tiistai 12. huhtikuuta 2011

Neljä otosta

Nyt tulee kaikkea irtonaista, koska olen väsynyt ja aivan liian kiireinen minusta riippumattomista syistä. Koen silti mainitsemisen arvoiseksi seuraavat asiat:
  1. Minä äänestin tänään. Vaalivirkailijat olivat kovin nuoria. Ensin kaksi tyttöä, sitten äänestyskoppero, sitten kaksi poikaa. Poika leimasi lippuni, sitten sain sulkea sen kuoreen käyttämällä liimapuikkoa. Sen jälkeen seurasin, miten poika sulki toiseen kuoreen sekä minun että hänen allekirjoittamansa lanketin että äänestyslipun kuorineen. Sanoin kiitos, ja kävelin suoraan ruokakauppaan, josta ostin valmiskeittoa ja -salaattia, kurkun ja appelsiineja. Kansalaisoikeutensa toteuttaminen on antoisaa.
  2. Kotona kävi ilmi, että kiireinen työhön liittyvä kriisi ei helpotu, sillä käyttämäni ohjelmisto temppuili taatusti minuun liittymättömistä syistä. Tästä seurasi lukuisia yrityksiä sen toimintaan saattamiseksi ja kollegan sotkemista samaan soppaan tuloksetta. Tähän tuhrautui koko ilta, sivusilmällä katselin Mel Gibsonia ja sitä, miten hän kuuli naisten ajatuksia ja muuttui siinä sivussa hyväksi mieheksi. Jos miehet kuulisivat oikeasti naisten ajatukset, muuttuisivatkohan miehet hyviksi miehiksi vai kaikki naiset huonoiksi naisiksi?
  3. Tampereen reissulla hotellissa baarittelun jälkeen söimme loput suolakeksit, patongit ja juustot iltapalaksi. Kun ystävätär siirtyi peseytymään, alkoi hän yllättäen kovan kolinan saattamana kirkua WC:ssä. Loipotin paikalle. WC:n käsienpesualtaassa oli hana. Se oli irronnut. Ystävätär ei ollut blondi, vaan älysi vääntää hanan kiinni. Kun kirjauduimme ulos, kerroimme vastaanoton tytölle, että hana irtosi ja vaikka ystävätär oli varsinainen joka kodin putkimies ja sai hanan takaisin paikoilleen, ehdotin, että joku oikea LVI-ihminen vielä tarkistaisi kytkennän. Nuori nainen kiitteli meitä ilmoituksesta.
  4. Kissa istuu keittiön lattialla ruokakippojen edessä. Kun kurkkasin sitä pöydän alta, kohtasin sen katseen. Siitä saattoi lukea, että nappulat ovat loppuneet. Sehän ei vetele, sellainen peli. Kissojen on saatava nappuloita. Ja uutta vettä. Ja Unskan unta. Niin että tässäpä tämä tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti