Palasimme juuri lapsuudenkodista vatsa pullollaan herkkuja. Tein todella, kuten ennalta suunnittelin, oikein vanhanaikaista sekahedelmäkeittoa. Pussin valmistusohjeessa hedelmiä pyydettiin keittämään 20 minuuttia, mutta päädyin keittämään niitä tunnin, sillä halusin niiden pehmenevän kunnolla. Kanelitangot antoivat miellyttävän pehmeän kanelin aromin, sitruuna sopivasti kirpeyttä. Päälle aimo kasa vaniljavaahtoa. Nostalginen joulujälkiruoka uudella twistillä. Maistui ainakin isälle ja äidille.
Kotiin palattuani ihailin naapurin pihaamme sytyttämiä kynttilälyhtyjä. Niitä roikkui talven huurruttamien käkkyräisten omenapuiden oksien lomassa, ystävän varta vasten hitsaamassa lyhtytelineessä, maassa jäälyhdyissä omat lepattavat liekkinsä. Sytytin kaikki omat lyhtynikin palamaan. Kuulin myös viereisen oven käyvän ja menin kurkkimaan, syttyikö lyhtyjä vielä lisää. Kyllä vain. Laskimme yhdessä lepattavat liekit puutalopihapiirstämme: 1, 2, 3 ... 20! Kaksikymmentä pikku tulta talven pimeydessä, pientä valoa ja lämpöä tähän pimeyteen. Siellä me sitten seisoimme hyvän tovin, nautimme siitä, että pakkanen oli laskenut leppoisan mietoihin kymmenen asteen lukemiin, jotka sallivat pelkän seisoskelun ja ihailun talvitakissa ja Reino-tossuissa.
Joululahjoista perhepiirissä paljastuneet kirjat herättivät hilpeyttä. Perheen taiteilija sai kaksi taidetta käsittelevää kirjaa, mutta niiden lisäksi lahjakääröistä paljastuivat Pulkkisen Totta (jonka sain minä); Rimmisen Nenäpäivä; Salmisen 27 Eli kuolema tekee taiteilijan ja itse kälylle lahjoittamani Raevaaran En tunne sinua vierelläni, jonka bongasin Runeberg-ehdokkaiden luettelosta ja joka vaikutti hyvin mielenkiintoiselta. Kirjat varmasti kiertävät koko lukupiirimme, joten luettavaa riittää.
Veljeni ennustikin Riikka Pulkkiselle pari kuukautta sitten kansainvälisten mahdollisuuksien avautumista nuorena naiskirjailijana Sofi Oksasen avaamissa väylissä, saa nähdä miten käy. Minä itse suosin häpeämättömästi suomalaista kirjallisuutta, se on sellaista hengen lähiruokaa. Toki minä ulkomaisiakin kirjoja luen, mutta ensisijaisesti suomalaisia. Ja samaan hengenvetoon voisin kai jakaa kiitosta kirjallisuuden kääntäjille, sillä kääntäjänhän on tavoitettava kirjan henki ja sielu ja saatava samat nyanssit ujutettua rivien väliin, kuin mitä kirjailija sinne on oman kielen sanoissa piilottanut ja se vaatii monimutkaista ymmärtämisen ja sanallisen välittämisen taitoa. Onneksi meillä on maassamme lahjakkaita ihmisiä - monella kielellä.
Joululahjat olivat tänäkin vuonna aivan ihania: kuumassa vedessä aukeavia teekukkia, ja vaikka mitä teehen liittyvää, tummia suklaita, rommia, makeisia, termospullo ja viinidecanter - hedonismini ei ole selvästi jäänyt ystäviltäni pimentoon :D Puhumattakaan aivan huikean kauniista pitkävartisista pitsivillasukista, voi miten herkät ja mikä vaivannäkö vain minua varten!
Oijoi, huomenna vielä jouluruokaa, sitten alkaa arki. Hotkin juuri viisi vihreää kuulaa peräjälkeen, oloni alkaa tuntua jokseenkin samanlaiselta: vihertävältä, pyöreältä ja sokeroidulta. Ah joulua.
Yhdyn kiitoksiin kirjallisuuden kääntäjille! Tuo hengen, sielun ja nyanssien tavoittaminen totisesti vaatii kääntäjältä paljon. Jossain vaiheessa onnistuin kehittelemään tuosta itselleni keskikokoisen ongelmanpoikasen, kun rupesin miettimään kenen kirjoittamaa kirjaa oikeastaan luen: kääntäjän vaiko kirjailijan itsensä... Pääsin sentään pähkäilyistäni irti ja luen sekä kotimaista että ulkomaista kirjallisuutta, kumpaakaan erityisesti suosimatta. Nuorempana vierastin kotimaista, mutta senkin olen sittemmin löytänyt :)
VastaaPoistaTaidan kirjoittaa tästä asiasta vielä hiukan lisääkin oikein varsinaiseen blogikirjoitukseen, sydämen asioita ovat nämä.
VastaaPoistaMutta tottahan se on, kääntäjän tehtävä on tosiaan äärimmäisen tärkeä siinä, että kirjan alkuperäinen henki ja luonne säilyy ja osittain sitä lukee väkisinkin kääntäjän kirjoittamaa kirjaa, sillä lauseenhan voi merkityssisällön säilyttäen kääntää ties miten monella tavalla. Saatikka kaikki kokonaisen kirjan muodostavat lauseet!
Kotimaisessa kirjallisuudessa on tosiaan se löymätön etu, että se on kirjoitettu valmiiksi meille, jotka jo kieltä puhumme. Ja tämä kieli on minulle niin kovin rakas, valmis olen liputtamaan sen puolesta kauneimmin mahdollisin viirein :D