Uutta, vanhaa ja lainattua

Tänään olen unohtanut syödä. Siivosin kissojen laatikot ja kun olin sen tehnyt, havaitsin tämän syömättömyyden seikan. Kello on jo paljon, joten päädyin syömään bulgarian jogurtin kirsikkahillon kera. Ei minun silti ole nälkäkään. Pitää olla onnellinen, normaalisti kun tällaisia virheitä ei todellakaan pääse tapahtumaan.

Pääsiäinen on tulossa. Huomenna pitää varmaankin käydä ruokakaupassa. Ja torstaina vielä uudelleen. Ystävätär on tulossa pääsiäiseksi kylään, joten herkkuja on oltava. Herkkuruokaa, juomaa ja pääsiäismunia. Pitäisi löytää sellaisia, jotka olisi tehty tummasta suklaasta. Lapsena sellaiset munat olivat tylsiä, mutta nyt haluaisin nimenomaan sellaisia. Minulla on yksi jättikokoinen Kinder-muna, ostin sen oikeastaan ystävättäreni tyttärelle, joka on ryhtynyt näyttelijättäreksi (ja osoitti siihen myös aineksia), mutta päädyin jättämään tuolloin munan kotiin, sillä kun tajusin, että minun olisi kuljetettava suklaamunaa repussani ympäri Suomea, ei idea enää tuntunut niin hyvältä. Tuskin tuhannen pirstaleina oleva suklaamuna enää olisi ollut kovin näyttävä kiitos hyvin sujuneesta näytelmästä. Siksi hankimme tytön äidin ehdotuksesta hänelle ruusun. Aikamoinen ruusu hän on itsekin, nupullaan vielä, eteerinen ja kaunis.

TV:ssä kerrotaan mammuttien geenien etsinnästä. Dokumenttiin on upotettu tietokoneella tehtyjä mammutteja. Ei niitä oikeista erota. Minunhan on helppo näin sanoa, kun olen nähnyt niin monia eläviä mammutteja. Oli miten oli, pysähdyin itsekin huumaantuneena tuijottamaan niiden upeutta, kun tutkija sanoi jotain sen suuntaista, kuin: "Aren't they magnificent?". Ja minä vastaan mielessäni: "They certainly are".

Kävin lukemassa kuulumisia Meijerielämää-blogista. Hän kertoo siellä isästään ja isän vanhan ystävän kyläilystä. Heistä tuli mieleeni oma isäni ja hänen veljensä, joka on isän identtinen kaksosveli. He ovat molemmat jo yli seitsemänkymppisiä miehiä. Lähdin kerran heidän kanssaan sukujuhliin. Isä ja setä istuivat etupenkillä. He kinastelivat keskenenään lähes joka asiasta, siitä silminnähden nauttien. Oli kuin olisi katsellut ihmisen kinastelevan itsensä kanssa. Minäkin pidän hyväntahtoisesta kinastelusta. Reissusta jäi hyvä mieli, tärkeitä miehiä minulle molemmat. Vähän juroja, mutta paljon nauravia, tuttu on jokainen naurun kasvoille nostama rakas ruttu.

Lopuksi on pakko siteerata Veloenan blogia ihan suoraan, sillä hän kirjoitti tänään peräti osuvan kappaleen ja se kuuluu näin:

"Millaista olisi elää elämää, jossa himoittuihin, haluttuihin ja kaihottuihin asioihin ja ilmiöihin ja toimintoihin ei liittyisi kauhua? Kauhua kaiken mönkään menemisestä, valmista haikeutta elämänvaiheiden ohikiitävyydestä? Kauhua siitä, että tietyt seikat synnyttävät melkein jalkaapolkevan nälän, saavat neuvottelemaan ja vänkäämään, järjestelemään ja priorisoimaan."

Sitä minä jätän nyt teidätkin pohtimaan. Hyvää yötä.