perjantai 10. joulukuuta 2010

Löydöksiä

Sain joskus äidiltäni syntymäpäivälahjaksi suuren puutarhatontun. Silloin minulla vielä oli puutarha. Olin hämilläni ja kauhuissani, en tiennyt edes, mitä sanoa - tokikaan en halunnut loukata äitiä, joka tietenkin oli ajatellut tontun hankkiessaan pelkkää hyvää. Tonttu ei ollut millään muotoa hillitty, vaan suuren kokonsa lisäksi se oli myös maalattu äärimmäisen kirkkain värein. En raaskinut järjestää tonttupololle valitettavaa "onnettomuutta", joten lopulta päädyin sijoittamaan sen alkuperäisessä 70-lukuisessa olomuodossaan olevaan wc-tilaan. Siellä vierailevia odotti melkoinen visuaalinen vuoristorata. Enää en kuitenkaan asu kyseisessä talossa ja kun muutin pois, en ottanut tonttua mukaani. Asia palautui mieleeni TV:ssä olleesta mainoksesta, jossa esiintyi puutarhatonttu.

Kouluissa on varmasti jo vietetty pikkujoulujuhlia. Ne olivat minun mielestäni aivan loistokkaita. Pulpetit asetettiin renkaan muotoon ja minun muistikuvieni mukaan ympyrän keskellä oli kuusi. Voiko sellainen mielikuva olla edes totta? Kuka kuusen olisi luokkaan tuonut - opettajako? Olisiko hän nähnyt sellaisen vaivan meidän lasten takia? En voi olla varma, kenties muistini on alkanut kuorrutella asioita ylimääräisin herkuin. Siitä olen kuitenkin varma, että pulpeteilla oli jokaisella oma kynttilä. Ja että kahdelle liitutaululle sai piirtää väriliiduilla talvisia tonttumaisemia.

Oppilaat olivat valmistelleet kaikenlaisia esityksiäkin. Niitä varten nähtiin aina paljon vaivaa, ja erästäkin näytelmää harjoittelimme kerta kerran jälkeen koulun juhlasalissa. Opettajakin ihastui näytelmäämme niin, että se esitettiin myös koulun varsinaisessa joulujuhlassa. Jostain syystä varsinaisissa joulujuhlissa ei tunnelma kuitenkaan koskaan yltänyt pikkujoulujuhlan tasolle, sillä siinä oli samanlaista salaperäisyyttä ja yllätyksellisyyttä kuin oikeassa joulussa, ja virallinen joulujuhla puolestaan oli jotenkin liian tärkätty ja pönöttävä. Juhlallinen kyllä ja ylevä, mutta ei sillä lailla kutkuttava kuin pikkujoulujuhla.

Vaivuin nyt johonkin menneisyyden mielikuviin siitä, miten järjestäjänä sai jäädä välituntisin sisään pyyhkimään taulua ja kun velvollisuudet oli suoritettu, sai soittaa vanhaa, poljettavaa urkuharmonia. Sai vedellä ja työnnellä sen nuppeja ja minusta tuntuu, että sitä ympäröi jonkinlainen vuosien soitannan mukanaan tuoma ominaistuoksu. En muista sitä, mutta jos saisin siitä vainun, luulen, että tunnistaisin sen. Puhumattakaan koepapereista, joiden tuoksun kyllä muistan - niissä teksti oli sellainen sinisen tai lilan sävyinen, olisivatkohan ne olleet sprii-monisteita, sellaiseksi muistan niitä kutsutun.

Huh huh, tällaisia muistellessa alkaa tuntea itsensä dinosauriiksi tai trilobiitiksi. Minä olen ihminen, joka osaisi mainiosti soittaa ystävälleen puhelimella, jonka posliininen kuuloke painaisi tonnin ja joka kierrettävän numerovalitsemen reikään sormeni vieläkin sopisi kuin valettu.

11 kommenttia:

  1. Aika tietysti saattaa koristella muistoja, mutta epäilemättä teillä on ollut loistokkaita pikkujouluja. Pienessä kyläkoulussa silloin kauan sitten meillä ei ollut luokan omaa pikkujoulua. Oli vain virallinen joulujuhla, mutta ainakaan itse en kokenut sitä pönöttäväksi tai ylettömän juhlalliseksi. Näytelmiä, lauluja sun muita harjoiteltiin pitkin syksyä ja juhlaan pistettiin ns. pyhät päälle. Röyhelömekon päälle yleensä sitten vetäisin jonkin mörköpuvun tai vanhan jyväsäkin peikonhäntineen... Esityksissä toki oli tietty jännitysmomentti: unohtaako joku repliikkinsä tai kiekaisee oikein kunnolla nuotin vierestä. Kuusikin tietysti oli. Sen toi talonmies jonkun naapurin isännän ystävällisellä avustuksella. Kaiken kaikkiaan joulujuhlista on ihan mukavat muistot, vaikka en koskaan saanutkaan olla enkeli. Se roolihan oli varattu enkelitukkaisille, heleä-äänisille söpöliineille :)

    Sinitekstisten monisteiden tuoksu nousee nenään... ja järjestäjänä olemisen riemut ja velvollisuudet mieleen. Jälkimmäiset hoidettuaan sai soittaa harmonia tai pianoa ja pelata pingistä.

    Ne puhelimet taas. Meillä oli seinämallia oleva puhelin, numerot valittiin pyörittämällä. Pienenä hyppäsin tuolille, jotta ylettyisin vastaamaan siihen. Kuuloke ei kyllä ollut posliininen, mutta voin vallan hyvin kuvitella sellaisen käteeni. Mitäs me dinosauriit...

    VastaaPoista
  2. Meidän numero oli 707054 ja parhaan kaverin 707053. :)

    VastaaPoista
  3. Tulilatva: Loistokkuus syntyi ennenkaikkea omasta tunnelmasta ja täpinöinnistä, ei niinkään mistään ulkoisesta. Ja olihan pääjoulujuhlakin huikea, mutta kun minullakaan ei ollut niitä vaaleita enkelinkiharoita, niin en minäkään niitä siipiä koskaan selkääni saanut :D

    Ja puhelimeenkin piti vastata: Unskalla, Karenina puhelimessa, eikä "No, terve Tulilatva" kuten nykyään saattaa vastata, koska soitaja tietää, kuka puhelimeen vastaa. Oi aikoja.

    Ja Lauri: meilläpä oli VIISINUMEROINEN puhelinnumero. Sitten tuli moderni aika ja numero muutettiin seitsennumeroiseksi pudottamalla ensimmäinen numero pois ja lisäämällä eteen kolme lisänumeroa (vähän kuin lotto). Neljä viimeistä numeroa pysyivät samoina.

    Mutta olipahan parhaan kaverin numero helppo pitää mielessä! Pakko kysyä uteliaisuuden ajamana (ja koska mieheltä saa kysyä) jos minä olen 70-luvun alun kasvatti, niin milloin parahti Lauri ensimmäisen kerran?

    VastaaPoista
  4. Sää sitten voitit mut kahdella numerolla. Tästä voimme päätellä, että mitä lyhyempi puhelinnumero, sen parempi.

    Itse muistan muuttaneeni valmistuttuani kotipaikkakunnalle ja laskeneeni vastaajan riittävän, jos en sattuisi olemaan paikalla. Kun joku minua tavoittelisi, saisin siitä tiedon. Miksi tarkalleen sitten ostin ensimmäisen kännykkäni, olisipa hauska muistaa.

    Jollain tavalla olen edelleen näkevinäni, että kännykät ovat yllättäneet ihmiset ja jotkut eivät ole koskaan ehtineet tai hoskanneet pysähtyä pohtimaan, että jos kännykkä soi tai ei ole mukana, ei koko maailma pysähdy. Esimerkiksi hyviin tapoihin voisi kuulua laittaa kännykkä äänettömälle tuttuja tavatessa tai puheluun voisi vastata, kun omenasato on kerätty.

    Maailma, jossa jokaisen pitää olla saavutettavissa samalla sekunnilla ympäri vuorokauden ympäri vuoden ei tunnu omaltani. Tässä palataan kirjeisiin ja niiden ylivoimaisuuteen.

    Ensimmäiset parahteluni sijoittuvat Tuanku Al-Mutassimu Billahi Muhibbudin Sultan Abdul Halim Al-Muadzam Shah ibni Almarhum Sultan Badlishahin valtakauden loppuvaiheisiin.

    VastaaPoista
  5. Meilläkin oli viisinumeroinen puhelinnumero, ja samalla kylällä numerot alkoivat aina samalla tavalla. Sitten koitti uusi aika ja alkuun tuli yksi numero lisää. Jossain vaiheessa huomasin, että numeromme oli sama etu- ja takaperin.

    Ensimmäisen kännykkäni hommasin muistaakseni 2001 tai niillä main. Minulla on tapana pitää sitä pitkiäkin aikoja äänettömällä, esim. töissä, koska yleensä en voi siihen työaikana vastata. Samoin tapaamisten ym. tilaisuuksien aikana. Sitten saankin aina kuulla, että mikset vastaa... Vaan siinäpähän murisevat.

    Lauri, tuo ensimmäisten parahdusten ajankohta oli niin kiintoisasti ilmaistu, että tunsin pakottavaa tarvetta ottaa asiasta selvää. Minä puolestani parkaisin ensimmäisen kerran Neil Armstrongin kuukävelyn aikoihin.

    VastaaPoista
  6. Eilen, kun minulle tuli pakettitoimitus illalla, olin jättänyt kännykkäni kuuluvuusalueeni ulkopuolelle (läppälaukkuuni). Ulkona pakkasessa oveni takana seisova kuljetusyrityksen mies äksyili minulle leikkisästi (puhelin edelleen korvallaan): "Mikset sä vastaa tähän?". Levittelin käsiäni ja sanoin: "Mulla on täällä vieraita tupa täynnä, mää en kuule sitä?" (Plussaa muuten tälle miehelle, sillä paketti oli rikki ja hän lupasi olla todistajani tälle kuljetuserheelle, lähetyksestä nimittäin puuttui jotain olennaista).

    Hei: Te olette ihan huippuja! En hetkeäkään uskonut moisen hallitsijan olemassaoloon, mutta laulatin googlea minäkin ja ällistyin: syntymävuosi oli todella olemassa ja sama kuin pikkuveljeni (Noitalinna huraa). Tulilatvan syntymävuoden henkilöllisyystymä sentään oli vähän yleisemmin tunnettu ja mahtui minunkin yleissivistykseni piiriin :D

    Mutta onnistuitte samaan minut hymyilemään leveästi ja yleiseen riehakkuuden tilaan. Jalkojakin on vähän vaikea pitää paikallaan, joten taidan käskyttää ne miltei-hallitusti ulos katsastamaan joululahjatarjontaa.

    Kiitokset teille, Tulilatva ja Lauri :D

    VastaaPoista
  7. Karenina, ole hyvä vaan :D Mukavaa, että hymyilytti.

    Jotenkin minua on aina viehättänyt ajatus, että olen syntynyt juuri tuon tapahtuman aikoihin, tai oikeastaan olin silloin ehtinyt jo korkeaan puolentoista vuorokauden ikään.

    Et sentään syönyt sitä kuljetusyrityksen miestä?

    VastaaPoista
  8. Jaettu ilo. Mukava tunne, kun se kohta rintakehän alla minne voi sytyttää kynttilöitä laajenee ja loistaa kirkkaammin.

    VastaaPoista
  9. Tulilatva: Turvassa on kuljetysyrityksen heppu, kaikin puolin :D. Kieltämättä melko hieno ajatus, oma syntymä ja ihminen kuussa!

    Lauri: "Avaat rintani kuin lyhdyn, sytytät sinne kynttilöitä, liekki on ihmisen elämän muotoinen" - CMX:si sinäkin kuunnellut? Mistähän ihmeestä sinä sen hallitsijan oikein tempaisit :D

    VastaaPoista
  10. Avaruus ja kuussakävely liittyy taianomaiseen lapsuuden mielikuvitusmaailmaan, josta ei koskaan tarvitsisi luopua - jossa kaikki on mahdollista, kaverin perheen sinipäällysteinen sohvaryhmä oli avaruusalus ja commondore kuusneljä aluksen ohjausyksikkö, Jeunet'n elokuviin, jossa sankari ja sankaritat voittaa mielikuvituksen voimalla kaikki esteet, Vesa-Matti Loirin versioon kappaleesta "Lapsuuden sankarille", jossa maailman ongelmat näyttäytyvät pieninä ja väistämättöminä.

    CMX, kyllä. On hauskaa miten joku muukin jossain ajattelee, että aineettomat asiat ovat kehossa, sieltä minäkin ne löydän monta kertaa.

    Tuanku Al-Mutassimu Billahi Muhibbudin Sultan Abdul Halim Al-Muadzam Shah ibni Almarhum Sultan Badlishah, joka, vaikka ei enää hallitsekaan Malesiaan, on muuten edelleen Kedahin sulttaani, oli vain viaton uhri, kun minä halusin leikkiä ja sinä ilokseni lähdit mukaan. Salaperäisyyden verho taisi raottua vähän liikaa, mutta minkäs teet. Alea jacta est.

    VastaaPoista
  11. Lapsena tosiaan mielikuvitus kantoi äärettömään asti ja aika villihän tuo on vieläkin ;-).

    Aikuisenakin kannattaa tosiaan uskoa mahdottomaan, ainakin silloin, kun pyrkii hyvyyteen. Ihmeitä on vaikea tehdä, ellei niihin usko (edelleen CMX:n linjoilla mennään).

    Aikuinen on terve, kun se leikkii ja Kedahin nykyinen sulttaani on varmasti iloinen tunnettuudestaan kaukaisessa Suomen maassa :D

    VastaaPoista