Usutan uskaltamaan...

Lauantai-illan kunniaksi päähäni tuli ajatus. Minusta se on hienoa, että minulla on jotain satunnaista sisältöä päässäni viikonloppuisinkin. Arkisin sentään joitakin hajatelmia seilaa pääkoppani aavoilla merillä.

Olen kuunnellut musiikkia koko illan omasta Spotify-listastani, johon olen huolellisesti koonnut biisejä niin, että nyt niitä on vajaa kuusikymmentä ja niiden voimalla voi mainiosti matkustaa mobiililaitteen - eli puhelimen - kanssa vaikkapa nelituntisen bussi- tai junamatkan musiikin katkeamatta. Niin tärkeitä ovat kuitenkin tähän listaan kokoamani kappaleet, että voisin jokaisesta niistä kirjoittaa ihan oman postauksensa. Upota kuhunkin muutamaan minuuttiin, niin kuin sukeltaisin veteen. Joskus sameaan ja vihreään, toisinaan kirkkaaseen. Ne ovat kaikki tarinoita, ja meille kaikille erilaisia.

Samalla ivasin itseäni, koska ajattelin myös, että olen niin loputon höpöttäjä, että kirjoittaisin mistä tahansa yhden blogipostauksen verran. Ja koska sellainen ajatus tuli mieleeni (viikonloppu on ollut kovin hiljainen lukijatilastoissa, mutta katsotaan, kuinka minun käy), ajattelin, että ehkäpä voisin pyytää lukijoiltani otsikon/aiheen, josta minun tulisi kirjoittaa seuraava postaukseni. Tämä ei kuitenkaan mielellään käsittelisi nanoteknologiaa tai kvanttimekaniikkaa, mutta jos nyt keksisitte jotain sellaista, josta minulla, teidän käsityksenne mukaan noin inhimillisestä näkökulmasta, voisi olla edes jotain sanottavaa. Helppo ei aiheen tietenkään tarvitse olla. Tiedän, että teitä lukijoita siellä kuitenkin on - ällistyksekseni toistuvia vierailuja blogiini tehdään mm. Saksasta, Tanskasta ja Puolasta ja tietääkseni kukaan vakikommentoijani ei asusta Suomen ulkopuolella.

Jos siis kyse on ihan oikeista ihmisistä, eikä mistään eurooppalaisista google-hämähäkeistä (olen hivenen tietämätön näistä tekniikan ihmeistä, USA:sta tulleet vierailut olen kuitenkin laittanut heti googlen piikkiin), niin kommentoikaa tekin ihmeessä, jos vain tunnette pienintäkään halua äänenne julkituoda. Minä nimittäin olen itse lukenut monia blogeja ja joskus tuntenut polttavaa halua sanoa mielipiteeni, mutta kuitenkin vaiennut. Mutta kerronpa teille ainakin itseäni koskevan totuuden: kommentointi on todella tervetullutta ja ilahduttavaa.

First we take Manhattan, then we take Berlin.