Tänään lainalapset lähtivät.
Kaaduin pyörällä, kun yritin kääntää sitä ympäri.
Sain sähköpostilla huonoja uutisia.
Ostin lippuja Suomi-Ruotsi maaotteluun.
Muun muassa sellaista tapahtui tänä aurinkoisena päivänä, joka vielä tuntui helteelle, mutta ei sitä enää ilmeisesti ollut. Minun ihoni ei sitä huomannut, vaan imi lämpöä. Tunnen paniikkia ohimenevästä kesästä, vastahan se pääsi alkuun. Kuukausi on kuitenkin ensi viikolla taipumassa elokuuksi, se on vääryyttä. Minä en ole vielä edes heittänyt talviturkkiani. Pidänköhän sen ensimmäistä kertaa elämässäni koko kesän?
Onnea ovat kuitenkin veden ääressä ja rannalla käynnit, joita on kuitenkin ollut lukuisia. Silloin on kuitenkin keskitytty siihen, että lapset saavat polskia ja aikuiset valvovat tämän toimenpiteen turvallisuutta. Ja sitä, että kanssaihmiset saavat yllensä mahdollisimman vähän hiekkaa ja roiskeita.
Pieni alakulo yrittää hivuttaa itseään ihan kylkeen kiinni, siirtyy vaivihkaa lähemmäs. Ehkä se on syksyn ystävä ja henkii riitettä sydämeen. Kenties sen toi mukanaan huono uutinen. Joskus tekee mieli lopettaa kaikkinainen tuulimyllyjen huitominen ja todeta "emmä jaksa".
Mutta huomenna huidon taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti