään, vain oman kehon lämmön jälki patjalla ja peiton alla.
Tästä kaikeasta tuli mieleeni elokuva, jossa näytteli Susan Sarandon. Hän on minusta erityisellä tavalla suloinen nainen, niin persoonallisella tavalla, etten osaa eritellä, miksi. Elokuvassa, jossa hän näytteli, ja jonka nimeä en muista, hänen miestään näytteli ehkä Dustin Hoffman. Ja Sarandon kuvaili pitkän parisuhteen etuja muistaakseni tyttärelleen siten, että "Kun vuoteessa liikautan pyllyäni muutaman sentin kohti isääsi, hän ottaa minut välittömästi syliinsä". Minusta se oli täydellinen kuvaus pitkän parisuhteen eduista. Kaikista niistä yhdessäelon hitsaamista tavoista ja ja siitä ihanasta pienestä liikahduksesta, josta toinen jo ymmärtää, että "Kas, naiseni tahtoo syliin".
Äh, perhanan syksy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti