Tänään on jo vuoden toinen päivä, vaikka teknisesti ottaen kirjoitan postaustani vuoden ensimmäisen päivän iltana. Tänään mies lähti lapsineen kotiin, kuusi on jo alkanut varistaa ja kissat ovat hakeutuneet sohvalla viereeni, aivan kuin nekin olisivat pudonneet samaan hiljaisuuden tyhjiöön kuin itse putosin talon tyhjennyttyä.
Vietimme uudenvuodenyötä Miehen kanssa vuoteessa keskustellen myöhään yöhön. Keskusteleminen on arvokasta, uusi ihminen on kuin lahjapaketti hänkin. Tosin ihmisen käärepapereita kuorii loputtomiin, sillä eihän toista ihmistä voi perinpohjin tuntea koskaan. Yllätämmehän me joskus itsemmekin. Miten minä noin sanoin, mistä tuo ajatus oikein tuli.
Päivä ei tunnu yhtään erilaiselta kuin eilinen, joka oli viime vuotta. Elämä on hyvää sinällään, oikein hyvää. Olen lukenut lahjakirjaani (Kätilö), joka on omiaan alleviivaamaan oman elämän ihanuutta.
Huomenna alkaa taas arkinen aherrus, mutta onneksi sitä varten ei ole aamulla herättävä kukonlaulun aikaan. Aloitetaan loivasti ja kiristetään sitten tahtia jaksamisen mukaan. Enkö ole tässäkin etuoikeutettu? Olen.
Imelyysosastolle menköön se, että vieressäni nukkuva unissaan naurava mustapartainen Mies on aarre. Hän oli nähnyt tänään Sauli Niinistön Forssassa seisahduspaikalla. Niinistö oli mietteissään katsonut Miehen ja lainalasten menoa, mutta ei ollut sanonut mitään, vaikka Miehen mukaan hän oli selvästi jotakin mietiskellyt. Minä haluaisin tietää, mitä. Mutta äänestän silti Haavistoa.
Hyvää yötä.
Nyt on aika sanoa hyvää huomenta, sillä on jo teknisestikin ottaen vuoden toinen päivä.
VastaaPoistaUuteen ihmiseen tutustuminen kerros kerrokselta on samaan aikaan äärettömän mielenkiintoista, kiehtovaa ja pelottavaakin. Entä jos löytyy jotain, minkä kanssa ei usko pystyvänsä elämään, vaikka kuinka yrittäisi ja avarakatseisesti asiaan suhtautuisi. Niinkin voi joskus käydä ja siinä joutuu ihmettelemään niin omia kuin toisenkin ajatuksia. Mistä ne tulivat ja miksi. Ajattelenko ihan oikeasti noin vai kuvittelenko vain. Ja ajatteleeko toinen tosiaan siten, kuin luulen.
Oikein hyvää ja onnellista alkanutta vuotta sinulle, Miehelle ja lainalapsille. Olette sen ansainneet :)
P.S. Haavistolle ääni myös minulta.
Hyvää uutta vuotta Karenina!
VastaaPoistaKerran kuulin vastaavan vertauksen ihmisestä sipulina, josta voi löytää kerroksia kerrosten alta. Mutta tuo käärepaperihan on paljon hauskempi, kun minua ainakin sipulit itkettää helposti.:)
Niin ja kolmas Haavistoa äänestävä ilmottautuu.
Jes, kolmen naisen voimin presidentiksi! Mutta oikeasti silti kiva, että olette hänen takanaan, hänellä tuntuu olevan hyvä pää harteillaan ja on tehnyt todella arvokasta sovittelutyötä, mikä on hyvä ominaisuus presidentille - tai kenelle tahansa kunnon ihmiselle. Eikös se Tulilatvakin joskus maininnut työssään sovittelijaksi usein päätyvänsä?
VastaaPoistaTuo on ihan totta, aluksi pelkää valtavasti, paljastuuko ihmisestä yllättäen jokin show stopper, josta ei voi mitenkään päästä yli. Tosin sellainenhan saattaa paljastua koska tahansa. Kaipa se on elämässä niin, että kaikkeen on vain uskaltauduttava, vaikka kuinka pelottaisi.
Lahjapaperi tosiaan usein itkettää vähemmän kuin sipuli. Tosin tulee sitä itkuakin kyllä silloin tällöin kerroksissa vastaan, niitä myötä- ja vastamäkiä.
Toivotan kuitenkin teille molemmille tälle uudelle vuodelle enempi sitä myötämäkeä ja niitä iloisia ja toivottuja muutoksia, joita meillä kaikilla mielessämme yleensä on.
Haavistolla tosiaan on hyvä pää harteillaan. Miten mainiosti sanottu :)
VastaaPoistaNo joo, sovittelijan rooli on tullut tutuksi omalla tavallaan. Liiankin. Kunnollisuudesta en kehtaa mennä sanomaan, sillä jokapäiväinen tuomarointi tympii välillä toden teolla. Tekisi oikeasti mieli jyrähtää, että yrittäkää nyt olla edes yksi päivä riitelemättä...
Kaipa sitä on Ahtisaarella ja Haavistollakin on käynyt mielessään lyödä nyrkki pöytään niin että tärähtää ja karjaista että hiljaa, nyt lopetatte tuon sotimisen. Jänniä otuksia olemme me, ihmiset. Niin hyvässä kuin pahassa.
VastaaPoista