sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Viluista liikutusta

Kas. Olen luvannut edellisessä postauksessani juoda lasin sherryä ennen nukkumaanmenoa. Kerrottakoon, että unohdin sen johonkin kasvo- ja hammaspesujen joukkoon. Syksyn tulon on sen sijaan havainnut siitä, että olen ottanut chenille-yösukkani käyttöön. Kun olen ystäväpiirissäni tullut kaapista tämän sukkamummoiluni kanssa, olen ollut yllättynyt siitä, miten moni ystävistäni on päätynyt samaan ratkaisuun. En tiedä vielä, miten tämä sukka-asia yhdistetään parisuhteeseen, mutta toivon, että jotenkin. Varpaita paleltaa nytkin, brrr...

On myöhä ja juutuin katsomaan TV:stä Brit Awards -ohjelmaa. Ohjelmassa on kunnon vastakkainasettelua. Rihanna esiintyy hiukset tulenpunaisina leiskuen, yllään jonkinsorttinen bodymallista pitsialusasua muistuttava kimmeltelevä asu. Onhan hänellä toki vartalo, josta useimmat (kuten kirjoittaja) voivat vain haaveilla. Hetki sitten ohjelmassa esiintyi myös Adele, joka ei paljastellut vartaloaan, eikä tanssia rytkyttänyt (tanssivia artisteja väheksymättä), hän vain äärimmäsien aidosti ja suoraan sydämestä tulkitsi kappaleensa – ja sai minut itkemään. Hänessä näkyi ominaisuus, joka ainakin omasta näkökulmastani tekee laulajasta loistavan, musiikki ikäänkuin virtaa ja suodattuu hänen lävitseen. Ikäänkuin sävelet ympäröisivät meitä äänettöminä kaiken aikaa ja juuri sillä maagisella hetkellä tulkitsija antaisi niiden kulkea kauttaan ulos meidän kuuluviimme, sellainen hetki on lähes pyhä.

Tätä samaa pyhyyttä on selvästi havaittavissa myös Mumford and Sons -yhtyeessä. Miten yksinkertaiselta ja helpolta heidän tulkintansa vaikuttikaan, mutta miten väkevä se vähäeleisyydessään oli. On koskettavaa nähdä esiintyjien rakkaus siihen, miten tekevät.

Kuunnelkaapa tekin tämä.

5 kommenttia:

  1. Ooh, olet eka kenen kuulen edes tietävän Mumford and Sons:n!! ♥ Ja Adele sitten- parhautta!

    ps: Chenille-sukat ovat ihan must! Löysin pari viikkoa sitten vielä sellaisen söpön mallin, jossa ei ole ns. varsia ollenkaan eli avokasmalliset ja pohjassa pienet liukuesteet ;D

    VastaaPoista
  2. Kas vain, yhtäläisyyksiä löytyy siis paitsi kirjailijasuosikeista, myös musiikin saralta. Mumford and Sons on tosiaan aivan ihanaa kuunneltavaa, sopivan konstailematonta ja karheaa - kaiken ei tarvitse olla viimeisen päälle siloiteltua ja viilattua viehättääkseen, mikä onni :D.

    Ja kyllä, chenille on siis *NIIN* lämmin ja pehmoinen paljaan jalan ihoa vasten, että oi nautinnon kulminoitumaa. Ja ohhoo, vielä chenille-kotitossukat, kyllä niillä kelpaa töpsötellä, voin suorastaan kuvitella... ;D

    VastaaPoista
  3. Jaa että chenille?! Kuulostaa kyllä pehmeältä, myönnän.

    Olen varmaan parikymppisestä nukkunut villasukat jalassa eli siis puolet elämästäni. Milloin sänky on ollut vain omassa käytössä ja milloin ei - kyllä sinne sekaan yhdet villasukat mahtuu!

    VastaaPoista
  4. Adelea kuunnellessaan ei ikinä uskoisi, että äänessä on parikymppinen tytönhuitukka. (Tätä hienoa laulua en ollutkaan kuullut, joitakin muita sentään.)

    Mikä ääni ja presenssi!

    Hoo Moilanen

    VastaaPoista
  5. Onnekseni hyvin mahtuivat vuoteeseen minä, chenille-sukat ja Mies. Ketään ei tarvinnut pudottaa sängynlaidalta.

    On muuten totta, että itsekin pöllämystyin Adelen ikää, vielä muutama vuosi vähemmän ja olisin tuplasti häntä vanhempi. Jos hän jakaa tätä vauhtia ja kasvaa ja kehittää itseään ihmisenä ja laulajana - mihin hän vielä pystyykään!

    VastaaPoista