Menimme tänään ystävättären kanssa äkkipäätöksellä ravintolaan syömään. Kyseisessä ravintolassa on tarjoilija, joka aina jaksaa liverrellä iloisena. Ai, mikä nautinto onkaan ruoka silloin, kun on oikein kova nälkä. Ja mikä etuoikeus onkaan se, että saattaa silloin tällöin käydä ravintoloissa nauttimassa muiden valmistamaa ruokaa.
Viikonloppuna kävimme Miehen kanssa ravintolassa syömässä. Hän söi poroa, minä kasvisruokaa. Kumpikaan meistä ei ollut erityisen vaikuttunut. Ruoka oli kyllä raaka-aineidensa summa, mutta ei noussut lentoon. Kun yhdessä mietimme Miehen kanssa vaikutelmiamme ravintolasta, hän innostui ja ehdotti, että testaisimme kaikki kaupungin ravintolat, joissa emme ole käyneet. Mikä ihana ehdotus! Meillä on lukuisia tutkimattomia paikkoja, joista ensimmäiseen tutustunemme kahden viikon kuluttua. Tekee heti mieli alkaa tutustua ruokalistoihin, mutta ehkä mieli pitää malttaa, sillä on jo myöhä ja työviikkoa on vielä yksi päivä jäljellä.
Miten luksusta onkaan elämä. Ruokailua ja hyvää seuraa ja yöksi saan vielä Paul Austerin vuodekaverikseni ja hän on valmis huvittamaan minua niin kauan kuin jaksan ja haluan. Oraakkeliyössä on jännä rakenne: Auster kuljettaa ikäänkuin kahta tarinaa rinnakkain, vähän kuin lukisi kahta kirjaa samanaikaisesti. Pääni on vähän pyörällä asiasta, mutta luulen, että pääsen asian kanssa sinuiksi, jahka jatkan lukemista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti