tiistai 25. tammikuuta 2011

Katseista konkretiaa?

Juutuin tänään Facebook-keskusteluun erään sinkku-ystävättäreni kanssa. Kerroin hänelle, että olin sattumoisin eksynyt blogiin, jota kirjoittaa sinkkumies. Mies, joka käyttää itsestään nimitystä Werther, kertoili, miten oli julkisissa matkustaessaan jäänyt kiinni erään viehättävän tyttösen kauniisiin silmiin, jotka vilkuilivat hänen suuntaansa. Tätä molemminpuolista silmäilyä oli käyty koko yhteinen matka-aika ja kuten niin usein käy, tilanteesta ei seurannut yhtään mitään. Mies poistui kulkuvälineestä omalla pysäkillään ja nainen jäi matkaamaan kohti omaansa, missä se sitten olikaan.

Minullekin on silloin tällöin käynyt näin. Erityisesti junat tuntuvat olevan otollisia tällaiseen silmien välähtelyyn. Kehitimme tämän silmien välähdys -käsitteen yllämainitun ystävättäreni kanssa, sillä se kuvaa hyvin tilannetta, jonka voi kokea baarissa tai vaikkapa junassa, kun mies kääntää katseensa, joka tavoittaa oman katseen, ja hänen silmänsä todentotta näyttävät välähtävän. En oikeastaan tiedä, mitä silmissä silloin tapahtuu, mutta katse on niin intensiivinen, että se tosiaan näyttää leimahtavan (epäilemättä tiedätte, mitä tarkoitan).

No, oli miten oli, ne leimahdukset, jotka tapahtuvat baarien ulkopuolella, sanokaamme vaikkapa kauppakäytävällä, kassajonossa, bussissa tai junassa, eivät juuri koskaan johda mihinkään. Olenpa joitakin kuukausia sitten eräässä ostospaikassa ollut tilanteessa, jossa eräs huppariin pukeutunut n. 35-vuotias mies kerta toisensa jälkeen kertakaikkiaan aina materialisoitui samalle käytävälle kanssani, jonka jälkeen tuijotimme toisiamme kuin kissat. Ei hymyä, ei puhetta, vain katse. Paikan vaihto ja kas, tarvitseeko mieskin kakunkoristeita, siinä hän taas on. Tilannetta hankaloitti vielä se seikka, että seurassani oli kaksi ystävätärtäni ja hänen seurassaan kaksi muuta miestä. Mutta siellä me kuitenkin mittelimme toisiamme ja sitten poistuimme tahoillemme. Myönnän, että oma seurueeni saattoi hieman tyttömäisesti hihitelläkin, sillä toki ystävänikin huomasivat, mikä kuuman puuron kiertely -rituaali meillä oli meneillään.

Olenpa näköjään tehnyt tässä samalla jonkinlaisen alustamisen ennätyksen, mutta koska lähdin nyt lähestymään tätä ajatelmaani näin laajoin kaarin, niin jatkan valitsemallani tiellä. Olkaatten kärsivälliset, pääsen ihan kohta asiaan.

Mainitsemani sinkkumies nimittäin mietti blogissaan, miksei hän kirjoittanut ruskeasilmäiselle tyttöselle lappua ja huomaamattomasti poistuessaan ojentanut sitä hänelle. Johon minun oli kertakaikkiaan pakko kommentoida, että ajatus olisi tosiaan ollut hyvä, ellei jopa loistava. Jos yhteydenotto ei olisi vastapuolta kiinnostanut, hän olisi vain voinut unohtaa koko lapun. Mutta entä jos hän olisikin halunnut tutustua paremmin? Lappu kädessään hänellä olisi ollut mahdollisuus palata asiaan.

Joten nyt mekin ystävättären kanssa keskusteltuamme päätimme, että yritämme pitää mukanamme laukusta helposti löytyvää vihkosta ja kynää. Siltä varalta, että viesti olisi joskus tarpeellinen (vaikka me olemme molemmat vähän perinteisiä tyttöjä ja odotamme sitä lappusta mieheltä). En tiedä, uskaltaisinko minä oikeasti kirjoittaa, saatikka ojentaa sitä lappustani, sillä olen kuitenkin aikamoinen hallahousu ja vaikka mies olisi tosiaan tehnyt toistuvia ilmestymisiä hyllyjen väleistä, niin että sattumanvaraisuuden mahdollisuus olisi aikaa sitten poistunut, tuntuisi silti liian itsevarmalta ojentaa hänelle viestiä. Mutta toisaalta, mitäpä siinäkään häviäisi, pelkästään sen, ettei sähköpostia sitten tulisikaan.

Mitä itseeni tulee, olisin todella vaikuttunut siitä, että joku ihan minua varten kirjoittaisi lapun ja ujuttaisi sen käteeni. Jo ele sinänsä kertoisi rohkeudesta ja omaperäisyydestä ja siksi vastaisin viestiin aivan varmasti. Tietenkään ihmisestä ei ulkonäön perusteella viedä tiedä paljoakaan, mutta ainahan sitä jostain pitää aloittaa.

Vai?

4 kommenttia:

  1. Tuli jotenkin niin hyvä mieli tätä lukiessa, sellainen lämmin olo ;)

    Minusta tuo pienen viestin sujauttaminen olisi oikein ihana ajatus!

    Tästä tulikin mieleen aika ennen kuin tapasin tuon toisen puoliskoni, kun vietin villiä sinkkuelämää ;) Olin vaihdellut tovin jo paljon puhuvia katseita erään miehen kanssa ja muutamia lauseitakin. Tiesin, että hän on sinkku. Kerran näin sattumalta tuon miehen auton erään kerrostalon pihassa. Minulla oli jostain syystä teepusseja pari käsilaukussa. Laitoin teepussiin pienen viestin yhteystietojen kera ja kutsun teelle ;) ja teepussi kiinni tuulilasin pyyhkijään. Loppu jääköön salaisuudeksi, miten kävi ;)

    VastaaPoista
  2. No tämäpä hieno uutinen, että onnistuin saamaan aikaan lämpöistä oloa ja hyvää mieltä ja vähän muisteloitakin sieltä heräsi.

    Ja sinä tyttö se olet laittanut viestin ja teepussinkin, edelläkävijä! Koska mies oli aikaa ennen toista puoliskoa, niin ihan Se Oikea teepussimies ei ollut (tietäisipä hän nyt, että verkkojen verkossa häntä kutsutaan nyt koodinimellä teepussimies), mutta salaperäisyydestä voidaan ehkä jotain päätellä (hymyilen täällä leveästi)...

    Mitä kaikkea naisella voikaan käsilaukussaan olla! Parasta, mitä eräs nainen kaivoi käsilaukustaan oli ruuvimeisseli, joka sisälsi vaihtopäitä. Silloin ajattelin, että tuohon on pyrittävä :)

    VastaaPoista
  3. Aiheeseen enemmän tai vähemmän liittyen: kyllähän monessa kaupassa kassaneiditkin pelastavat päiväni hymyllään :-)

    -HH

    VastaaPoista
  4. HH: Olet oikeassa, hymy tuo hyvän mielen, tuli se sitten keneltä tahansa. Edellisellä kauppareissullani jaoimme hymyn bulgarianjogurttia samata hyllystä minua ennen kurkotelleen vanhemman rouvan kanssa.

    Hymy saa ihmiset näyttämään kauniilta. Tästäkin rouvasta ajattelin hänen olevan hyvin viehättävä hymyn valaistua hänen kasvonsa.

    VastaaPoista