Niin totesin työpaikalla vieressäni istuvalle miehelle, kun ohikulkijat sanailivat hänen työasennostaan, johon kuului jalkojen pitäminen työpöydällä. Oikeastaan sellainen ote pitäisi elämään olla yleisemminkin. En tarkoita, että elämä tulisi elää jalat pöydällä, vaan sitä, ettei taukoamatta pitäisi ajatella tekemättömiä asioita. Luulen silti, että joulun alla aika monia käsiä nousisi, jos kadulla alkaisi huudella, kenellä on enemmän tehtäväluetteloa, kuin mitä arvelee pystyvänsä suorittamaan.
Tänään kieltäydyin suorittamasta. Aika usein teen niin, mutta sitten kuitenkin soimaan itseäni asiasta. Olen siis ikäänkuin jatkuvasti tukkanuottasilla sen ahkeramman minäni kanssa, joka suunnittelee tekevänsä töiden jälkeen kotona vaikka mitä. Sitten on se todellinen minä, joka alkaa heti vitkastella, kun kotiovi perässä on painunut kiinni.
Niin laiska en kuitenkaan ole ollut, etteivätkö lusikkani kiiltäisi. Elämäni Miehen myötä talouteeni tuli kaksi tarkemminmäärittelemättömänmetallista tarjotinta. Ajattelin, että kenties ne kirkastuisivat, jos upottaisin ne alumiinilla vuorattuun astiaan suolaveden kera. Verrannon vuoksi upotin kuumaan suolaveteen myös alpakkalusikoita. Lopputulos oli se, että alpakkalusikat kirkastuivat silmissä sädehtiviksi kuin uudet, mutta tarjottimen metamorfoosi jäi vajavaiseksi. Päätelmä: ainakaan hopeaa tai alpakkaa tarjotin ei ole, joten se lienee jotakin muuta metalliseosta. Seuraamus: kihnutin tarjottimet niin puhtaaksi kuin osasin käyttämällä perinteistä astianpesuaine-pesusieni-yhdistelmää.
Kodissani on myös kristallinen, tarkennus, tarkemminmäärittelemätöntälasia oleva tuhkakuppi. En ole varmaa, onko se koskaan tuhkaa nähnytkään. Se pääsee kylpemään seuraavaksi, sillä aion laittaa siihen joulukaramelleja. Heti kun luulen, että pystyn vastustamaan niiden kutsua edes hetken. Tänään ei ole ollut vahva päivä houkutuksista kieltäymyksessä: melkoisen monta palaa manteli-hunaja tummaa suklaata on livahtanut ääntä kohti.
Spraymaalipurkissa luki, ettei maalia saa käyttää muoville. Käytin kuitenkin. Olen nyt hopeoinut ja kullittanut kaiken. Riskillä.
Riskillä on hyvä mennä aina välillä, kullittelussakin ;D
VastaaPoistaJa totta tosiaan, arjessa pitäisi herkemmin ottaa se rennompi ote, jos ei nyt jalkoja pöydälle nostaen niin ainakin mielessään!
Niinhän se on, ellei koskaan riskejä ota, ovat yllätysvoitotkin aika harvassa ;).
VastaaPoistaOman rennomman otteeni aion itse toteuttaa siten, että pidän huomenna ylimääräisen vapaapäivän, pakkaan tänään vähäiset matkatavarani ja menen Miehen luokse nauttimaan hänen seurastaan aina itsenäisyyspäivän iltaan asti.
Sitäpaitsi Martatkin vastustavat joulun aikaan tehtävää suursiivousta, joten mikäpä minä olen Marttoja vastaan huitomaan :D
Olkoon elämä rentohenkistä riskeilyä! ;)
VastaaPoistaNaulan kantaan.
VastaaPoista