sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Vuosia, aikoja ja vuodenaikoja

Syksy alkaa olla lohduttomimmillaan. Katselin tänään puiden alastomia rankoja kurkottelemassa harmaalle, kylmännihkeälle syystaivaalle. On märkää ja kylmää ja pimeys jotenkin intensiivisempää ja julmempaa kuin se oli vielä kuukausi sitten. Keskuslämmitys on pitänyt jo kytkeä päälle ja varmistaa, ettei ulko-ovesta vedä. Lumipeitettä maahan ei ole vielä tullut, mutta toissapäivänä kadulla lepäävien lehtien päälle oli varjonpaikoissa kertynyt lumirakeita, jotka eivät sulaneet. Tilhet ovat popsineet jo kaikki pihlajanmarjat ja lintulaudalle on pitänyt lisätä siemeniä. Ensi viikolla alkaa jo marraskuu ja aamuisin on odotettavissa entistä enemmän jäisiä autonalaseja, liukkautta ja kuuraa. Niin se kuluu, aika.

Minä muistan vielä, miten lapsena kyselin äidiltä, miten kauan vielä kestää, ennen kuin kesäloma alkaa. Pikkukoululaisena ajan kulua oli hankala hahmottaa. Ja kun kesä sitten alkoi, niin sitä kesti, kesti ja kesti. Muistan, miten terävältä sora tuntui talvijalkojen alla, kun ensimmäisen kerran otti askelia ulkona avojaloin. Ja miten sitten loppukesästä soralla jo juostiin, polvet rupisina ja hiekanjyviä täynnä. Lauantaisin haisteltiin piipuista nousevaa savua ja odotettiin tutun ääneen huutavan: "Saunaan!" Nostettiin porkkanoita pihan perällä olevasta kasvimaasta ja pyyhittiin suurimmat mullat ruohotuppaisiin ja puraistiin. Sellaisia olivat lapsuuden kesät, huolettomia ja pitkiä.

Aikuisena ajan olemus muuttuu. Mieleen muodostuu luetteloita tekemättömistä asioista, kaikenlaista pitää toimittaa, hahmottaa kokonaisuuksia, syitä ja seurauksia. Onneksi sentään vielä on aikaa hakea uusia biisejä Spotify-listalleen, istua joutilaana sohvannurkassa, katsella taivaalla kulkevia pilviä, lukea kirjaa.

Viikonlopuksi on odotettavissa seuraksi ystäviä ja vieraitakin, ruoanlaittoa ja hauskanpitoa. Silloin on myös se ihan oikea Halloween, joten asianmukainen rekvisiittakin lienee syytä kaivaa esille. Mutta kunhan nyt nautitaan loppusyksystä yhdessä, sytytetään kynttilöitä, kuunnellaan hyvää musiikkia ja nautitaan lämmittäviä maan antimista vamistettuja eväitä ja ehkä hieman muutakin lämmikettä - eiköhän se oikea tunnelma siitä synny.

Silti, mielen pohjalla soutelee hiljaksiin jonkinlainen haikeus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti