Ajattelin jo olevani paljon terveempi kuin eilen, mutta ulos hipsittyäni päätti nenä heti toisin. Se halusi aivastella ja niiskuttaa. Ei auttanut muu kuin kaivella taskusta nenäliina toisensa jälkeen. Kävin kyllä vähän ihailemassa hyllyssä pylleröivien villalankakerien kauneutta, mutta en kuitenkaan sortunut niitä ostamaan (ainakaan vielä). Kaivelin sen sijaan vanhasta lankakoristani aarteita, eri värisiä keriä ja ryhdyin piirtämään paperille ruudukkomatriiseja kuviointia varten. Ja niin minulla tuossa sohvallani lepää aivan uusi uniikkituotteen alku, joka osoitetaan joulutervehdykseksi kummipojalle. Muutoin hain reissultani vain tarpeellisimmat ruokatarvikkeet ja jätin muun tuonnemmaksi. Edistystä oli kuitenkin pukeutua ja siistiytyä - jo se sai mielen virkistymään, näytin taas kutakuinkin ihmiseltä.
Saamme huomiseksi lisää lunta. Täällä päin Suomea sitä ei ole vielä kovin paljon. Suhtaudun siihen kahtalaisesti: valkeus on kaunista ja ihanaa, mutta viime talvinen ylenpalttinen lumen määrä osoittautui jo ongelmalliseksi, sillä niin suuren määrän siirtäminen sivuun kulkureiteiltä alkaa olla jo vaivalloista, kun ei enää tiedä, mihin lumen kasaisi. Mutta vielä ei sentään tarvitse olla huolissaan ja hyvä niin, sillä talvi on vasta aluillaan.
Minä laitoin tänään keittiön ikkunaan punaiset verhot. Ne eivät kylläkään ole jouluverhot, sillä niissä ei ole kuviointia, mutta ihanan väkevän väriset ne kyllä ovat, tuovat voimaa ja lämpöä koko huoneeseen ja itseenikin, aina kun niitä vilkaisen. Kangas on hivenen kiiltävä, ja laskostuessaan se tarjoaa herkullisen näkymän valon ja varjon vaihdellessa sen lainehtivalla pinnalla. Olen aivan parantumaton esteetikko ja nyt kun luonto peittyy valkoiseen, kaipaan kotiini voimakkaampia värejä. Jotain lisäherkkua kaikille aisteille: värejä, makuja, tuoksuja, ääniä. Siksiköhän minä aina haluan sellaisen aidon kuusen, vaikka neulasia löytyy sitten pitkin vuotta mitä kummallisimmista paikoista: kuusi tuoksuu.
Kurkistin juuri punaisten verhojen välistä avautuvaa maisemaa. Ulkona näkyi valkoisella lumella siilattuja katuja, kuorrutettuja puita ja puutaloja. Iltaisin vastapäinen naapuri sytyttää piharakennuksensa nurkkiin kiinnitettyihin punaisiin lyhtyihin valkeat. Ne näkyvät, kun kurkistaa keittiön ikkunasta ja ilahduttavat. Onhan minullakin ulkona toki lyhtyjä, silloin tällöin kun koko pihapiiri sytyttää valkeansa, pihan kauneus suorastaan hengästyttää.
Ihanaa että huomenna on vielä yksi vapaapäivä, itsenäisyyspäivä, joka on samaan aikaan sekä juhlallinen että ahdistava. Aion huomenna olla katsomatta Tuntemattoman sotilaan ja muut vastaavat ohjelmat, jotka pudottelevat sisuksiin suuria mustia kiviä ja suuntaudun iloisempiin asioihin. Mutta laitan tietenkin ne kynttilät ikkunalle: ehkä joku perhe ajaa autolla kotini ohi ja auton ikkunoista vilkuilevat lapset voivat kotini kohdalla huutaa "Kaksi kynttilää!". Lapsena se oli minusta itsenäisyyspäivässä kaikkein vaikuttavinta, kynttilät ikkunoissa.
Ja jos oveni taakse ilmestyy elokuvallinen mies, jääkaapistani löytyy kuohujuomaa, jota voimme siemailla ja kohotella lasejamme ihanan maamme kunniaksi. Yksin en kuitenkaan taida pulloa korkata, sillä muuten olen joko liian päissäni tai pirskahtelu juomasta katoaa. Mutta noin periaatteessa sitä siis olisi.
Toivottavasti olo on jo kohentunut, eikä nenäliinapaketilla tarvitse käydä tuon tuostakin. Olisihan se ikävää, jos sen elokuvallisen miehen seurassa, kuohujuomaa siemaillessa pitäisi ehtimiseen töristää vuotavaa nenää. Tuollainen pieni kuumeilu, josta aikaisemmin kerroit, on oikeastaan aika kiusallista. Siinä olotilassa sitä miettii, kehtaako jäädä pois töistä vai ei. Kun ei oikein miellä olevansa tarpeeksi sairas jäämään kotiin, vaikkei toisaalta riittävän terve menemään töihinkään.
VastaaPoistaOi, hyllyssä pylleröivät lankakerät :) Niitä on tullut ihasteltua ja sukka poikineen on puikoista päässyt. Nyt olen ajatellut kokeilla huopuvaa lankaa: tehdä suunnilleen veneen kokoiset sukat ja kutistaa ne sitten pesukoneessa tossuiksi. Ja villapaitaa varten on paperille raapaistuna suunnitelmanpoikanen, jonka toteutumisen ajankohta on vähintäänkin epäselvä. Ehkä tänä talvena, ehkä seuraavana tai...
Näyttää siltä, että tokenen flunssastani töihin huomiseksi, eli sairastin oikeaoppisesti lomapäivät. Nenää ei ole enää tarvinnut töräytellä tänään (jes), mutta vielä en uskaltanut noudattaa ystävän kutsua privaatti-itsenäisyyspäiväjuhliin, vaan tylsistelin kotona.
VastaaPoistaVaikka tämä ei käsityöblogi olekaan, niin ihan pakko varoittaa tästä huopuvasta langasta (Huopanen), että jos teet sukat, niin tunge ne ihan täyteen jotain muovipusseja, ennen kuin laitat koneeseen huopumaan. On nimittäin niin, että kudos tahtoo huopua itseensä kiinni ihan väkisin, eikä millään irti - kokemusta on! Sukkia on ihana tehdä, ovat lemppareitani :D
No hyvä, että flunssa alkaa olla voiton puolella.
VastaaPoistaKiitos vinkistä, pitää muistaa varotoimet ennen huovutusta. Tarkoitushan on tehdä tossut, ei pannulappua tai koiran purulelua... Miten muuten oli kutistumisen laita? Eräs kaveri nimittäin sanoi, että sukat kutistuivat paljon enemmän kuin vyötteessä mainitut 40%. Liekö sitten matikkapää pettänyt, mutta joka tapauksessa neljänkymmenen numeron jalkaan tarkoitetuista tossuista oli tullut kaksivuotiaalle sopivat :D
Kutistuminen varmasti on paljolti kiinni mm. pesukoneesta ja -ohjelmasta. Mutta minustakin kyllä kutistuminen on suurempi kuin tuo 40 %. Ystävä, joka teki huovutettuja hattuja, teki hatuista ennen huovutusta sellaisia sanoisinko suuren pannumyssyn kokoisia. Eivät juuri hattuja muistuttaneet, mutta sellaisiksi kutistuivat. Märkänä voi vielä varmasti jonkin verran muotoilla, mutta ei kylläkään kaksivuotiaan tossuista numeroon 40 :)
VastaaPoista