Liekö työviikon lopun aiheuttamaa hurinaa, mutta pää tuntuu olevan täynnä kaikenlaisia ajatusjohteita, jotka eivät liity toisiinsa. Yritin kaivella jotain järjestäytynyttä, mistä saisin kiinni, mutta pelkkää räpistelyä sieltä löytyi.
Kuten sellainen, että millaista olisi oleminen ja elämä, jos unissa tapahtunut voisi olla todellisuutta. Silloin todellisuutta olisi sekin, että voisin olla mies. Niin tai koira - tarkennuksena dalmatialainen humanoidiuroskoira. Ai että ei aikuinen nainen voi nähdä unta olevansa dalmatialainen humanoidiuroskoira? Minä voin. Myöntää pitää, että se on yksi villeimmistä aikuisiällä uneksituista unista, joka aamulla kyllä kirvoitti leveän virneen kasvoille.
Unet, joissa olen ollut mies ovat olleet hyvin erilaisia. Toisissa miehenä oleminen on ollut kouriintuntuvaa, toisissa enemmän henkinen tila. Kuten silloin, kun seisoin 40- tai 50-luvulla ojan varressa tauolla vihreissä työhaalareissa. Ohi kulki tuttu vanhempi mies ja pysähtyi kohdallani. Verkkaisesti keskustellessamme työnsin käteni haalarintaskuun ja tunsin siellä nauloja, kunnon vanhanaikaisia nauloja, sellaisia joita talonrakennuksessa käytettiin ennen naulapyssyjä. Sen lähemmäs miehenä olemista en kai koskaan pääse.
Olen iloinen siitä, etten ole missään vaiheessa elämääni alkanut nähdä aikuisten unia. Tarkoitan niillä unia, joissa tapahtuu kaikkea sitä, mitä todellisessa elämässäkin. Unia, jotka voisivat yhtä hyvin olla todellisuutta. Toki minä aika ajoin sellaisiakin näen, mutta yleensä niihin silti liittyy elementtejä ja olosuhteita, jotka eivät todellisessa elämässä vallitse (niin hyvässä kuin pahassa).
Näen usein selkounia, sellaisia, joissa tietoinen minäni seuraa tapahtumia ikäänkuin sivusta, ihmetellen ja joskus ratkaisuja tehden. On lohdullista että ainakin joskus silloin, kun unissa minua joku vainoaa, voin painaa silmäni kiinni ja keskittyä ja nousta ilmaan, lentää pois, katon rajaan tai puiden latvojen ylle. Olen vapaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti