Avasin kuoren aivan innoissani. Ensinnäkin se oli ensimmäinen konkrettinen, käsinkosketeltava todiste virtuaalisesta ihmisestä, blogin pitäjästä ja kommentoijasta. Hän oli kirjoittanut kuoreen nimeni, pehmustanut CD:n (joka oli onneksi ehjä) ja ennen kaikkea nähnyt ajattelun ja valinnan vaivan CD:tä koostaessaan. Ihan Oikea Ihminen.
Uteliaana kurkistin ensimmäisen artistin nimen: Maritta Kuula. Ihanaa, hihkaisin ääneen. Lykkäsin CD:n heti soittimeen ja tanssahtelin Kuulan sävelten tahdissa karvalankamaton päällä kädet levitettynä ilmaan, kuin voisin minä hetkenä hyvänsä irrota maton pinnasta. Jotkut musiikkivalinnat olivat yllättäen biisejä, jotka ovat olleet minulle merkityksellisiä aikaisemmassa elämässäni, kuten Timo Turpeisen Liehuva liekinvarsi. Sitä kuuntelin kauniin, pitkähiuksisen hevari-avomieheni vierellä autossa lukuisia kertoja, biisi oli hänen valitsemansa ja poikkesi suuresti hänen muusta musiikkimaustaan. Siihen minä palasin ajatuksissani, autoon hänen vierelleen laulamaan "sillä yksi oli liehuva liekinvarsi ja toinen oli kuivaa puuta, mutta minä olin tulehen tuijottaja, jolle tuli niin tukalasti kuuma".
Tuomari Nurmion Punaista planeettaa taas lauleskelimme ystävättären kanssa Hämeenlinnan kaduilla, ja odotin kuumeisesti kohtaa "siellä tyttöset laulavat la-la-laa jodiladi jodldeiduu - ja tuossa jodlauskohdassa puhkesin huvittuneeseen nauruun. Ajattelin kummityttöäni, joka osaa jo laulaa "navetan piika kikattaa liikaa ja nukahtaa heti, jos ei sitä kutiteta".
Hectorin Vierivä kivi taas vei minut pääkaupunkiseudulle, Vantaan lähiöön. Siellä ylimmässä kerroksessa Ankkapuiston reunamilla minä kuuntelin tätä biisiä sen ensimmäisen vakavan miesystävän kanssa - ja kyllä, hänelläkin oli pitkä tukka. Sittemmin molemmat miehet ovat luopuneet sekä hiuksistaan että minusta.
Kaikista pisimmälle menneisyyteen kuljetti kuitenkin Pate Mustajärven soololevyltä napattu Tuhkaa. Levyn (vinyylin) oli ostanut itselleen vanhempi serkkuni, jonka luona vietin varhaisina teinivuosina paljon aikaa. Niin paljon me levyä kuuntelimme, että vieläkin biisi oli tuttu, vaikka sen kuulemisesta on mennyt paljon vuosia, tosin biisin merkityssisältö tuntuu jostain syystä saaneen lisää painoarvoa...
Huikean ilahduttavia olivat kappaleet, joista minä en tiennyt mitään. Joistakin esiintyjistä en edes tiennyt, että sellaisia bändejä on edes (ollut) olemassa! Ja minä pidin niistä kovasti. Erityisesti kosketti 1N:n biisi Voisit olla kaunis (ei liene mikään häpeä sanoa, että liikutuin).
Voisit olla kaunis - vajaa ja silti valmis
Voisit olla kaunis - heikko ja rohkea
Suurkiitos siis Lumikolle tästä melkoisen hurmaavasta arvontavoitosta. Luotinkin siihen, että hän osaisi yllättää minut, biisivalinnat kertovat suuresta rakkaudesta musiikkiin ja uteliaisuudesta myös valtavirran ulkopuolella ja jopa sitä vastaan uivia orkestereita kohtaan klassikkoja unohtamatta. Tämä CD on kyllä kotinsa löytänyt, tunnelma sitä kuunnellessa oli samanlainen kuin teininä, jolloin sain vanhemmalta serkkutytöltäni sekalaiskasetteja. Ne olivat yllätyksiä sisällöltään, mutta muuttuivat kerta kerralta tutummiksi, kunnes tiesi, mikä biisi alkaa edellisen jälkeen (ja automaattisesti aina tietyn biisin kuultuaan odotti kuulevansa sen, joka kuului sen edellisen perään).
Saamani CD:n kokonaistunnelma vaikuttaa jotenkin haaveelliselta ja toiveikkaalta. Vai olenko se minä, joka on haaveellinen ja toiveikas?
No nyt tuli kyllä loistava alku päivälle, kun tämän tekstisi luin! Ihana kuulla, että levy oli noin mieluinen ja sisälsi sopivasti uutta ja (merkityksellistä) vanhaa.
VastaaPoistaTuo Timo Turpeisen biisi on minustakin parhaimmillaan autossa, ja sitä on melkein mahdoton olla laulamatta mukana! Hectorin Vierivä kivi on jotenkin tosi urbaani, vie ajatukset ehdottomasti pääkaupunkiseudulle, ehkä just vantaalaiseen lähiöön; voin oikein kuvitella teidät sinne ylimpään kerrokseen ja Hectorin sinne taustalle jylhänkomeine soundeineen. Pate Mustajärven Tuhkaa on yksi ikisuosikeistani, vaikka inhoan Popedaa.
1N on muuten jazz-laulajana ehkä tunnetumman Johanna Iivanaisen bändi.
Tiedän niin hyvin tuon, kun oppii odottamaan tiettyä kappaletta toisen perään. Mulla sama ilmiö vähän muuallakin, esim. aina kun kuulen sen HBO:n ohjelmien alkusurinan, odotan Sinkkuelämää-sarjan tunnarin alkutahteja kuuluviksi; joka kerta vähän hämmästyn, kun sieltä alkaakin joku ihan muu.
CD on tosiaan mieluinen, päivälläkin sitä taas soittelin. Periaatteessa olisin voinut kirjoittaa ajatuksia ja tunnelmia jokaisesta biisistä, mutta postauksesta olisi tullut aivan liian pitkä. Musiikki on kyllä voimallinen väline.
VastaaPoistaJohanna Iivanaisen nimi oli kyllä tuttu, mutta bändistä en ollut kuullut koskaan aikaisemmin. Mainitsin siitä jo ystävällekin tänään, mutta hänkään ei tunnistanut nimeä.
Pate Mustajärvi on tosiaan mielenkiintoinen yksilö. Herättää varmasti samanlaisia ristiriitaisia tuntemuksia ihmisissä kuin V-M Loiri. Vaikeasti luokiteltava, mutta osaa kyllä tulkita, kuten Loirikin.
HBO:n alkusurina lupailee kyllä yleensä keskimääräistä laadukkaampaa amerikkalaista viihdettä. Taidokas hömppäsarja oli kyllä se Sinkkuelämää ja uusintoja on tullut sen verran, että on jo aikalailla selkärangassa se surina ;-)