Nyt on sellainen ajankohta, kun harjoitetaan positiivista ajattelua. Facebookissa se näkyy kolmen positiivisen asian kiertävänä haasteena. Minä en ole haastetta saanut - jostain syystä aika harvoin saan haasteita. Ehkä kukaan ei vain tykkää minusta. No, oli miten oli, alkaahan sitä vaistomaisesti miettiä jotain positiivista itsekin, kun muiden positiivisia uutisia lukee. Lisäksi muiden päivän positiiviset asiat (kuten se, ettei kissa oksentanutkaan matolle vaan paljaalle lattialle) saavat itsensäkin tuntemaan olonsa hyväntuuliseksi. On se muuten onni tosiaan, jos kissa kerrankin oksentaa muualle kuin sille peritylle punaiselle matolle.
Positiivista ajattelua harjoittavat myös jotkut ulkona shortseissa liikkuvat henkilöt. Heitä on esiintynyt helteiden jälkeen jatkuvasti, vaikka lämpötila putosi äkillisesti 15 astetta. He ovat niitä, jotka päättävät, että kesä ei lopu. Rispektiä, minun teki mieli kaivaa talvitakki takaisin esille. Sukat vedin takaisin jalkaan, vaikka olin jo siirtyä paljasjalkakauteen. Mutta ei vielä, kesä ei vielä vilukissalle koittanut.
Tytär sai yksivuotislahjaksi laulukirjan. Tänään sitä on selailtu ja kirjasta lauleskelin hänelle Mörrimöykky-laulua, josta hän innostui villiin fyysiseen improiluun. Se oli hauskaa ja kannusti minua laulamaan lisää. Osaan tavattoman paljon vanhoja lastenlauluja, mutta en yhtään uusia. Harmittaa, etten osaa lukea nuotteja, sillä kirjassa niitä olisi ja voisin opetella ne uudetkin laulut. Opetetaankohan nykyään musiikintunnilla lapsille nuotit, vai pistetäänkö sokkona musiikintunnilta pihalle kuten minut? Olisin saanut musiikista kympin ilman nuottien osaamista, mutta kieltäydyin menemästä laulamaan kirkkoon, koska olen hippi ja anarkisti (oikeasti pelkäsin julkista esiintymistä niin paljon, etten millään uskaltanut). Mutta positiivisuudessa pysytelläkseni rakastan laulamista ja musiikkia edelleenkin ja olen iloinen, että tyttäreni vaikuttaa olevan samaa maata.
Sitten minulla on yksi positiivinen ajatus vielä. Luin Akavan jäsenlehdestä artikkelia stressitohtorista (psykologi tai psykiatri), joka kysyy stressaantuneilta asiakkailtaan, mitä nämä tekisivät jos aika ei olisi rajoite. Siis ihan kaikkein mieluiten. Minä ajattelin, että sillä hetkellä veisin kaksi hyvää ystävääni, joiden kanssa olen tavannut kahvitella silloin tällöin (nykyisin harvemmin) piknikille puistoon. Tekisin tämän yllättäen niin että minulla olisi eväskori ruokineen ja juomineen heitä varten ja siellä me sitten söisimme, joisimme ja parantaisimme maailmaa. Sitten oivalsin, että näin pieni haave on mahdollinen toteuttaa. Joten nyt odotan Miehen saapumista kotiin, jotta saan neidin hänen hoteisiinsa ja alan kasata koriani ja toivon, että saan yleisöni tavoitetuksi. Jos ei ensi viikolla, niin edes jossain vaiheessa kesää tai ainakin ennen kuin talvi tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti