Puhuin tänään Miehen kanssa videoyhteyden kautta. Se oli ensimmäinen yksityisvideopuheluni. En erityisesti pidä siitä, että näen itseni keskustelemassa. Näytän epäminältä, ainakin vanhemmalta ja ränsistyneemmältä (joku toinen saattaisi kutsua tätä ilmiötä realismiksi). Oli miten oli, keskustelun aluksi mies kysyi: “Miten sä tolta näytät, onks sulla joku efekti päällä?”. Ei tietenkään ollut, joten vastasin hivenen nyreällä äänellä: “Ei, kun mä näytän tältä”. Samalla hetkellä alkoi hillitön stereonauru, jota kesti ja kesti.
Tänään piti olla tehokas päivä, mutta kuten useat muutkin tehokkaat päiväni, se jotenkin kutistui rusinaksi. Aikaansaannokset rajoittuivat talvitakin pesemiseen ja joululahja-askartelujen pienimuotoiseen edistämiseen. Kissat lienevät onnellisia siitä, että niille on vaihdettu uudet, runsaat ja puhtoiset hiekat. Urakasta kiitettiin tavalla, jonka vain kissat osaavat: ennen kuin ehdin edes kiikuttaa roskapussia pois, pörröhäntä pujahti käymälään, josta alkoi kuulua vimmattuja kaivamisen ääniä.
Seuraavaksi minä puolestani aion kaivautua omaan vuoteeseeni. Nam.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti