Itseänikin koetan rauhoitella, vaikka kaikki ei vielä valmista olekaan, ehdin kyllä. Kaikki on aina järjestynyt ajoissa, vaikka hätäillyt olen toki ennenkin. Samanlainen tärinä aiheutuu aina siitäkin, kun olen järjestänyt juhlat ystäville, tai vaikkapa pyytänyt vieraita syömään. Onko kaikki siistiä, onko kaikki valmista.
Hermoilu on tietenkin turhaa, sillä kukaan ei edes välitä, onko kaikki täydellistä, sillä ihmisten läsnäolohan on kaikkein tärkeintä. Sama ajatus kiteytyy jouluunkin, perhe kokoontuu yhteen vain olemaan ja nauttimaan eikä kenelläkään ole kiire mihinkään. Syödään ja lojutaan, nautitaan kuusen, mausteiden ja kynttilöiden tuoksusta, kuunnellaan joululauluja ja availlaan iltasella paketteja kuusen alta, minne olemme ne kukin käyneet nyssäköistämme purkamassa.
Vähän surettaa, ettei isällä ja äidillä ole lapsenlapsia, jotka muuttaisivat joulunviettoa riehakkaammaksi ja tietyllä tapaa merkityksekkäämmäksi. Äidin ystävät olivat jopa kiusanneet häntä, kun hän oli puhutellut itseään mummoksi, mummo-nimitystä ei kuulemma saa käyttää, kun lapset eivät ole hänestä mummoa tehneet. Asian kuullessani vereni kuohahti, olisin saattanut sanoa heille ikävästikin, jos olisin ollut paikalla kommentteja kuulemassa. Äiti oli tietenkin hoitanut tilanteen diplomaattisesti, mikä on hänelle hyvin luonteenomaista.
Minä nimittäin tiedän omakohtaisesti, miltä tuntuu, kun kaivattua kahta viivaa ei testiin koskaan tule. Miltä tuntuu pyytää itkien anteeksi puolisoltaan, että ei onnistu siinä, mikä on naisen tehtävä. Käydä lääkärissä, ja nähdä hänen tutkimusten jälkeen levittelevän käsiään: joskus näin käy, vaikka siihen ei ole mitään lääketieteellistä syytä. Toki olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että olen terve. Enkä vieläkään, vaikka olen jo vanha (ainakin lisääntymismielessä), ole kokonaan luopunut toivosta oman perheen suhteen.
Olen lukenut, että viidennes suomalaispareista kärsii lapsettomuudesta jossain vaiheessa elämäänsä, mutta heitä ei tunnu näkyvän missään. No, minä olen yksi heistä, näkymättömistä. Että sellainen tarina minusta tänään pullahti. Enpä olisi arvannut noin käyvän, kun tätä ryhdyin kirjoittamaan.
Et ole ainoa, tosiaan, omassa lähipiirissäni on näitä pareja, jotka kuuluvat tuohon viidennekseen. Halaus sinulle, kaunis ja paljas kirjoitus, rohkea.
VastaaPoistaNiin, kyllä heitä on, tahtomattaan lapsettomia pareja. Eivätkä ihmisten utelut jälkikasvun suhteen ainakaan helpota tilannetta.
VastaaPoistaKerronpa (toivottavasti) rohkaisevan esimerkin. Tunnen pariskunnan, jolle lapset olisivat olleet tervetulleita koska tahansa, mutta tutkimuksissa todettiin, ettei se ole mahdollista. Tuosta on jo useampi vuosi ja pari oli ehtinyt sopeutua tilanteeseen. Kunnes... arvannet lopun. Toivottu ja odotettu vauva on tulossa ja syntyy ensi kesänä.
Ehkä sinullakin vielä jonain päivänä on se oma perhe, jota niin kovasti toivot :)
Rooibos: Kiitos tuestasi, liikuttavaa ja ihanaa saada tällainen viesti. Lämpimiä ajatuksia lähipiirisi pareille.
VastaaPoistaTulilatva: Minäkin kysyin lääkäriltä, että jos verrataan pareja, joista ei löydy vikaa ja mitään ei tapahdu niihin, joista vikaa löytyy ja silti lapsi saa alkunsa niin sanoisitko lääkärituntumalla että pareja on yhtä paljon. Hän sanoi, että kyllä, ja totesi ihmisen olevan lisääntymismielessäkin niin arvoitus, että kaikkeen ei ole selitystä. Omassakin tuttavapiirissäni on näitä ihmelapsia, heitä, joiden ei pitänyt olla mahdollista syntyä.
Olen kuitenkin koettanut vakuutella itselleni, että elämäni on hyvä ja arvokas näinkin, ja iloita niistä mahdollisuuksista, joita minulla nyt on, mutta joita perheellisenä ei välttämättä olisi. Kaikkeahan ei voi saada.