lauantai 22. tammikuuta 2011

Lusikoidaan aikaa

Minä vietän rauhallista kotiviikonloppua. Tämä on koodi-ilmaisu tylsistymiselle. Tunnen tästä heti huonoa omaatuntoa, sillä mieleeni nousevat kaikki ne pienten lasten äidit, jotka eivät saa hetken rauhaa ja elävät kroonisessa unipulassa. He vaihtaisivat elämänsä taatusti minun täydelliseen kotiviikonloppuuni silmänräpäyksessä. Se nimittäin tarkoittaisi, että jääkaapissa olisi helppoa ja nopeaa ruokaa, koti kohtuullisen siisti ja ennenkaikkea täydellinen ja rikkumaton rauha. Rauha valvoa ja nukkua, maata ja lukea kirjaa. Istua keittiön pöydän ääressä arpomassa, hauduttaako glögiteetä vai olisiko kuitenkin rooibosaamu. Lukea lehteä ja ihailla valkeaa maailmaa ulkopuolella. Hiljaisuuden saattaisi särkeä korkeintaan se, että kissa joisi vettä kupistaan aiheuttaen hienoisen lip-lip-lip ääneen, vähän kuin pienoismallijärven aallot.

Niin että tästä elämästä minä sitten jollakin hyvin pienellä ja vienolla äänellä pikkiriikkisen hienoisesti nurisen. No myönnänhän minä itsekin, ettei siinä ole valittamisen aihetta. Voin ottaa jalat alleni ja kävellä muutaman korttelin päähän videovuokraamoon ja vuokrata elokuvan. Ihka oikea elokuvateatterikin on kävelymatkan päässä, sielläkin olisi tarjolla suomalaista elokuvaa kolmikymppisten miesten kärvistelystä muuttuneessa elämäntilanteessa. Sekin olisi varmasti ihan viihteellistä. En ole koskaan ollut yksin elokuvissa, vaikka toisaalta se olisi mitä luontevin tapa olla yksin, eihän siellä voi muuta muutoinkaan tehdä kuin korkeintaan pitää kädestä. Mikä on tietenkin aina parempi kuin ei-pitää-kädestä, mutta nyt ei ole ketään kättä kädessä pitämään.

Tänään kävin Kosmonautin blogissa ja luin, että hän oli ollut teekutsuilla. Niinpä minulta meni suuri osa tästä illasta siihen, että sohlasin pitkin internetiä ja etsin kaikkea sitä, mitä tarvitsisin omiin teekutsuihin. Eli Kareninan kello viiden tee -tapahtumaan. Saldonani oli ohjeet skonssien valmistukseen (höysteeksi kermavaahtoa ja hilloa), kolmioleipien täytteitä malleina kinkku, broileri ja kaksi eri kasvistäytettä (toinen fetapohjainen ja toinen aurajuusto-päärynätäyte). Lisäksi pitäisi olla tuulihattuja, se nyt vain oli päähänpinttymä, jonka sain sieltä Kosmonautin postauksesta. Nythän tuosta läjästä tarjottavaa tulee tietenkin niin tuhti pläjäys että koko kello viiden tee on ikäänkuin illallinen. Enkä edes tiedä, kenet kutsuisin. Mutta nyt olen luonut ainakin mielikuvan kokonaisista kello viiden tee -kutsuista runsaine tarjoiluineen.

Mutta onhan se niin, että hyvin suunniteltu on puoleksi tehty!

8 kommenttia:

  1. OI, olen juuri tuollainen mainitsemani pienten lasten kotiäiti, jolla ei juuri omaa rauhaa ole ja joka haaveilee itse asiassa lottovoittakin enemmän edes yhdestä viikonlopusta ihan yksin;) Kulkisin KOKO viikonlopun pyjamassa, söisin, lukisin, nukkuisin, katsoisin leffoja jne.

    Mutta mutta..ei tämä nyt kuitenkaan niin mahdotonta onneksi ole tämäkään hetki, ettenkö edes jossain vaiheessa (iltamyöhään, kun saisin nukkua) lue kirjoja ja katsoa leffojakin;) Nämä on nyt niitä tietynlaisia elämän ruuhkavuosia ja onni on tässä ja nyt.

    Olisipa ihana osallistua kello viiden teekutsuillesi;)

    VastaaPoista
  2. Niin ne toiveet ja tuntemukset vaihtelevat myös elämäntilanteen mukaan :)

    Perheettömänä ja yksinasuvana sinkkuna minulla on mahdollisuus viettää rauhallisia kotiviikonloppuja niin usein kuin haluan. Koska olen melkoinen erakko luonnoltani ja viihdyn kotona erinomaisesti, viikonloppuni ovat lähes poikkeuksetta juuri tuollaisia. Ja kun työpaikalla pyörii päivittäin viitisensataa ihmistä, kaipaan kaiken sen hulinan ja metelin vastapainoksi rauhaa ja hiljaisuutta.

    Toivottavasti sinäkin Susa saat joskus tilaisuuden nauttia yksinolosta, jos niin tahdot :)

    VastaaPoista
  3. Voi, tutut on tunnelmat. Toivottavasti saat kello viiden teen järjestettyä - sama on ollut minullakin mielessä toisinaan. Ja teenmaistajais-kutsut myös :). Terveisin nimim.Samanlainen rauhallinen kotiviikonloppu.

    VastaaPoista
  4. Tuollaisia ovat minunkin viikonloppuni, mutta nautin edelleenkin ihan hirveästi. Aina on pino kirjastosta lainattuja leffoja ja lehtiä, teelaatuja joka lähtöön, päikkäreille houkutteleva sohva torkkupeittoineen... Elän laiskan unelmaelämää ;)

    Jos käy aika pitkäksi, siivousta piisaa aina, meillä ei nimittäin ole koskaan täysin siistiä, tai oikeastaan edes sinne päin.

    Hassua, minä käyn melkein aina yksin leffassa. Nykyään varsinkin, kun lehdistönäytöksiin ei oikein voi ottaa kaveria mukaan, ja ne ovat sitä paitsi aina aamulla tai päivällä. Mutta ennenkin kävin, etenkin päivänäytöksissä. Pe- tai la-iltana en ole kyllä tainnut käydä minäkään yksin, silloin kaikilla tuntuu olevan seuraa, eikä se yksin istuminen tunnukaan niin kivalta kuin yleensä.

    VastaaPoista
  5. Aivan yllättäen blogi onkin täynnänsä kommentteja, ihanaa!

    Susa: Näin aikuisena sitä oppii näkemään asioiden monet puolet. Sen, mikä itselleni on arkea, olisi sinulle juhlaa - mutta tuskin kuitenkaan haluaisit vaihtaa rooleja pysyvästi. Elämänkokemus sen sijaan auttaa ymmärtämään, miten ihanaa kiireettömyys ja hiljaisuus monelle olisi. Perhe-elämä tosiaan osaa olla melkoista hulinaa, mutta rauhoittuu sekin aikanaan. Ja antaa paljon, jos kohta ottaakin.

    Harmi, etten tunne miestäsi, Susa, muutoin kehoittaisin häntä antamaan sinulle hulppean lahjan: viemään yllätyksenä lapset viikonlopuksi vaikka kylpylään tai ystävien luokse ja pitämään huolen siitä, että sinulla on puhdas pyjama, herkkuja ja kirjoja (ja siivoamiskielto). Sama idea varmaan pätisi aika monessa muussakin kodissa...

    Tulilatva: Tunnut olevan kutakuinkin samanlaisessa elämäntilanteessa kuin minä, suunnilleen samanikäinen ja perheetön sinkku. Tosin minun työni on huomattavasti hiljaisempaa, osittain kotona tehtävää, mikä tehostaa vaikutelmaa siitä, että hiljaisuus ympyröi minua jatkuvasti. Ehkä osaisin itsekin nauttia rauhastani enemmän, jos työ olisi noin ihmistäytteistä.

    Rooibos: Tänään mainitsin eräälle sattumalta käyneelle ystävättärelle kello viiden teestä ja sanoinpa vielä senkin, että kenties siemailemme myös hieman sherryä, koska silloinhan olemme hienoja naisia. Hän innostui asiasta kovin, joten ehkäpä hion tämän ideani toteutusasteelle. Tuntuisi hauskalta leikkiä hienoja naisia. Eräs ihastuttavimmista hienoista naisista on minusta Judi Dench Cranfordin naisissa. Minäkö romantikko? Pyh.

    Lumikko: Minä myös nautin tavattomasti joutilaisuudesta ja kiireettömästä elämästä. Ja tottakai on torkkupeitto minullakin sohvalla, kaikki mukavan elämän ainekset. Ja tosiaan, siivottavaa riittää ihan aina, tosin jos saan asunnon hetkeksi siistiksi, minua heti harmittaa, että kukaan ei ehdi nähdä sitä, ennen kuin olen taas sotkenut sen. Tai siis se mustapartainen mies, joka sen aina sotkee, mutta joka ei tule koskaan viereen nukkumaan ja pysyy muutoinkin näkymättömissä.

    Niin tosiaan, aina voisi tekeytyä kriitikoksi. Ainahan sitä voi blogiinsa kirjoittaa pari sanaa kokemuksestaan, niin sehän olisi sitten jo käytännössä kritiikki. "Minä kirjoitan leffa-, teatteri- ja kirjakritiikkejä". Niinhän minä teen... En minäkään leffaan tällä kertaa mene, mutta se johtuu siitä, että panostankin hyvään ruokaan ja juomaan, minkä teenkin ihan heti.

    VastaaPoista
  6. Niin, elämäntilanteemme ovat tosiaan melko samankaltaiset. Pari vuotta vanhempi taidan olla, enkä tunne erityistä tarvetta päästä eroon sinkkuudestani... Ja haaveilen muuten työstä, jota voisi tehdä kotoa käsin. Hei, vaihdetaanko? En tosin tiedä, mitä teet, enkä varmaan osaisi sitä tehdäkään... Saisit kuitenkin "ihmistäyteisen" työn :D

    VastaaPoista
  7. Totta on, että elämäni on hyvää näinkin. Mitä kumppaniin tulee, odotan sellaista "oikeanlaista", mitä se sitten tarkoittaakin.

    En minäkään varmaan osaisi tehdä sitä työtä, mitä sinä teet. Olisipa se hauskaa mennä työpaikallesi ja sanoa, että "Hei, olen Karenina ja tulin Tulilatvan tilalle, olemme vaihtaneet rooleja, sopiihan se teille".

    Kaupunkisikin on sen verran kiva ja kaunis, että voisin kyllä sinne tulla...

    VastaaPoista