Niin niin, joulukortit kirjoittamatta. Haen kuumeisesti osoitteita, totean, että joitakin ei ole. Kirjoittelen kortteja, piirtelen hymyjä, sydämiä ja kissantassuja. Teen omasta sukunimestäni tulkittavan kuvion. Mitä kenellekin ja jokaiselle jotain. Nyt pullottaa punainen kuori, huomenna se pitää pudottaa postilaatikkoon. Minulla oli jälleen kunnianhimoisia ajatuksia kirjoittaa ihmisille joulukirjeitä ja kaikenlaista, mutta eihän se onnistunut. Ensi vuonna sitten taas tai kenties yllätänkin ihmiset keskellä kesää (en nyt sentään joulukirjeellä, mutta tavallisella).
Nyt tuntuu vain kertakaikkiaan olevan liikaa asioita meneillään samanaikaisesti. Tätä minä suorastaan huohotin ovesta sisään paukanneelle ystävälle (hän nimittäin suorastaan syöksyi sisään pakkasesta hampaat kalisten heti, kun hiukan raotin ovea), joka totesi, että nyt vain illalla urheilemaan niin pää selkiää ja tulee parempi mieli. Niin siinä kyllä käy, ihan joka kerta. Nyt pitäisi vain urheilla ihan alvariinsa, jotta asiat loksahtelisivat paikalleen. Mutta ehkä otan tähän nyt zen-tyyppisen lähestymistavan ja odotan asioiden hakevan itse paikkansa: mikä minä olen kaikkea järjestämään.
Olipas se virkistävä ajatus, piti oikein pysähtyä sitä miettimään. Olen niin kova järjestelemään asioita, piirtelemään päässäni kaavioita siitä, miten asiat sujuvat parhaalla mahdollisella tavalla, että oli aivan mullistavaa ajatella toisin. Että jos en järjestelisikään mitään nyt ihan heti, vaan antaisin asioiden soljua hetken. Ei kaaokseen, mutta eteenpäin, pikkuhiljaa. Osaisinkohan minä hetkeksi päästää irti, antaa kaiken vain olla?
Minunkin oli tarkoitus tänä vuonna kirjoittaa kortit ja kirjeet ajan kanssa ja ajatuksella, mutta kuinkas sitten kävikään: viime hetkellä kirjoittelin, soitin äitini hakemaan punaisen kuoren autolla (!) jotta ehtivät neljältä tyhjennettävään postilaatikkoon...
VastaaPoistaAh kuinka lohdullista, että muidenkin jalot aikeet typistyvät pikakirjoitukseen ja avun vinkaisuun äidiltä :) Kuulostaa oikein hyvältä!
VastaaPoistaMutta nyt voimme taas jupista, miten ENSI vuonna kyllä on aivan eri ääni kellossa. Sitäpaitsi joululla on tapana järjestää väijytys: aluksi lähestyä hiljaa ja varovaisesti ja sitten spurtata paikalle kuin mikäkin Usain Bolt. Epistä.