Kissa on juuri syönyt. Se nuolee karvaisia suupieliään ja naukuu samanaikaisesti. Toiminta aiheuttaa ihmisen puheenkaltaista näljä-ääntä: näylj-jäyl-jä, mäy-jäym,jäm. Siinä se istuu karvalankamatolla ja siistii itseään, sanoo purr-nauu ja kipittää yläkertaan. En tiedä, mistä tämänkertainen puheliaisuus.
Joskus kissa vain istuu viereeni lattialle ja katsoo minua vaativana. Aistin sen katseen käskevyyden, vaikka en katso sitä kohti. Samalla tiedän, että jos käännän pääni sen suuntaan, leviää se pikku kolonen, joka on kissan nenän alla, suu avautuu rauskuksi ja ulos tulee naukaisu. Silloin kissalla on asia. Se haluaa välitöntä hellyyttä tai ruoka- ja juomaosastolla on sen mielestä merkittävä vajaus. Vanhemmiten se on myös oppinut tulemaan sohvalla viereeni, ja ellei tuo mainitsemani töljöttävä katse auta, alkaa olkavarren aluksi hienovarainen, mutta aikaa myöten voimistuva kuopiminen etutassulla. Tässä olen minä, hieno eläin kissa. Helli minua!
Miltähän tuntuisi olla lepakko? Nukkua päivisin pää alaspäin nahkasiipiensä suojassa. Herätä lajitoverien muassa illan hämärtyessä, lentää pimeyteen ja paikantaa hyönteisiä äänen ohjaamana. Kokemus lepakkuudesta täytyy poiketa merkittävästi ihmisyydestä. Yhden asian luulen tietäväni: lepakko ei pohdi millaista on olla ihminen, miltä tuntuu kävellä, ja elää ylösalaisin. Tai ainakin kenossa.
Minä olen nähnyt maailman suurimman urbaanin lepakkoyhdyskunnan illan hämärissä pudottautuvan siivilleen. Loputon musta nauha vikkeliä taitolentäjiä, joita tulvi kaupungin sillan alta. Niitä oli (ja on) arviolta puolitoista miljoonaa yksilöä. Ihmiset tietenkin olisivat halunneet tuhota moisen yhdyskunnan kaupungistaan aluksi, mutta suojelijat päättivät viisaasti kertoa ihmisille, minkä määrän hyönteisiä puolitoistamiljoonainen lepakkoposse syö yhdessä illassa. Lepakkovirta oli kerrassaan uljas näky auringonlaskuun matkatessaan.
Ajatukseni ovat yhtä vikkeliä kuin lepakot ja osittain yhtä tummanpuhuvia. Sitä ääntä päässäni, joka komensi pesemään pyykit, tottelin. Ainakin osittain, yksi koneellinen puhdasta syntyi, mutta pyykki on siitä kummallinen asia, että sitä sikiää aina lisää. Haluankin tässä yhteydessä ihmetellä, miten esimerkiksi viisihenkinen perhe välttyy hukkumasta omiin pyykkeihinsä? Sitä rahisevaa ääntä, joka paperinkatkuisella byrokraatinäänellään käski hoitamaan yrityksen asioita, tai saisin pikapuoliin kirjeitä viranomaisilta, en vielä totellut. Huomenna lupaan kuunnella sitäkin. Seassa puikkivat kaikkinaiset joululahjaideat, arkipäivän ajatukset, hulppeat haaveet, pienet unelmat ja suuret uhat tulevaisuuteen liittyen. Iso soppa pienessä päässä pyörimään.
Ilmankos joskus happi loppuu ja hävettää.
Välillä tulee pyöriteltyä ajatussoppaa pääkopassaan niin tiuhaan, että pyykinpesut jms jäävät hetkeksi toisarvoisiksi asioiksi;) Ja voin kertoa, että nelihenkisenä perheenä tulee välillä hetkiä, että miettii kaiken likapyykin keskellä, että elämä on yhtä pyykinpesua. Onneksi vain hetkittäin.
VastaaPoistaPelkään lepakoita, saan kylmiä väreitä niitä ajatellessa. Niillä on kyllä toisaalta niin sievät pienet päät, mutta sitten ne pelottavat kynnet ja nahkaiset läiskivät siivet..huiiiii! Mutta minä kannankin vahvaa ötökkäkammoa, joka osittain ulottunee myös lepakoihin;)
Kissa on hieno eläin ja kissuuden kuvauksesi osuva. Välillä tuntuu, että ne osaavat lukea ajatuksia. Tai ajattelevan, että eikö tuo pöljä nyt tajua... Minulla ei ole kissaa, mutta lapsuudenkodissani oli. Olen aina ollut ehdottomasti enemmän kissa- kuin koiraihminen. Mitä nyt taannoin eräs maailman pienin ja suloisin pitkäkarvainen chihuahua onnistui kietomaan minut tassunsa ympärille niin, että olin surra silmät päästäni, kun se menehtyi äkillisesti.
VastaaPoistaÖtökkäkammoni on krooninen, mutta kohdistuu pienempiin otuksiin: hämähäkkeihin ym. hirviöihin. Lepakot ovat kiehtovia olentoja. Samoin käärmeet.
Ihana saada kommentteja =)
VastaaPoistaSusa: Heti kun luin kommenttisi, piti minun kipittää äkkiä kellariin ja laittaa kone pyörimään. Mutta totta on sekin, että pyykinpesu ei ole maailman tärkein asia, joskin kadehdin niitä ihmisiä, jotka kykenevät tällaisten rutiinien tehokkaaseen hoitamiseen viivästyksittä. Olen kuitenkin oppinut hyväksymään sen, että minä en sellainen ihminen ole :)
Hymyilytti tuo lepakkokuvaukseksi "nahkaiset läiskivät siivet", toivokaamme kaikki, ettemme joudu lepakon läiskimäksi :D
Tulilatva: Kissat ovat mahtavia otuksia ja suuria luonteita. Ja tosiaan, läpivalaisevat jokaisen salaisen ajatuksen yhdellä katseella. Ja vaikka en koiraa kodissani osaakaan kuvitella, ovat nekin karvanaamat aivan hurmaavia.
Kerran maastossa lenkkipolulla juostessani ehti juoksukumppani huutaa "varo". Loikkasin ja kun katsoin taakseni, oli keskellä polkua pieni kyy pää kohotettuna purema-asentoon. Ymmärtäähän sen, kun ensin juoksee yksi ihminen melkein päältä ja sitten vielä toinen. Onneksi kaikki osapuolet selvisivät tilanteesta kunnialla.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaDave Lindholm sanoi sen hyvin: "Kissaa ei lainata, kissa kyläilee."
VastaaPoistaYritin löytää kyseisen biisin sanoja netistä, mutten löytänyt. Jäi vaivaamaan, kun en löytänyt sisäisestä jukeboxistani tätä...
VastaaPoistaOli miten oli, kissoista pitävät ihmiset kieltämättä tekevät minuun vaikutuksen.
Samoin! Piti kaivaa ceedee oikein hyllystä, kun piti tarkistaa miten se ihan tarkalleen meni. Tämä on loistavalta Kissatanssit-levyltä biisistä "Silti". Dave Lindholm on mielestäni aivan loistava sanoittaja - sanojen merkityksillä ei ole aina edes väliä, kunhan jotain mutisee ja silti aivan mahtavia tunnelmia syntyy. Pieni ja hento ote nyt on tietysti klassikko.
VastaaPoistaÄäh, ei tunne Spotify tätä biisiä. Hakusanalla "Silti" löytyi melko hiuksianostattavia esiintyjiä, kuten Frederik, Kake Randelin sekä Turo's Hevi Gee - en uskaltanut sämplätä :D
VastaaPoistaKoska kissoista oli puhe, minulle tuli Lindholmista ensimmäisenä mieleen riimitys "Pentu vinkuu, kissal on kiima, naisel on maanlaajuinen särky joka riivaa". On kieltämättä osuvaa nimittää naisen särkyä maanlaajuiseksi (se on huvittanut minua aina), mutta vasta nyt tulin ajatelleeksi, että ehkä sanalla "pentu" Dave viittaakin ihmis- eikä eläinlapseen, kuten olen aikaisemmina aina kuvitellut.
Pieni ja hento ote on tosiaan vähäeleisyydessään huikea biisi.
Tällainen pieni kauneusvirhe Spotifyssä yllättäen lohduttaa hieman entistä levykeräilijää, joka on useamman kuin kerran ihmetellyt, minkä ihmeen takia ostinkaan ne kaikki levyt jotka ovat nyt laillisesti kuunneltavissa ilmaiseksi. Onhan näitä sentään: Ninni Poijärven Virta, Rinneradion levyt.
VastaaPoistaKummallinen uusi maailma, jossa kaikki on napautuksen päässä, saavutettavissa, kun sattuu tulemaan mieleen, jossa Googlelta löytyy vastaus kaikkiin kysymyksiin, jos löytyy. Kiehtova vanha maailma, jossa äidiltä piti kysyä lettureseptiä, jossa Bo Carpelanin ensimmäistä runokokoelmaa etsin vuosia ja Dave Lindholmin Kissatanssit löytyy ainoastaan ceedeenä.
Spotifystä ei myöskään löydy Peter Gabrielin tuotantoa, eikä Metallicaa. Olen havainnut. Sitäpaitsi minä edelleen ostan kaiken sen musiikin, josta todella pidän, CD-muodossa, vaikka sitten kuuntelisinkin sitä myös Spotifyn kautta.
VastaaPoistaHihii, viimeksi eräs ystävä kysyi minulta, että kun olet kieli-ihmisiä, niin mikähän on suomeksi "Supercalifragilisticexpialidocious"?. "Ai Maija Poppasesta?" kysyin minä. Silloin piti hyödyntää googlea, joka tietää kaiken. Vastaus on muuten "superoptihupilystivekkuloistokainen".
Mutta kyllä minä silti vielä muutama viikko sitten soitin äidiltä mokkapalojen reseptin. Pelkäsin, että jos otan sen internetistä, eivät leivonnaiset maistukaan samalta kuin äidin. Voi että niistä tuli hyviä.
Saahan sitä pitää jostain vanhasta vielä kiinni, kuten ihan oikeista kirjoista. Töissä koskettelin ja kummastelin sähköisen kirjan muumi-iho-pintaa, mutta minä haluan edelleen paperia ja konkretiaa. Niin se on.