Ei me mentykään Kreikkaan

Olen kuunnellut ihanan Jarkko Martikaisen uutta levyä Koirien taivas (EDIT: levyn nimi korjattu - Crazy Cat Ladyn oikaisusta kiittelee hän ystävällisesti) . Siinä on kappale, jossa perhe elää köyhyysrajoilla ja koiran sairastumisen vuoksi matka Kreikkaan käy viimeistään mahdottomaksi. Niinpä perhe sitten pakkaa tavaransa, lukitsee ovet ja piiloutuu itseruskettavine voiteineen ja säilykepurkkeineen kellariin, niin että naapurit ja tuttavat kuvittelisivat heidän lomailevan Kreikassa. Kaikki paljastuu, kun perheen mies sairastuu ja joutuu tilaamaan itselleen ambulanssin. Iltapäivälehdet kirjoittavat armottomia lööppejään. Perheen rouva ihmettelee kaupassa kaikista raaimman otsikon nähtyään puolisolleen, onko maailmassa rakkautta enää ollenkaan. Mies miettii, että kun hän kaiken tämän jälkeen on vielä puolisonsa vierellä - jos se ei ole rakkautta, hän ei tiedä mikä on.

Miettikääpä sitä, hyvät ystävät ja käykää kuuntelemassa biisi, jos teillä on käytössänne Spotify. Tai oikeammin, kuunnelkaa koko levy. Tai ostakaa se heti, niin pian kuin pystytte. Siinä on tarinoita, jotka haluatte kuulla. Ellei teillä nyt satu olemaan jotain perustavanlaatuista Jarkkoa vastaan, mitä on vaikea uskoa, sillä hän on pienen ihmisen puolella niin hurmaavasti, että asenne sulattaa minut pieneksi lätäköksi lattialle.

Biisi köyhyysrajalla tai sen alapuolella elämisestä sai minutkin hyvin mietteliääksi (ja miehen loppumietelmä hyvin liikuttuneeksi). Olen ollut elämässä suhteellisen onnekas taloudellisesti, olen sitä vieläkin, sillä minun on mahdollista (kitkutellen, mutta kuitenkin) olla vielä kotona lapsen kanssa, vaikka varsinainen äitiysloma on jo loppunut. Minusta tuntuu, että kun nyt olen kokeillut pitkästä aikaa sitä, mitä on, kun on oikeasti mietittävä, mitä on välttämätöntä hankkia, olen herkistynyt enemmän heitä kohtaan, joilla ei mene näin hyvin.

Eilen katselin TV:stä ohjelmaa Mun perhe, jossa oli pieni 7-vuotias tyttö, joka eli kauniissa pihapiirissä Porvossa äitinsä kanssa. Perhe haki ruoka-avustuksia avustusjärjestöltä ja tyttö kertoi, ettei rahaa ruokaan muutoin ole. Yhdessä perhe päätti, mitkä avustusleivät laitetaan pakastimeen ja mitkä otetaan heti käyttöön. Tyttö seisoi tiskipöydällä ja kurkoitteli kaappiin kuivatavaroita. Äiti kiitteli avusta ja sanoi, miten kiltti tyttö oli auttaessaan äitiä tavaroiden purkamisessa ja kehoitti tyttöä menemään leikkimään. Tyttö meni. Hän oli suloinen ja onnellinen. Niukkuudesta huolimatta äiti onnistui antamaan tytölle paljon enemmän: rakkautta, huomiota ja turvaa. Kunpa tytölle ja äidille kävisi hyvin - en nähnyt koko ohjelmaa, joten en tarkkaan tiedä, mikä tilanne heillä oli.

Minä lähden perheeni kanssa tänään taidenäyttelyyn. Se on ilmaista ja tänään ulkona ei ole kylmin mahdollinen päivä, joten puskemme kinoksiin vaunuinemme. Olen onnekas, kun minulla on kaikki tämä: perhe, koti, turva ja mies, joka jopa ääneen ilmoittaa halukkuutensa lähteä taidenäyttelyyn. Tykkää hän kyllä jääkiekostakin. Ihan kaikkea ei voi saada.

Pidetään huoli toisistamme ja itsestämme.