Minä olen joskus asustanut pääkaupunkiseudulla. Helsinki ei ole kovin suuri kaupunki, mutta aiheuttaa kuitenkin sen, että julkisissa liikennevälineissä ihmiset usein pitäytyvät visusti erillään eivätkä juuri huomioi kanssamatkustajiaan tahikka esimerkiksi bussikuskia. Näin siis pääsääntöisesti: joskus ihmiset kuitenkin sielläkin saattoivat heittäytyä vaikkapa juttusille, mutta harvinaista se oli ja tätä tapahtui usein vain yöjunissa.
Tänä aamuna matkustin bussilla töihin. Katselin ikkunasta ulos, kunnes havahduin kirkkaaseen tytönääneen, joka takaovesta poistuessaan hihkaisi: "Kiitti, moi!". Katselin pitkäraajaisen, pillifarkkuisen tytön perään ja ajattelin, miten mukavaa on asua täällä "maalla". Ja niin minäkin tein bussista noustessani - takaovelta huudahdin kuljettajalle: "Kiitos!".
Tunnistan myös kuskeja: kas, tänään ajaa tämä pitkähiuksinen kuski, jonka näin taukopaikalla tupakalla muiden kuskien kanssa. Ja eräänä aamuna katselin kuskia, joka eräällä sivutiellä, jonne bussi matkallaan koukkaa, yhtäkkiä nosti kätensä kyynärpäät koukussa päänsä yläpuolelle hassuun vauvamaiseen asentoon ja haukotteli. Samassa hän huomasi peruutuspeilistä sarvipäisen ja varmaankin melko hämmästyneen katseen ja laski rauhallisesti kätensä takaisin ohjauspyörälle. Hyvä niin! En kovin pitkään haluaisi istua tällaisesta "Katso, ilman käsiä" -bussissa. Ohjasikohan kuljettaja sen pienen hetken jaloillaan?
Eräänä aamuna bussi oli täynnä koululaisia. Seitsenvuotiaita ehkä, korkeintaan kahdeksan. Heillä kaikilla oli keltaiset huomioliivit ja valtavasti ylimääräistä energiaa. Kun he poistuivat bussista, kuului joukosta kaikenlaisia soraääniä, kuten mankuva "Älääää". Vaihdoin huvittuneet hymyt vastapäätä istuneen kaljun herrasmiehen kanssa. Sama mies oli hetkeä aiemmin siirtänyt reppuaan, jottei se olisi jalkojeni tiellä ja puhuikin minulle. Minäkin sanoin hänelle leppoisasti "Ei sitä olisi tarvinnut siirtää, hyvin mä mahdun". Mutta kieltämättä tuli hyvä mieli siitä, että tulin huomioiduksi. Kun mies poistui bussista, palkitsin hänet leveällä hymyllä.
Meillä on täällä keski-Suomessa aika ääripään kuskeja, mikä tekee siis bussimatkoistakin hyvin vaihtelevia kokemuksia ;) Toisaalta on tuppisuita, jotka eivät tervehdi, kaahaavat kovaa vauhtia, eivät auta rattaiden kanssa jne. Mutta sitten toisaalta on niitä ihania rempseitä ystävällisiä kuskeja, jotka tervehtivät iloisesti ja vaihtavat muutaman muunkin sanan jos ei kiire. Kerran kun olin linja-autossa yksin matkalla keskustasta kotiin, eli lyhyt matka, niin kuski huusi minulle sinne linkin taka-osaan, että " tulehan lähemmäs istumaan, niin kuullaan paremmin puolin ja toisin!" Olin ensin kieltämättä jopa melkein kiusaantunut, mutta sitten bussista lähtiessä hymyilin ja toivotin hyvää työpäivän jatkoa. Siinä vartin aikana olimme ehtineet keskustella leppoisasti useista yhteiskunnan ilmiöistä :)
VastaaPoistaMinä en ole vielä oikein puheliaaseen kuskiin törmännyt, kieltämättä minäkin voisin hämmentyä, jos tuollainen kutsu keskustelukaveriksi kävisi. Mutta onhan jutustelu ihmisten kanssa pääasiallisesti hyvin antoisaa.
VastaaPoistaSiitä muistinkin, miten kerran matkustin joulupyhinä Helsinkiin ja bussi oli tupaten täynnä. Istuin erään miehen viereen ja hän avasi keskustelun välittömästi. Puhuin hänen kanssaan koko tunteja kestäneen matkan. Matkan loppuvaiheessa hän alkoi katsella minua pidempään ja lopulta kysyi, olisinko halunnut jatkaa matkaa hänen kanssaan... Olin varattu silloin, mutta ihailtavaa rohkeutta mieheltä tehdä moinen aloite. Tosielämässähän tällaista ei tapahdu, ainakaan sinkuille :D
Kyllä sitä varmaan hämmentyisi, jos bussikuski tuolla tavalla kehottaisi istahtamaan juttukaveriksi. Olen kyllä useita kertoja istunut kuskin kanssa jutustelemassa, mutta se on tainnut olla enemmänkin seurausta istumapaikkavalinnasta täydessä bussissa.
VastaaPoistaEntisillä asuinsijoillani puheliaat kuskit olivat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Itse taas en ujonpuoleisena ole luonnostani kovin puheliasta sorttia, mutta sopivassa seurassa saatan innostua. Eikä takuulla tulisi mieleenkään hypätä bussiin tervehtimättä kuskia :D
Karenina, eihän tuollaista tosiaankaan tapahdu... Paitsi kirjoissa, elokuvissa ja unissa. Ja näköjään joskus bussissa :D
Itse olen kai jokin konstikas yhdistelmä ujoutta ja tavatonta uteliaisuutta ihmisiä kohtaan, puheliaisuuttakin. Mutta toki on tilanteita, joissa sanaa ei suusta tule ulos, vaikka kuinka kuumeisesti miettisi :D
VastaaPoistaElämä on kieltämättä melkoisia sattumia täynnänsä...ihan tällainen tavallinenkin pikku elämä :)