Lueskelin vastikään Kuvastaja-palkinnon saaneen kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläisen blogia. Sitä lukiessani mietin kahta asiaa: pitäisikö eräs ystävättäreni, joka jakaa Pasin kanssa siviiliammatin, herran kirjallisuudesta. Jääskeläisen kirjallisuus on fantasiaa, mutta ei sellaisessa mielessä, kuin perinteisesti ajatellaan (siis lohikärmeksiä, miekkoja, loitsuja, tyrmiä jne. - ei sillä että minä olisin kyseisiä elementtejä vastaan, kunhan eivät oikeassa elämässä tule vastaan), vaan ehkä sellaisessa mielessä, että todellisuus vääristyy kuin oma kuvajainen järven pinnassa, kun tyynenä kesäiltana painaa sormensa keskelle kasvojen kuvajaista. Päädyn siihen, että tietynlaisessa leenakrohnmaisessa mielessä ystävätär saattaisi pitää Jääskeläisen hengentuotteista, vaikka torjuukin muun fantasiakirjallisuuden virtuaalisin hopealuodein ja valkosipuliseppelein (okei, keksin tuon vertauksen itse).
Niin ja se toinen mieleeni tullut asia oli se, että jos minulla olisi loppumattomat voimavarat, voisin minäkin haaveilla suurista kirjallisista saavutuksista, joita kirjoiksi kutsutaan. Tällä hetkellä olen keskittynyt seuraamaan tulevan kirjailijan (minä sanon tällä tavoin, sillä minä uskon hänen onnistumiseensa), Rooiboksen, blogia. Siellä näen, miten hänen mielensä valtaa vuoroin luomisvimma, vuoroin toivo ja toisinaan epäusko. Silloin ajattelen, kuten Tähtien Sodassa, missä Luke Skywalker kuulee kriittisellä hetkellä henkisen johtajansa Obi-Wan Kenobin äänen: “Use the force, Luke. Let go, Luke". Anna mennä Rooibos, sinulla on se, mitä homman hoitaminen kotiin vaatii.
Paljonhan olisi sellaisia asioita, joita voisi tehdä, jos kaikki olisi mahdollista. Tästä kaupungista esimerkiksi puuttuu sellainen kahvila, jossa olisi pitkät aukioloajat, ihania vanhoja sohvaryhmiä, lankkulattia, voimakkaat värit, tauluja seinillä ja ihania teepannuja ja mahtavia itseleivottuja leivonnaisia. Haaveena ajatus toimii kuitenkin paremmin kuin tosielämässä: pitkät aukioloajat tarkoittaisivat loputtomia työvuoroja ja ainainen leipominen lienisi kuluttavaa. Mutta jos vaikka joku sattuisi tähän kaupunkiin moisen kahvilan avaamaan, niin siellä olisin aivan varmasti. Niin ja kahvilahan olisi vielä myös kohtuuhintainen. Ei paljoakaan vaatimuksia. Viihtyisä, pullantuoksuinen ja kohtuuhintainen.
Jos kaikki olisi mahdollista -pohdinta on sen verran mukavaa, että taidan jatkaa tätä haaveilua vielä tulevissakin jaksoissa. Mitäpä sitä turhaan elämän rajoitteita ajattelemaan. Välillä voi antaa itse itselleen siivet.
Voi Karenina Unska! Tulipa tuo buustaus ja myötäeläminen ja tsemppaus niin yllättäen ja pyytämättä (!), että nosti ihan kyyneleet silmiin. Kiitos sanoistasi - toivottavasti olen luottamuksen arvoinen :).
VastaaPoistaVaiheitasi on hyvin jännittävää seurata. Ainahan on niin, että ryhtyypä sitten yrittämään mitä tahansa sellaista, joka on itselle valtavan tärkeää, joutuu tilanteeseen, jossa toiveikkuus ja epäusko vaihtelevat. Mutta ihan oikea kirja, se se on jotain se. Sinulla on meneillään tärkeä vaihe, jossa puhallat sen viimeisen hengen ja teet lopulliset siveltimenvedot väreihin, muotoihin ja tapahtumiin. Joten anna mennä, luota intuitioosi. Ja jatkoa jännitetään sitten yhdessä.
VastaaPoistaKiitos <3! Silloin kun aloitin bloggauksen, en uskonut, että täältä blogimaailmasta saisi näin paljon :). Sitä iloisempi on yllätys :).
VastaaPoistaBlogimaailmasta tosiaan saa paljon. Ja tapaa - virtuaalisesti ainakin - ihmisiä, joita muutoin ei olisi koskaan tavannut. Yllätys on tosiaan ollut iloinen :)
VastaaPoista