keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Sohvakääryle

Päivän sanomalehdessä oli juttu lehden jakajista. Tai oikeastaan jutussa esiintyi vain yksi jakaja, opintojaan päättelevä tradenomiopiskelija. Hän ei maininnut mitään siitä, että hän olisi kaatunut ja saanut hyvittelylahjan, joten oletan, ettei hän ole oveni takana kiroillut mies. Hänen piirinsäkään ei ollut ihan tämä oma piirini, mutta hänellä oli kuitenkin alueita, jotka sivusivat tätä kaupunginosaa, joten varma en voi olla. Hän kertoi, että lehden jakamisen jälkeen hän nukkuu kuutisen tuntia ja menee sitten opiskelemaan, melko rankkaa. Ehkä hänellä ei ole kovin paljon aktiivista opiskelua enää jäljellä ja toisaalta, lehtiä jakamalla ansaitsee tradenomin alkupalkan, ja päivisin on kuitenkin periaatteessa aikaa opiskella, jos vain jaksaa.

Minä puolestani kaivelin eilen ompelukoneeni naftaliinista ja tunsin täysin unohtaneeni moisen vempaimen toimintaperiaatteet. Surauttelin saumoja ja hämmästyin, että mitenkäs tästä nyt tällainen tuli. Suhtauduin kuitenkin aikaansaannoksiini suurella lempeydellä - saa nähdä, suhtautuuko tilausasiakkaani niihin yhtä suopeasti. Päätin kuitenkin tehdä hänelle jopa hieman valinnan varaa, ettei hänen ole pakko tyytyä siihen, mitä ensimmäisellä yrityksellä sain aikaan. Kaikki taidot kaipaavat aina hiukan verryttelyä palautuakseen. Enkä koskaan ole ollut niin taitava ompelukoneen käyttäjänä, kuin olen neulojana ja/tai virkkaajana.

Nyt olen kuitenkin väliaikaisesti muumioittanut itseni sohvalle jonkinlaiseksi perhosenkoteloksi fleecehuovan avulla. Pötkötän läppärin lämmön alla ja kuvittelen, ettei koskaan tarvitsisi nousta, vaikka ihan kohta pitää siirtyä taas automaattisen neulan sytkytyksen ääreen. Ei kun hiukset niskaan sykerölle ja luomistyöhön, totta puhuen se on tietenkin innostavaa ja nautinnollista, alkukankeudesta huolimatta. Ja kenties minustakin tulee perhonen tämän toukkavaiheeni jälkeen. Ja ellei perhonen niin ruma ankanpoikanen ainakin.

2 kommenttia:

  1. Olisi varmaan ollut metkaa lukea lehdestä jakajan kommentti hyvittelylahjasta :)

    Ompelukone. Huh. En ole koskaan oikein tullut toimeen sen kanssa, enkä sellaista omistakaan. Housunlahkeetkin lyhennän mieluummin käsin kuin hakeudun ompelukoneen ääreen. Neulominen sen sijaan on minun lajini, sekä ristipisto- ja kirjontatyöt. Virkkaaminenkin sujuisi ongelmitta, mutta koukku pysyy piilossa ihan vain siksi, etten pidä virkatuista liinoista, sängynpeitoista sun muista.

    VastaaPoista
  2. Kaikkien outojen sattumusten summa olisi kulminoitunut kyllä ehdottomasti siihen, jos haastateltavana olisi sattunut olemaan juuri SE lehdenjakaja :D

    Minä voin ilokseni raportoida päiväni ompelukoneen kanssa sujuneen paljon suotuisammin kuin eilen. Näköjään on turha yhtään missään luomisen lajissa odottaa suurta inspiraatiota, vaan on vain kertakaikkiaan upotettava käsivartensa kyynärpäitä myöten mutaan ja alkaa veivata. Kyllä sieltä aina jotain nousee, joskus pelkkää savea, mutta toisinaan pieni aarre.

    Mitä housunlahkeisiin tulee, olen ehdottomasti myös käsinompelun koulukuntaa siinä. Niin, ja virkkaamalla saa aikaan ihan kivoja lakkuja, pussukoita, jopa koruja. Seuraavaksi ajattelin (kieltämättä kunnianhimoista) kokeilla virkata maton (jonka päälle kissat sitten tietysti oksentavat).

    VastaaPoista