Tieteellisesti dokumentoitu

Tämä toteamus omega3-rasvakapselipurkin kyljessä mainoksessa sai minut hymyilemään. Olisi varmasti tarpeen alkaa opettaa jo aikuisillekin mainostenlukutaitoa. Mutta enhän minä sillä, saahan sitä syödä rasvaa kapseleissa, jos haluaa, ja jos siitä tulee hyvä olo. Minä söin rasvaa tänään jalossa muodossa: pestona ruisleivän päällä.

***

Joitakin asioita on elämässä mukava jakaa. Kokemuksia ja elämyksiä etenkin, ne kasvavat aina itseään suuremmiksi, jos on joku, jonka kanssa tuntemuksensa - vaikkapa teatteriesitykestä - voi jakaa. Tänään todistin kahden miehen välistä kiistaa, joka koski lakritsia. Toisella oli nimittäin pussillinen lakritsia, joka sisälsi sekä pelkkiä mustia lakritseja ja täytteellisiä lakuja. Toinen pyysi saada maistiaisia, johon toinen totesi: "Et sitten syö kaikkia täytelakuja".

Niin se on, joskus on hyvä pitää puolensa: olen joskus yrittänyt jakaa miehen kanssa jälkiruoka-annoksia, jäätelöä ja sen sellaista. Minusta tuntui romanttiselta syödä samasta astiasta kahdella lusikalla. Mutta huomasin myös, että tapani syödä hitaasti, pikkiriikkisiä lusikallisia kerrallaan ei oikein toiminut silloisen puolison paljon ja nopeasti -tekniikkaan. Jouduimme siirtymään kahden kupin strategiaan - romanttista tai ei.

***

Teatterikokemuksen jakamisesta palautui mieleeni Tampereelle tehty teatterireissu ystävättären kanssa. Olin ostanut meille liput teatteriesitykseen, jonka nimi taisi olla Paniikki. Se kertoi kolmikymppisten miesten kriiseilystä. Esityksessä oli yllättäen kohtaus, jossa yksi näyttelijöistä tempaisi itsensä lavalla alasti. Se oli niin suuri yllätys, etten tiennyt, minne olisin katsonut (kunhan en nyt sinne). Ja pari kertaa tietysti piti kuitenkin vilkaista, kun se nyt oli siinä. Näytelmä sinänsä oli varsin viihtellinen ja hauska - pitääpä vilkaista, mitä uutta Tampereella olisi mahdolliesti tänä vuonna meille tarjota.

***

Niin, vaikka oma elämä onkin vähän hiljainen, niin olen minä nähnyt toisenkin alastoman miehen. Viikonloppuna sellainen viiletti rannalle sytytetyn kokon ympäri vinhaa vauhtia ilkimullikkana selvästi alkukantaista riemua tuntien.

Kyllä suomalainen mies on kaunis.

The chase is better than the catch

Olen viime aikoina tullut keskustelleeksi metsästyksestä useamman eri miehen kanssa. Yksi heistä oletti automaattisesti minun tuomitsevan hänen harrastuksensa, toinen kysyi, mitä mieltä olen metsästyksestä ja kolmas ilmoitti reippaasti menevänsä metsälle.

Urheillessa ehtii ajatella kaikenlaista, kun liikesarjat ovat muuttuneet eräänlaiseksi automaatioksi. Tänään siis mietin metsästystä. Mies, joka oletti minun tuomitsevan metsästyksen kertoi, ettei tappaminen ja saalis ole metsästämisessä ollenkaan se tärkein asia. Hän kertoi palaavansa kotiin tyhjin käsin ainakin lähes yhtä onnellisena kuin saaliin kanssa. Mutta, hän kertoi innostuneena ja painokkaasti, se aamun rikkomaton hetki, kun aurinko vasta nousee ja metsästä nousee usva, linnut heräävät ääntelemään, se on uskomaton. Metsän hiljaisuus, kuin maailma syntyisi uudelleen, raikkaus,kauneus, eheys. Sitä hän metsästämisessä rakastaa.

Tämän jälkeen, kun minulta kysyttiin, mitä mieltä olen metsästämisestä, kerroin, että arvostan metsästystä siinä mielessä, että siinä ruoaksi metsästetään eläimiä, jotka ovat saaneet elää vapaina luonnossa, onhan se lähiruokaa parhaimmillaan ja hiilijalanjälkikin on pieni. Lisäksi metsästäjällä on rohkeutta tappaa ruokansa itse, monesta ihmisestä ei siihen nykyisellään ole.

Minusta tuntuu, että miehen elintila on kovin kapea nykyisin. Roolit ovat ahtaat, pienten raamien sisällä on liikuttava. Vai tuntuuko minusta vain siltä? Naiset sen sijaan voivat kurotella sinne sun tänne raamien ulkopuolelle pelkäämättä kovin suurta leimautumista.

Isän rooli sentään on tärkeä, mutta missä ovat isän oikeudet silloin, kun tulee ero? Auttaako se, että isä on ollut perheen ruoanlaittaja ja kakunleipoja, arjen pyörittäjä, kun lähivanhemmuudesta tulee kiistaa. Ei auta. Ikäviä esimerkkejä kuulee kaikkialta, tosin totta on valitettavasti sekin, että jotkut isät eivät ole kiinnostuneita lapsistaan eron jälkeen. Ehkä se on yritys kostaa menetetylle puolisolle, mutta osuu eniten kostajaan itseensä ja tämän lapsiin.

Menneisiin aikoihin verrattuna eräs asia miehuudessa ei ole vieläkään muuttunut:  vieläkin miehet raatavat. Eivät enää pelloilla, metsissä ja saalistamassa, vaan toimistoissa, varastoissa, rakennustyömailla, tietokoneidensa ääressä. Edelleen he toteuttavat rooliaan, haluavat elättää perheensä, kantaa kortensa kekoon, olla kunnon rehtejä suoraselkäisiä miehiä. Ja vieläkin tuntuu olevan totta se, mitä Heikki Salo riimitteli "Pitkät yät jotka päättyvät sydäninfarktiin, hallat vekselit ja konkurssit ja kaipuu enempään" - liian monet tekevät työtä liian pitkiä päiviä ja kärsivät unettomista öistä itsensä, perheensä ja terveytensä kustannuksella. Koettakaa, hyvät miehet, pitää huolta itsestänne.

Mutta huomenna minä menen juhlimaan häitä. Aion täysin siemauksin nauttia rakkaudentäytteisestä ilmapiiristä ja toivon, että heidän liittonsa pysyisi ja jatkuisi ja miksipä niin ei kävisi. Uskon rakkauteen ja romantiikkaan. Ja luulenpa, että hääpari olisi eri mieltä tämän kirjoitukseni otsikosta.

Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.

Lentoon lähdössä

Liekö työviikon lopun aiheuttamaa hurinaa, mutta pää tuntuu olevan täynnä kaikenlaisia ajatusjohteita, jotka eivät liity toisiinsa. Yritin kaivella jotain järjestäytynyttä, mistä saisin kiinni, mutta pelkkää räpistelyä sieltä löytyi.

Kuten sellainen, että millaista olisi oleminen ja elämä, jos unissa tapahtunut voisi olla todellisuutta. Silloin todellisuutta olisi sekin, että voisin olla mies. Niin tai koira - tarkennuksena dalmatialainen humanoidiuroskoira. Ai että ei aikuinen nainen voi nähdä unta olevansa dalmatialainen humanoidiuroskoira? Minä voin. Myöntää pitää, että se on yksi villeimmistä aikuisiällä uneksituista unista, joka aamulla kyllä kirvoitti leveän virneen kasvoille.

Unet, joissa olen ollut mies ovat olleet hyvin erilaisia. Toisissa miehenä oleminen on ollut kouriintuntuvaa, toisissa enemmän henkinen tila. Kuten silloin, kun seisoin 40- tai 50-luvulla ojan varressa tauolla vihreissä työhaalareissa. Ohi kulki tuttu vanhempi mies ja pysähtyi kohdallani. Verkkaisesti keskustellessamme työnsin käteni haalarintaskuun ja tunsin siellä nauloja, kunnon vanhanaikaisia nauloja, sellaisia joita talonrakennuksessa käytettiin ennen naulapyssyjä. Sen lähemmäs miehenä olemista en kai koskaan pääse.

Olen iloinen siitä, etten ole missään vaiheessa elämääni alkanut nähdä aikuisten unia. Tarkoitan niillä unia, joissa tapahtuu kaikkea sitä, mitä todellisessa elämässäkin. Unia, jotka voisivat yhtä hyvin olla todellisuutta. Toki minä aika ajoin sellaisiakin näen, mutta yleensä niihin silti liittyy elementtejä ja olosuhteita, jotka eivät todellisessa elämässä vallitse (niin hyvässä kuin pahassa).

Näen usein selkounia, sellaisia, joissa tietoinen minäni seuraa tapahtumia ikäänkuin sivusta, ihmetellen ja joskus ratkaisuja tehden. On lohdullista että ainakin joskus silloin, kun unissa minua joku vainoaa, voin painaa silmäni kiinni ja keskittyä ja nousta ilmaan, lentää pois, katon rajaan tai puiden latvojen ylle. Olen vapaa.

Sentti miehen ajatuksista

Tänään minua askarruttaa muunmuassa se, minkälaisia ajatuksia miehet ajattelevat. Minä tiedän jotain siitä, mitä naisten ajatuksissa (etenkin omissani) liikkuu ja luulenpa, että monetkaan miehet eivät arvaisi oikein, jos heiltä sitä kysyttäisiin. Miehet taitavat usein parisuhteissakin huomata tämän naisten omituisen ajatuksenkulun. Tuttuja lienevät seuraavantyyppiset keskustelut:

Mies:
Mikä sua vaivaa?
(Näkee selvästi, että naista vaivaa jokin)

Nainen (äärimmäisen viileästi ja tyynesti):
Ei mua mikään vaivaa.

Tämähän siis tarkoittaa, että tottakai minua vaivaa jokin ja sinun pitäisi tietää, mikä minua vaivaa ja se, että edes kysyt loukkaa minua vielä enemmän. Tästä keskustelustahan ei ole kovin loistokasta tietä ylöspäin, ennen kuin nainen on puoliintunut. Tästä viisastuneena olen koettanut opetella niinsanottua suoraa viestintää eli koetan taipua vastamaan, että mikä ihan todella vaivaa - vaikeahan siihen on muuten reagoida.

Johdin itse itseni harhaan alkuperäisestä aiheestani, joka oli siis tutkimattomat miehen ajatukset. Olisiko jopa niin, että ajatukset (ja tässä nyt puhun naisiin liittyvistä ajatuksista, enkä mistään kampiakseleista [pahoittelen stereotyyppistä ajoneuvoviittausta] ) vaihtelevat miesyksilön mukaan.

Ylellä esitettävä True Blood -sarja on saanut minut ajattelemaan ajatuksia yleensä: Sookie Stackhouse on ajatustenlukija (onpa hienoa, ettei sellaisia oikeasti ole, vaikka vielä pahempaa olisi jos olisi vampyyrejä) ja kuulee ihmisten myrkyllisiä, tuomitsevia ja pahansuopia ajatuksia. Sellaiset koetan itsestäni kitkeä ja läksytän itseäni sisäänpäin, jos moinen möyherö päähäni pälkähtää (siis turhan takia, jotkut ihmiset ovat ansainneet happamuutta omien tekojensa vuoksi). Toisaalta, ajattelen ihmisistä sisäänpäin paljon positiivisia asioita, ja toisaalta on harmi, ettei vieraille ihmisille voi kaikkea sanoa ääneen.

Oikeastaan, jos tässä saa nyt kysyä kaikkea muuta kuin elämän tarkoitusta, niin haluaisin tietää, kuinka erilaista miehen ja naisen ajattelu noin keskimäärin on? Saa kertoa.