Tänään näin, miten vakiokahvilaani pystytettiin joulukuusi. Siitä irtosi pari keino-oksaa pystyttäjänsä käsiin, ja irto-oksat käsissään seisova tyrmistyneen ja hämillisen oloinen pullea vanhempi mies sai minut purskahtamaan nauruun.
Tällainen alkutalvi on jotenkin näiverryttävää aikaa. Kylmyys kalvaa nurkissa, yläkerran pikkuikkunan vieressä lattia tuntuu jääkylmältä. Tekisi mieli vain istua sohvalla viltin alla ja juoda kaakaota tai rooibosta. Olla oikeastaan ajattelematta yhtään mitään.
Minä en kyllä osaa olla ajattelematta yhtään mitään. Se on hyvin vaikeaa. Eritoten, jos joku vaikka sanoisi, että ei missään nimessä saa ajatella sanaa "punainen". En varmaan voisi olla ajattelematta jatkuvasti kaikkea, mikä on punaista. Vaikka yrittäisin ajatella kaikkea muuta, safari, norsu, kirahvi, krokotiili, raatelu, veri, punainen. Jokaisessa asiassa se olisi hyvin nopeasti edessä, punaisuus. Ei missään muussa tilanteessa, mutta kiellettynä ajatuksena kyllä.
Syksystäkö lie johtuvaa, mutta olen kokenut jonkinlaista irtonaisuuden tunnetta, joka estää toimimasta kovin rationaalisesti ja tehokkaasti (ehkä vain olen epärationaalinen ja tehoton henkilö, mutta sitä en myönnä). Tunteesta huolimatta olen ottanut sarventyngistäni jykevän otteen ja koettanut saada asioita hoitumaan siten, etten joutuisi pulaan.
Nythän on siis niin, että tulevana viikonloppuna matkaan Hämeeseen viettämään teatteri- ja rentoutumisretkeä ystävän kanssa. Tähän olen koettanut viisaasti jopa varautua mm. vaatteita pesemällä ja junaliput hankkimalla. Eilen neloskanavan salskea säämies kertoi vielä kaiken kukkuraksi, että luvassa on paitsi lunta, myös rapsakka, vähintään seitsemän asteen pakkanen, mikä tarkoittaa sitä, että ohuempi ja kauniimpi villakangastalvitakki on hyllytettävä ja tilalle on otettava tylsä toppatakki, joka kuitenkin pitää naisen lämpimänä. Sillä onhan nyt oltava niin, ettei naisellinen, mutta kylmä nainen voi ketään viehättää...
Naapurista on ehkä haettava lainaksi jokin kirja. Olen omassa hyllyssäni olevat kirjat jo kaikki lukenut, mutta naapuriapu toimii onneksi tässä suhteessa moitteettomasti. Viimeksi lainareissuni seurauksena ajauduin lukemaan kaikki Mma Ramotswesta kertovat kirjat, niiden kiireetön ja leppoisa ilmapiiri nielaisi minut aivan kuorineen päivineen ja tunsin suurta sympatiaa tuota viisasta ja lempeää perinteisen ruumiinrakenteen omaavaa naista kohtaan. Olkoonkin, että hänet oli luonut mies. Joskus on ihmeteltävä, miten hyvin mies voi päästä naisen ajatuksiin, mutta toisaalta, olen varma, että sama mies on suututtanut oman vaimonsa satoja kertoja siksi, ettei ole ymmärtänyt tämän tarkoitusperiä.
On myös totta, että minun on helpompi ymmärtää itseni kanssa samankaltaisesti ajattelevia miehiä kuin naisia, joilla on hyvin erilaiset elämänarvot kuin itselläni. En suoranaisesti osaa allekirjoittaa miesten ja naisten vastakkainasettelua, sillä on aina yksilöitä, jotka rikkovat rajoja. Eikö silti ole totta, että jos saisitte lapsen, eikä teille kerrottaisi, kumpaa sukupuolta lapsi on, olisi merkillistä kasvattaa hänestä ikään kuin molempia, tyttöä ja poikaa, varmuuden vuoksi? Ja jos tässä onnistuisi, millainenkohan identiteetti lapsella lopulta olisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti