Niitä ja näitä, häntiä ja päitä

Se on kuulkaa yhtä juhlaa elämä kahden kissan kanssa. Ensinnäkin siitä tulee ihan vanhapiika (tai noita) fiilis ja toisekseen nenää kylpyhuoneessa puuteroidessaan ei saa sen siunaaman rauhaa. Kissaa pukkaa koko ajan sisään tai ulos. Jos oven yrittää laittaa kiinni, niin eikö siellä takana viimeistään 30 sekunnin kuluttua ala armoton tassujen sutkutus. Ja jos kissan päästää sisälle, ah miten verkkaisesti tämä siirtymävaihe oven välissä suoritetaankaan, niin kohta jo halutaan ulos, sillä eihän nyt suinkaan kissa halua kuunnella käsienpesun ääniä. Yleensä kylpyhuoneen lämmitetty lattia houkuttaa etenkin kissatyttöä niin paljon, että koko huone on jo kansoitettu siinä vaiheessa, kun oven avaa ja latianrajasta kuuluu heränneen kissan närkästynyt kärinä. No, pitää olla kiitollinen, että antavat vielä minun asua tässä kodissaan eivätkä aja minua käpälämäkeen.

Maanantai ja uusi viikko. Työkuvioissa ajauduin taas jonnekin itselleni vieraalle alueelle, mutta mikäpä siinä, voin minä siihenkin syventyä. Kun antaa itselleen vapaat kädet rönsyillä, niin sitten sinkoilee versojaan sinne sun tänne, toisaalta on hankalaa polkaista käyntiin jotain uutta - ei oikein tiedä, mistä päästä aloittaisi. Saa nähdä, seisooko lopussa kiitos vai hölmistynyt Karenina.

Minä en ole tähän mennessä käyttänyt Twitteriä ollenkaan. Olen ajatellut, että ihan kaikkeen ei tarvitse itseään kuitenkaan tyrkkiä, näitä verkostoitumisen ja tiedon jakamisen väyliä kun on jo melkoisesti ja esimerkiksi LinkedIn on itseltäni jäänyt vähän taka-alalle, vaikka siitä eittämättä olisi ammatillisesti enemmän etua kuin esim. Facebookista.

Tänään kuitenkin veljeni kysyi, olenko seurannut tilannetta Egyptissä. Kerroin seuranneeni uutisten ja lehdistön kautta, mutta hän mainitsi, että menemällä Twitteriin ja kirjoitamalla sinne maan nimen hakusanaksi näkee ihmisten reaaliaikaisia päivityksiä tilanteesta. Äsken sitten yllätin itseni hämmästelemästä uusia tilannepäivityksiä, joita ilmaantui jopa englanninkielisinä jatkuvasti uusia siinä silmieni edessä. Testiksi piti tietysti kirjoittaa jotain vähän oudompia hakuja, kuten "crocheting". Virkkaaminen on näköjään yllättävän suosittua nykyisin - myös miesten keskuudessa. Olen kyllä sitä mieltä, että jos miehet arvaisivat, miten hypnoottista neulominen ja virkkaaminen oikeastaan onkaan, jäisivät he oitis koukkuun. Tai haluaisivat heti päästä puikkoihin. Kertakaikkisen sukkela sanoissani olen.

Kaiken tämän vuodatuksen päätteeksi lisään vielä sen, että olen kuunnellut tänään pariinkin kertaan Sonata Arctican (kirjoitin ensin vahingossa Sonta Arctica, voi kauhistus) biisin Paid in Full. Ehkä linkitän sen tähän, jos joku vaikka haluaisi sen myös kuunnella. Pohjoisen pojilla on painavaa sanottavaa, ehkäpä jopa tietävät, mistä puhuvat. Ja kyllä on väkevyyttä sekä lumisessa luonnossa että suomalaisessa miehessä. Vaikka tiesinhän minä sen.