Ulkokasvini ei kuollut viime yön pakkaseen, se kukkii edelleen. Jännitän, miten kauan se jaksaa avullani taistella talvea vastaan, urhoollinen pikku kukka.
Talon seinään kolahti juuri äsken jotain kovaäänisesti. Kissa katsoo minua pupillit suurina ikäänkuin vaatien selitystä meluamiselle. Eihän minulla ole sitä antaa. En haluaisi kurkistaa ikkunastakaan, ulkona näkyy kuitenkin vain pelkkää pimeää ja siellä mahdollisesti luimistelevalle kolisijalle minä puolestani näyttäytyisin liiankin selvärajaisena.
Ajatukset ovat edelleen jotenkin tukkoisia, joten annan periksi. Kruunatkoon tämän marraskuun toisen illan kupillinen kuumaa kaakaota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti