On jotenkin uskomaton ajatus, että vuonna 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä Suomella on ollut tarjota paitsi Akseli Gallen-Kallelan töitä, myös Emil Halosen ja Albert Edelfeltin töitä. Jean Sibelius sävelsi näyttelyä varten Finlandian. Kävi tosin niin, että Finlandian esitysajankohta oli huono ja kuulijoita vähän, ilmeisesti Ranskassa alkoi tuolloin loma-aika.
Kun joskus männävuosina luin Edvard Munchista kirjoitetun elämäkerran, oli jännää, miten kirjassa toistuvasti esiintyi suomalainen taiteilija, johon viitattiin nimellä Gallen. Ei tarvitse paljoakaan käytellä hakukonetta, että voi todeta heidän pitäneen mm. yhteisen näyttelyn Berliinissä. Uskomatonta, millaisia maailmankansalaisia taiteilijat ovat jo tuolloin olleet. Maailma oli silloin aivan toinen. Ihmiset tosin pitkälti samanlaisia, me emme niin kovin hätäisesti muutu.
Keitähän olisivat meidän tämän päivän Gallen-Kallelamme ja Sibeliuksemme? Tietenkin heitä on, mutta osaaminen tuntuu olevan niin laajalle levinnyttä, että olisi vaikea poimia joukosta niitä oikeita helmiä.
Meneeköhän lahjakkuutta tänä päivänä yhtä paljon hukkaan kuin menneisyydessä? Eräs ihminen väitti minulle kivenkovaan, että yksikään superlahjakas yksilö ei enää tämän päivän Suomessa voi jäädä huomaamatta. Olin itse kovasti toista mieltä. Ehkä meillä voi olla paremmat mahdollisuudet havaita lahjakkuutta tänä päivänä, mutta myös muu häly on lisääntynyt, kiire ja välinpitämättömyys. Vaikea sanoa.
Hauska sattuma: juuri äsken kotiin kävellessäni mietin, että musiikissa meillä on paljonkin kansainvälisiä, jos ei nyt tähtiä, mutta jonkinlaisia suuruuksia kuitenkin. Tuli mieleen Karita Mattila, Kaija Saariaho ja useita kapellimestareita. Mutta kuvataiteiden puolelta en keksinyt yhtäkään. Tai tiedänhän minä useitakin ulkomailla näyttelyitä pitäneitä, menestyneitäkin taiteilijoita, mutta semmoisia todella tunnettuja en keksinyt yhtään.
VastaaPoistaEhkä lievästi pessimistinä minä olen sitä mieltä, että lahjakkaita, jopa superlahjakkaita yksilöitä jää näinäkin päivinä löytämättä, huomioitta. Vaikka koulutus on tasa-arvoisempaa, ei se vielä takaa menestystä, "löytymistä". Tällä hetkellä markkinointi ja raha on niin suuressa osassa ja silloin usein tehdään helppoja ratkaisuja, varmoja sijoituksia ja ne ei aina ole sitä suurinta ja hienointa ja omaperäisintä taidetta.
Tämäkin on aihe, josta voisin jatkaa vaikka kuinka, mutta olkoon nyt tämmöinen pieni elitistinen puheenvuoro..:)
Jännä juttu tuo kapellimestari-asia, meillä tosiaan tuntuu olevan taitoa sillä saralla. Ja todentotta, ihan niin suuria lahjakkuuksia kuvataiteiden alalta ei tällä hetkellä meillä tunnu olevan, kuin oli 1900, mutta kuinkahan laajalle levinnyttä silloin mahtoi olla Gallen-Kallelan taituruus tavallisen kansan keskuudessa?
VastaaPoistaOlen kyllä itse taipuvainen uskomaan tuohon pessimistiseksi luonnehtimaasi arvioon siitä, että superlahjakkuuksia jää edelleen löytymättä. Lahjakkuudella on joskus taipumusta piiloutua muiden ominaisuuksien alle, ja jos ne ovat kovin esilletulevia, jäävät ihmisen sisemmät kerrokset huomaamatta. Yllättäväthän jopa omien läheisten ja ystävien tiedot ja taidot usein, vaikka heistä luulee tietävänsä paljon.
Ja lopuksi: voi miten ihanasti kevätaurinko paistaa!