Minun tätini nimi on Kerttu. Hän tuli mieleeni, kun ryhdyin lukemaan Tiina Lifländerin kirjaa Kolme syytä elää.
Minua jännitti kovasti tämä kirja. Olin seurannut sen kirjoitusprosessia - oikeastaan sen vaiheita jo ennen kuin kirjailija oli kirjoittanut ensimmäistäkään sanaa romaanistaan. Se oli aikaa, kun tekstin kirjoittanut ei vielä ollut sitä, mitä hän on nyt: kirjailija. Sitten tuli kustannussopimus ja editointikierrokset ja lopulta kirja. Lupasin lukea kirjan ja niin myös teen, kirjasta on jäljellä noin kolmannes.
Onneksi kirja löytyi e-kirjana, sillä pienen tytön äidin on vaikea ottaa ihan oikeaa kirjaa käteensä. Sen sijaan puhelimen kautta kirjallinen maailma on auennut minulle uudelleen, kirjoja on tullut luettua jo kymmeniä. Lisäksi puhelin (ja kirjat) kulkevat mukana lähes missä tahansa.
Niin, olen tosiaan lukenut paljon ihmisestä kirjan takana, hänen ajatuksistaan ja peloistaan. Hän tunsi huolta siitäkin, onko kirja oikeasti (tarpeeksi) hyvä. Tämä on ollut eräs seikka, joka on lukiessani hämmästyttänyt minua eniten: kirjassa ei ole mitään epävarmuutta, ei minkäänlaista epäröintiä tai tarinan horjumista. Olen jopa yrittänyt etsiä merkkejä sellaisesta (päästä tarinan läpi kirjoittajaan kiinni), mutta mitään en ole löytänyt.
Jo kahdesti Kolme syytä elää on saanut minut kyyneliin. Eilen pimeässä ja hiljaisessa makuuhuoneessa, jossa muut nukkuivat saatoin kuulla, miten kyyneleeni putoilivat tyynyliinalle. Itkin yhdessä kirjan henkilön kanssa, mutta myös kirjailijan: mietin, mikä osa tästä kaikesta tuskasta on hänen omaansa (kirjoittaminen on rohkea laji, väistämättä sanoihin vuolee lastuja itsestään).
Kirjan henkilöt ovat samaistuttavia, monetkin heistä, kukin omalla tavallaan. Joitakin heidän kokemuksiaan saattoi yhdistää itseensä: sitä miten sokeeraavan järkytyksen hetkellä maiseman pienet yksityiskohdat havaitsee terävinä, vaikka ne sinänsä olisivat merkityksettömiä.
En vielä tiedä, miten tarina päättyy, mutta niin hyvin se on kulkenut, etten jaksa uskoa, että loppukaan olisi minulle pettymys. Äärimmäisen hyvilläni olen kuitenkin kirjailijan puolesta, sillä on mukava päästä sanomaan, että pirun hyvältä näyttää. Kertaan tunnelmat vielä, kun saan kirjan luettua loppuun asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti